Nimeni on Mika Haulo, Kotipaikkani Tampere. Työkseni teen nykyään ohjelmistohommien lisäksi kokemusasiantuntijana diabeteskoulutuksia ja valmennuksia. Vuonna 1999, ollessani 16-vuotias, sairastuin tyypin 1 diabetekseen. Hoitotasapainoni on aina ollut poikkeuksellisen hyvä. Viimeisimmän HbA1c-mittauksen (joulukuu 2015) tulos oli 37 mmol/mol (5,5 %). Joskus muinoin hobikseni on ollut hieman korkeammalla, noin 6,5 %:n tuntumassa.

Mistä verensokerihifistelyni oikeastaan alkoi?

Keväällä 2011 istuin tehdashallissa paksu takki päällä ja värisin kylmästä. Olisi pitänyt kehittää ohjelmistoja, mutta sormet olivat liian kohmeessa läppärillä naputteluun. Kaiken lisäksi pään yläpuolella oli kylmää ilmaa puskeva ilmastointihormi.

Se nyt ei ollut ihan paras työkomennus missä olen ollut.

Eikä ollut verensokerinkaan kanssa kehumista. Välillä ajattelin, että mittarikin on kylmässä kohmettunut, kun melkein jokainen päivisin mittaamani lukema oli 16 mmol/l.

Tilanne oli hyvin poikkeuksellinen; tuohon aikaan HbA1c:ni oli noin 6,5 %. Toki korkeitakin sokereita oli välillä, mutta *jatkuva* hyperglykemia tuntui kaikelta muulta kuin normaalilta.

Ehdin jo hieman hätääntyä. Soittelin diabeteshoitajalle. Hänellä oli yksi selkä neuvo:

”Laske nyt vaan niitä hiilihydraatteja ja pistä sen mukaan niin kyllä sen pitäisi sillä korjaantua.”

Mutta kun ei korjautunut. Hoitajan neuvo oli yhtä tyhjän kanssa. Eipä siinä auttanut muu kuin lähteä selvittämään asiaa itse.

Seuraavina viikkoina googlettelin syitä selittämättömään verensokerin nousuun ja kahlasin läpi kasan nettiartikkeleita. Kuulin ensimmäistä kertaa aamunkoittoilmiöistä, hormonien vaikutuksesta yleensäkin verensokeriin, miten insuliini oikeastaan toimii ja mikä on maksan merkitys sokeriaineenvaihdunnassa.

Hämmästykseni oli suuri; opin monta sellaista asiaa, joita kukaan lääkäri tai diabeteshoitaja ei ollut minulle koko 12 vuoden sairastamisen aikana kertonut. Kaikki oli vain pyörinyt hiilihydraattien laskemisen ympärillä. Todellisuudessa se on vain yksi monista asioista, jotka verensokerin vaihtelua aiheuttavat.

Toisen ahaa-elämyksen koin saatuani HbA1c-mittauksen tulokset: se oli noussut vain 7,1 prosenttiin – nousua oli siis vaivaiset 0,6 prosenttiyksikköä, vaikka sokerit tuntuivat olleen koholla jatkuvasti.

Se pisti miettimään ja tutkimaan lisää. Miten voi olla mahdollista, että hobis ei ollut noussut tuota enempää? Jos verensokeri on jatkuvasti yli 10 mmol/l:n, pitäisi HbA1c:nkin olla yli 8 %.

Myöhemmin selvisi, että jos verensokeri nousee korkealle mutta laskee kohtuullisen nopeasti takaisin alas, se ei juurikaan näy pitkäaikaissokerissa. Hemoglobiinin sokeroituminen – siis se mitän HbA1c mittaa – on hidas reaktio. Verensokerin täytyy olla koholla vähintään muutaman tunnin, ennen kuin glukoosi tarttuu hemoglobiiniin.

Toisin sanoen jos korkean verensokerin korjaa nopeasti, jää haitta lähes olemattomaksi. Ja minähän olen tottunut korjaamaan hyperglykemiat turhia viivyttelemättä – siinä selitys sille, miksi HbA1c:ni on ollut paljon keskimääräistä parempi aina.

Tuosta kurjasta keväästä alkoi verensokerihifistelyni. Siinä oli hymy herkässä, kun kaikki ne vuosia vaivanneet verensokerin salamyhkäisyydet alkoivat yksi toisensa jälkeen aueta.

Minuun saa parhaiten yhteyden lähettämällä sähköpostia osoitteeseen mika@haulo.fi.