23. Jos perusinsuliinin pistäminen oikeaan aikaan olisi hankalaa, tekisin näin

Perusinsuliinin ottaminen säännöllisesti on tärkeää, mutta joskus voi tulla tilanteita, jolloin insuliinin pistäminen kynällä on vaikeaa. Talvella on päällä paksu vaatekerros. Festareilla voi olla väkijoukon keskellä tönittävänä. Aina ei löydy paikkaa, johon voisi istahtaa ja laskea hoitovälineitä hetkeksi käsistään.

Jos osaisin aavistaa jo etukäteen, että olen normaalina pistosaikana hankalassa paikassa, suunnittelisin pistämistä jo hyvissä ajoin. Jos näyttäisi siltä, että pistäminen viivästyisi tunnin tai korkeintaan kaksi, ottaisin perusinsuliinin normaaliin tapaan. Samoin tekisin, jos päätyisin ottamaan annoksen normaalia aikaisemmin – tunnin tai kahden heitto tuskin aiheuttaisi ongelmia.

Silloin kun näyttäisi siltä, että oikean ajan tienoilla pistäminen ei millään onnistu, jakaisin pistoksen kahteen osaan. Etukäteen ottaisin 20 – 30 % annoksesta, jotta kahden pistoksen väliin ei jäisi katvealuetta. Loppuosan pistäisin heti kun siihen olisi mahdollisuus.

Toisaalta voisin tehdä myös toisinpäin: voisin pistää 70 – 80 % annoksesta niin lähellä normaalia aikaa kuin mahdollista, ja loppuosan myöhemmin, jotta saisin venytettyä annoksen vaikutusaikaa seuraavaan normaaliin pistosaikaan asti.

Tällaisen pistoksen kahtiajakamisen tarkoitus olisi varmistaa, ettei perusinsuliinin vaikutus pääse missään vaiheessa loppumaan kokonaan.

Tapani mukaan pyrkisin seuraamaan verensokerini liikkeitä tarkasti, mutta erityisen tarkasti silloin, kun olisin ensimmäisiä kertoja kokeilemassa tällaista annoksen jakamista. Haluaisin nähdä, miten verensokeriini vaikuttaa pieni perusinsuliiniannoksen viivästyminen, ja toisaalta se, kun kaksi annosta vaikuttaa hetkellisesti päällekkäin.

Toki verensokerin mittaaminenkin voisi olla hankalaa sellaisissa tilanteissa, joissa insuliinin ottaminen ei kunnolla onnistuisi. Mutta kun käyttäisin nykyaikaista all-in-one -tyyppistä mittaria, jossa sekä liuskojen syöttö että lansettilaite on integroitu mittariin, olisi mittaaminen mahdollista.

Kaaviokuva tämän luvun ohjeista


Seuraava luku: Jos pistäisin vahingossa perusinsuliinin sijaan pikainsuliinia, tekisin näin