Mika Haulo
Monday 18.02.2019

En ole kiinnostunut keinohaiman käyttöönotosta

Vaikka miellän itseni tekniikasta kiinnostuneeksi henkilöksi, en ole erityisen kiinnostunut rakentelemaan keinohaimaa itselleni. Syynä tähän on se, että keinohaimatarvikkeiden hankkiminen on hankalaa; insuliinipumppua, sensoreita ja sensoritarvikkeita ei tuosta vain saa haettua kaupan hyllyltä, varsinkin kun ihan mikä tahansa markkinoilla olevista ei kelpaa.

Ihan puhtaasti teknisestä näkökulmasta – ja erityisesti ohjelmistonäkökulmasta – katsoen olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, kuinka algoritmi säätelee verensokeria. Ja mikä parasta, pystyisin itse muokkaamaan tätä algoritmia mieleisekseni.

Mutta diabeteksen omahoidon tarkoitus on vähentää sairauden negatiivista vaikutusta elämään. Voisin toki käyttää aikaa ja energiaa tarvittavien laitteiden etsimiseen tai neuvotteluun niiden saamiseksi. Mutta kaikki se aika olisi pois kaikesta muusta, mitä haluan tehdä. Lisäksi nämä väittelyt voivat olla stressaavia. Jouduin aikanaan vänkäämään kuukausikaupalla, että aloin saada riittävän määrän mittaliuskoja verensokerimittariini.

Niin mielenkiintoinen kuin keinohaima olisikin, en kaipaa elämääni sitä vaivaa ja stressiä, jota sen hankinta ja ylläpito saattaisi vaatia.

En ole kiinnostunut keinohaiman käyttöönotosta – vielä. Mutta kuten tiedämme, ajat muuttuvat. Kuten monessa muussakin diabetekseen hoitoon liittymvässä asiassa, se mikä on juuri nyt hankalaa, saattaa parin vuoden päästä olla jo todella helppoa.