12. Jos olisin kotibileissä tai illanistujaisissa, tekisin näin

Vaikka tarkoitus olisikin rentoutua ja unohtaa hetkeksi kaikki huolet, en suinkaan jättäisi pitkäaikaista elämänkumppaniani diabetesta unholaan. Enhän haluaisi, että iltani menisi pilalle heittelehtivän verensokerin takia.

Verensokeriani mittaisin tasaisin väliajoin, varsinkin jos iltaan kuuluisi jatkuvaa napostelua. Silloin en tietenkään voisi jäädä odottamaan syömisen ja insuliinien vaikutuksen loppumista, koska napostelu jatkuisi usean tunnin ajan. Sen sijaan ottaisin insuliinia sitä mukaa kun söisin, joisin ja napostelisin herkkuja.

Koska kaikkien edellisten insuliiniannosten muistaminen, jäljellä olevan aktiivisen insuliinin arvointi ja tarkka hiilihydraattien arviointi vaatisi tuhottomasti ruutupaperia laskutoimituksia varten, en alkaisi iltaani pilaamaan moisella pikkutarkkuudella. Tietysti pyrkisin arvioimaan hiilihydraatit mahdollisimman tarkasti, mutta en keskittyisi siihen liikaa, koska muuten en mitään muuta illan aikana ehtisi tehdä.

Luottaisin enemmän säännölliseen ja riittävän tiheään verensokerin mittaamiseen. Mittaisin esimerkiksi kerran tunnissa. Jos verensokerini yhdellä mittauksella olisi liian korkea, ottaisin vähän lisää pikainsuliinia. Jos se taas olisi matala – tai epäilisin sen olevan matkalla liian alas – mutustelisin hieman lisää karkkia tai sipsejä, ja varoisin ottamasta liikaa insuliinia seuraavan tunnin tai parin aikana.

Mitä epävarmempi tilanteesta olisin, sitä tiheämmin mittaisin.

Luonnollisesti pitäisin visusti huolen siitä, etten unohtaisi perusinsuliinin pistämistä, jos käyttäisiniä insuliinikyniä.

Vaikka verensokerini jossain vaiheessa lipsahtaisikin liian korkealle, en antaisi sen häiritä liikaa hauskanpitoani. Korjaisin tilanteen pikainsuliinilla ja jättäisin hiilihydraattipitoisten herkkujen ja juomien nauttimisen vähemmälle, kunnes verensokeri olisi taas paremmissa lukemissa.

Kaaviokuva tämän luvun ohjeista


Seuraava luku: Jos olisin laihduttamassa, tekisin näin