Mika Haulo
Thursday 27.12.2018

Pidennä sensorin pysyvyyttä iholiimalla

Kaikkihan me pidämme sensoreiden antureita pidempään kuin ne on suunniteltu pidettäväksi, eikö niin?

Esimerkiksi Dexcomin anturit kestävät valmistajan mukaan 7 päivää, jonka jälkeen ne täytyisi vaihtaa uuteen. Käytännössä diabeetikot ovat kuitenkin huomanneet, että yksi anturi kestää vallan mainiosti ainakin pari viikkoa, joskus jopa kuukauden.

Koska sensoritarvikkeiden saatavavuus on vähän mitä on, täytyy jokaisesta saadusta anturista ottaa kaikki mehut irti. Systeemi kun ei tiedä, onko anturia oikeasti vaihdettu, vai onko uusi sensorointijakso vain käynnistetty vanhalla anturilla.

Käytännön ongelmaksi muodostuu yleensä se, että antureiden liima alkaa pettää. Siis vaikka anturi sinänsä antaisi ihan luotettavia lukemia, mutta se ei meinaa enää pysyä fyysisesti paikallaan. Avuksi on otettava joko teippejä – tai kuten itse hiljattain testasin hyväksi vaihtoehdoksi – iholiimoja.

Naamiaisasustekaupoista saatava iholiima tuntuu olevan vallan mainio “lisäkiinnike”. Se ei peitä yhtään ylimääräistä aluetta iholta eikä näin ollen alla kutiamaan kuten teipit ainakin itselläni tuppaavat pidemmän päälle.

Kompromissina liimailu on teippiä hieman vaivalloisempi toimenpide, ja ainakin tämä itse testaamani tuotemerkki vaati uudelleenliimausta melkein päivittäin, vaikka se oli tyypiltään vedenkestävää.

Noh, ei tästä voi liimaa sinänsä huonoksi haukkua. Onhan se lähinnä tarkoitettu pitämään tekoviikset paikoillaan yhden illan ajan. Vedenkestävyyskin tarkoittaa käytännössä hikoilunkestävyyttä.

Joka tapauksessa iholiima on omien kokemusteni mukaan miellyttävä tapa auttaa sensoria pysymään kiinni. Kaiken lisäksi sitä voi käyttää yhdessä teipin kanssa, jolloin saadaan varsin hyvä pitävyys.

Pari asiaa on syytä muistaa liimaa käyttäessä. Näistä myyjäkin saattaa mainita.

  1. Puhdista ensin vanhat liimanjämät iholta alkoholipohjaisella puhdistusaineella.
  2. Sivele liimaa iholle.
  3. Jos liima on tyypiltään pihkamaista, anna sen kuivua noin minuutin ajan ennen anturin teipin painamista paikoilleen, jotta liima tarttuu kunnolla.