Miksi et vain noudattaisi niitä perinteisiä hoito-ohjeita?

Joidenkin lääkäreiden mielestä diabetes on maailman helppohoitoisin tauti. Riittää, kun laskee aterioiden hiilihydraattimäärät, ja loppu sujuu kuin itsestään. Siis yhteenlaskua, jonka pikkulapsikin osaa! Mikä siinä muka voisi mennä pieleen?

Jos diabeteksen hoito tosiaan olisi yhtä helppoa kuin yksinkertainen ynnääminen, sen aiheuttamat terveydelliset ja taloudelliset haitat tuskin olisivat niin suuria kuin ne nykyään ovat. Oikeasti verensokeritasosta huolehtiminen muistuttaa enemmän kompleksisen reaalifunktion integraalimuunnoksen raja-arvon derivointia. Tai jotain sen tapaista.

Koska verensokeriin vaikuttaa iso liuta eri asioita, voi virhearvioita ja -päätelmiä niinikään tehdä monessa asiassa. Yksittäiset tekijät voivat myös yhdessä toimiessaan tehostaa tai vaimentaa toistensa vaikutusta.

Mitkä asiat sitten hankaloittavat diabeetikon arkea? Mieleen tulee nopeasti muutama tyypillinen kompastuskivi:

• Hiilihydraattimäärän silmämääräinen arviointi on helppoa kuin pörssikurssien ennustaminen. Aina ei ole mahdollisuutta punnita ruoka-aineita erikseen, jotta hiilihydraattimäärän voisi laskea.
• Hiilihydraattien imeytysmisnopeuden arviointi on miltei salatiedettä.
• Insuliinikynän annostelutarkkuus on aivan liian pieni. Suurin osa Suomessa myytävistä insuliinikynistä yltää vain yhden yksikön tarkkuuteen.
• Insuliinipumpun katetri voi tukkeutua tai insuliinin syöttö voi jostain muusta syystä häiriintyä,. Tällöin verensokeri voi päästä nousemaan nopeasti korkealle ennen kuin ongelmaa huomaa.
• Pielessä oleva perusinsuliinitaso voi heijastua viekkaasti esimerkiksi aterianjälkeisissä verensokeriarvoissa ja liikuntasuoritusten yhteydessä.
• Liian rajut matalan tai korkean verensokerin korjaukset käynnistävät helposti “vuoristoradan”.
• Väsymys, sairaana olo, stressi ja vaikkapa arkinen kiire hankaloittavat normaalista poikkeavan verensokerin aistimista. Mittaukset voivat unohtua kiireessä.
• Verensokerin mittaaminen ja insuliinin pistäminen (ainakin kynällä) voi olla haasteellista esimerkiksi syksyn sateissa, talven pakkasessa, bussissa, väkijoukon keskellä ja muissa vastaavissa tilanteissa.
• Yksikään diabeetikko ei elä laboratorio-olosuhteissa. Jokainen päivä on erilainen.

Verensokeriyhtälössä erilaisia muuttujia on yksinkertaisesti niin paljon, että niiden todellista yhteisvaikutusta ei pysty ennakoimaan riittävän luotettavasti. On paljon helpompaa mitata verensokeri usein, ja tehdä korjauksia tarpeen mukaan. Sillä tavalla kontrolli pysyy vaikeinakin aikoina kelvollisena.

Karhunpalveluksia ja Akilleen kantapäitä

Insuliinihoidon perusajatus on kaunis: perusinsuliiniannos pitää huolen elimistön jatkuvasta insuliinintarpeesta aterioiden välillä, ja ateriainsuliini kompensoi ruoan verensokeria nostavan vaikutuksen ruokailun ja hiilihydraattien imeytymisen aikana. Näin se periaatteessa menee, mutta miten on käytännön laita?

Perinteisen hoitosuunnitelman lähtökohta on kuitenkin täysin väärä. Siinä päätöksiä hoitorutiineista johdattelee verensokerin jatkuvan tarkkailun sijaan oletus insuliinien ideaalisesta toiminnasta. Verensokerin mittaus tuntuu olevan lähinnä sivuosassa, eikä ymmärretä, kuinka tärkeää on pitää verensokeri tarkasti oikeissa lukemissa. Suoraan sanottuna mennään siis perse edellä puuhun.

Tärkein osa diabeetikon omahoitoa on huolehtia verensokerin pitämisestä jatkuvasti oikealla tasolla. Insuliinin annostelu ja hiilihydraattien laskenta ovat vain työvälineitä hyvän hoitotasapainon saavuttamiseksi, eivät itseisarvoja. On täysin yhdentekevää, miten verensokerin pitäisi teoriassa käyttäytyä, jos käytännössä niin ei tapahdu. Ainoa tapa varmistaa, että verensokeri todella pysyy oikeissa arvoissa on mitata se usein, ja tehdä tarvittaessa korjauksia suuntaan tai toiseen. Arvailulla ja olettamuksilla ei pitkälle pötkitä.

Vaikka insuliinivalmisteet ovat vuosien saatossa kehittyneet huimasti, eivät ne toimi läheskään samalla tavalla tai luotettavuudella kuin terveen elimistön sokeriarvoja säätelevät mekanismit. Verensokerin hallinta helpottuu merkittävästi, kun oppii tuntemaan käytössä olevien insuliinien ominaisuudet ja rajoitteet, ja ymmärtää, että ne eivät välttämättä toimi täysin ilmoitetulla tavalla omassa elimistössä.

Insuliinia pitääkin uskaltaa käyttää rohkeasti tarpeen mukaan, ei ennalta määrätyn kaavan perusteella. Sopivan annoksen valinta ei ole koskaan helppoa. Erisuuruisten annosten vaikutusprofiilin oppii parhaiten seuraamalla verensokerin muutoksia insuliinin ottamisen jälkeen tiheään tahtiin. Toisinaan voi korkea tai matala verensokeri päästä yllättämään, mutta virhearvioista ei kannata lannistua, sillä inhimillisen virheen riski on aina olemassa. Jos ei koskaan koettele omia rajojaan, ei niitä opi tuntemaankaan.

“Lääkäri määrää” on paska sanonta

Meillä sokerivammaisilla on joskus outo tapa kaataa vastuu terveydestämme lääkärin niskaan. Aika ajoin joku tautiinsa turhautunut tulee nettipalstoille avautumaan tähän tapaan:

“Lääkäri käski mun syödä tällä ja tällä tavoin, ja nyt verensokerini on ihan sikakorkealla aina syömisen jälkeen. Taas meni päivä pilalle kun on ollut vaan väsynyt olo hypereiden takia.”

“Aloin pistää enemmän perusinsuliinia ja vähemmän ateriainskaa, koska lääkäri niin määräsi. Nyt oon jatkuvasti hypoilla enkä pysty edes pienellä kävelylenkillä käymään. Pitääks mun nyt sit vaan lojua sohvalla koko ajan?”

“Mun lääkärin mielestä mun pitäis korjata korkeita sokereita tosi varovati, ehkä yhdellä tai korkeintaan kahdella yksiköllä pikaa. Se sano että kyllä ne sieltä alas tulee. Mutta mulla on taas ollut sokerit varmaan viistoista koko päivän ja tosi huono olo sen takia.”

“Ei he##tti että mua vi##taa! Tää on ollut pelkkää vuoristorataa päivästä päivään vaikka oon laskenut hiilarit tosi tarkkaan ja tehnyt muutenkin niinku lääkäri neuvo. Ei tätä he**etin sairautta vaan oo mahdollista hoitaa kunnolla!”

Arvoisat diabeetikot, lääkäri ei ole meedio, joka osaisi antaa pilkuntarkat hoito- ohjeet. Hän ei myöskään ole tyranni, jonka kyseenalaistamisesta joutuu kivitettäväksi. Ei lääkäri ketään määrää. Se on vain sanonta.

Lääkäri voi antaa neuvoja parhaan kykynsä ja tilannetajunsa mukaan, mutta varsinkin diabeteksen hoidossa se on parhaimmillaankin vain summittaista suunnan viittomista. Lopulta jokainen tämän kerhon jäsen on itse vastuussa siitä, että löytää omille jaloilleen sopivan polun.

Jos siis lääkärin antamat ohjeet kaatavat kerta toisensa jälkeen ojaan, älä noudata niitä. Sen sijaan etsi joku muu, joka osaisi auttaa. Paras vaihtoehto on tietenkin opetella itse etsimään toimivat ja toimimattomat rutiinit.

Me kaikki voimme soveltaa saamiamme ohjeita itsellemme sopiviksi, hylätä ne kokonaan, tai vaikkapa pyytää apua joltain toiselta, jos siltä tuntuu. Sitä sanotaan maalaisjärjen käytöksi. Meille kaikille on joskus annettu sellainen. Toivottavasti et ole omaasi hukannut.

Meillä kaikilla on sama tavoite

Eräänä kesäpäivänä turisin tovereiden kanssa pyöräilystä ja pyöräkisoista. Keskustelu kääntyi henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Monella se saattoi olla esimerkiksi kymmenen parhaan joukossa oleminen tai yleensäkin maaliin pääseminen kunnialla. Minun tavoitteeni on aina voittaa. Sehän kuuluu jo kilpailun määritelmäänkin. Realistiset odotukset ovat tietysti aivan eri juttu. Ne eivät ehkä ole kovin kirkkaita, mutta en anna sen sumentaa motivaatiotani.

Diabeteksen hoito ei mielestäni eroa tässä suhteessa kilpailuista mitenkään.

Diabeteksen hoidolla pyritään siihen, että verensokeri pysyisi niissä arvoissa, missä terve elimistö pyrkisi sen pitämään. Se on kaikille sokerivammaisille yhteinen tavoite, eikä se riipu iästä, ruumiinrakenteesta, hoitovälineistä tai mistään muustakaan. Realistiset odotukset voivat toki vaihdella ajan ja elämäntilanteiden myötä.

Joku voisi nyt todeta, että viilaan pilkkua aivan turhaan. Mutta kyse ei ole vain sanamuodoista, vaan asenteesta. Siinä on pieni mutta iso ero. Korkealle asetetut tavoitteet ja kunnianhimo ovat mainioita motivaattoreita, ja jatkuvasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle kurkottaminen kehittää taitoja.

Viidenkymmenen kilon penkkipunnerrus alkaa kummasti tuntua kevyeltä sen jälkeen, kun silloin tällöin koittaa, miltä seitsemänkymmentä kiloa tuntuu käsien päällä. Parhaiten motivoituneet osaavat soveltaa tätä ajatusta myös verensokerin hallintaan.

Seuraava luku: Verensokerin hallinnan peruspilarit