Mika Haulo
Monday 02.03.2020

Kaaosteoria voi selittää, miksi verensokerin hallinta on vaikeaa

Kun sanotaan, että verensokerin hallinta on joskus yhtä kaaosta, ollaan aika lähellä totuutta.

Kyseessä on tietysti kielikuva. Mutta kaaosteoria on myös ihan oikea tutkimusala.

Kaaosteoria käsittelee dynaamisten järjestelmien käyttäytymistä. Nämä järjestelmät ovat äärimmäisen herkkiä pienillekin muutoksille, ja muutokset järjestelmässä näyttäytyvät epäjärjestelmällisinä ja vaikeasti ennustettavina.

“Järjestelmä” on tässä kankean kuuloinen yleistermi. Arkisin käytännön esimerkki ylläolevasta on se, että sään ennustaminen on todella vaikeaa. Sääennusteita lasketaan maailman tehokkaimmilla supertietokoneilla, mutta siitä huolimatta sään ennustaminen muutamaa päivää pidemmälle on kovin epävarmaa.

Diabeetikoiden tapauksessa “järjestelmä” tarkoittaa verensokeria.

Verensokeri on kaoottinen järjestelmä

Kuten säätila, myös se on tavattoman herkkä erilaisille ympäristön ja tilanteiden muutoksille. Kuten useimmat diabeetikot ovat havainneet, pieni virhe sopivan insuliiniannoksen arvioimisessa voi heittää verensokerin laidalta toiselle.

Ei siis ole mikään ihme, jos verensokerin hallinta on vaikeaa. Siihen vaikuttavat syömisen, insuliiniannosten ja liikunnan lisäksi monet muut asiat, kuten liikuntatottumukset (ja erityisesti viimeaikaiset muutokset liikunnan määrässä), sairastelut, stressi, moni muu hormonitoiminta, insuliinipistoksen onnistuminen tai insuliinipumpun kanyylin toimivuus. Luultavasti en edes osaa listata kaikkia mahdollisia asioita.

Nyt joku saattaa älähtää, että moiset ovat niin pieniä asioita, että niillä ei ole mitään merkitystä. Mutta kaaosteorian mukaan pienilläkin asioilla on ajan myötä todella suuri merkitys.

Vaikeaksi verensokeritouhu menee myös siksi, että diabeetikoilla ei ole juuri mitään mahdollisuutta mitata kaikkia niitä asioita, jotka verensokeriin voivat vaikuttaa.

Otetaan esimerkiksi vaikka insuliinipistos. Insuliinin annostelu ja pistokset ajoitus perustuu osittain oletukseen siitä, kuinka nopeasti insuliini imeytyy ja alkaa vaikuttaa. Mutta jos pistos menee jotenkin pieleen, ei insuliini imeydykään odotetulla nopeudella. Vaikka olisin laskenut sopivan annoskoon äärimmäisen tarkasti, ei siitä ole hyötyä, jos insuliini ei pääse tekemään työtään.

Yksi epäonnistunut pistos voi aiheuttaa päänvaivaa tunneiksi eteenpäin; huonosti imeytyvä insuliini alkaa vaikuttaa kunnolla ehkä tunnin päästä. Tai neljän tunnin päästä. Tai jotain siltä väliltä. Joka tapauksessa sen aiheuttama epävarmuus pitää ottaa huomioon myöhemmissä pistoksissa ja muussakin tekemisessä.

Kuinka taistella kaaosta vastaan

Verensokerin kaoottisuuden ymmärtäminen voi olla joko huojentava tai ahdistava tieto.

Huojentava siksi, että verensokerin heittelylle on selkeä syy. Kaaos on maailmankaikkeuden perustila. Sitä vastaan taisteleminen ei ole helppoa. Ilmatieteilijät tekevät töitä täyspäiväisesti sääennusteiden eteen, ja heillä on suuri määrä mittaustietoja apunaan. Diabeetikko sen sijaan hoitaa diabetestaan kaiken muun elämän ohessa puutteellisilla tiedoilla ja hoitovälineillä.

Ahdistusta voi aiheuttaa se, että kaaosteorian valossa ei ole mitään mahdollisuutta arvioida verensokerin käyttäytymistä ja sopivia insuliiniannoksia sillä perinteisellä tavalla, mitä diagnoosin jälkeen sairaalassa opetetaan. Siis että “laske hiilihydraatit, pistä sen mukaan insuliinia, muista ottaa huomioon liikunta, ja se on sitten siinä”.

Lopetin itse tämän perinteisen hoitomallin noudattamisen jo vuosia sitten. Tilalle kehitin hoitorutiinin, joka perustuu verensokerin tarkkailuun lyhyellä aikavälillä ja verensokerin muutoksiin reagoimiseen mahdollisimman nopeasti.

Kaikki alkaa verensokerin seuraamisesta. Nykyään se tapahtuu glukoosisensorilla, mutta aikanaan mittasin verensokeria sormenpäästä 20 – 40 kertaa päivässä. Pelkästään se, että sain tällä tavalla kohtuullisen kattavan kuvan verensokerin muutoksista päivän aikana auttoi ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä, jotta verensokerin pysyisi entistä paremmin normaalilukemissa.

Toinen askel on kokeilla erilaisia toimenpiteitä. Kuinka paljon ennen syömistä insuliini kannattaa pistää? Auttaako lyhyt kävelylenkki aterian jälkeen hillitsemään verensokerin nousua vai kääntäänkö se verensokerin liian nopeaan laskuun? Kuinka paljon työstressi vaikuttaa verensokerin liikkeisiin – vai vaikuttaako lainkaan?

Kaikki tämä selviää kokeilemalla. Joskus jokin muutos hoitorutiiniin osoittautuu virheeksi. Mutta myös se, mikä ainakaan ei toimi, on arvokasta tietoa. Toisinaan näistä kokeiluista löytyy myös todella yllättäviä keinoja. Itse esimerkiksi huomasin, että hyvä keino pitää verensokeri tasaisena maastopyöräkilpailun aikana on lisätä perusinsuliiniannostusta ihan reilusti. Konservatiivisiin ohjeisiin tottuneille ja niitä orjallisesti noudattaville moinen tempaus kuulostaa täysin päättömältä: ainahan on opetettu, että ennen raskasta liikuntasuoritusta perusinsuliinin määrää tulisi vähentää. Mutta omien kokeilujeni kautta havaitsin juuri päinvastaisen oikeaksi ratkaisuksi. Voit lukea tarkemman selostuksen asiasta muutaman vuoden takaisesta blogipostauksestani.

Tärkeintä tässä kaikessa on ymmärtää, millaisia maailman lakeja vastaan diabeteksen omahoidossa joutuu taistelemaan. Siksi verensokerin ajoittaisesta horjumisesta ei kannata soimata liikaa itseään.