Mika Haulo
Monday 12.06.2017

Raskas liikunta voi nostaa perusinsuliinin tarvetta hetkeksi

Pirkan Pyöräily on taas tältä vuodelta takana. Ajoin vaihteeksi lyhyen matkan, vain noin 130 kilometriä. Mutta koska viime aikoina pyörätreenit ovat jääneet normaalia vähemmälle, oli sekin jo raskas urakka.

Tällainen rankka liikunta muuttaa hetkeksi insuliinintarvettani, mutta ei ehkä sillä tavalla mitä aluksi luulisi. Pyöräilypäivän jälkeen pistin nimittäin pari yksikköä isomman perusinsuliiniannoksen kuin normaalisti (käytän Levemiriä).

Tuloksena oli kauniin tasainen verensokerikäyrä yön yli:

Nostin perusinsuliiniannosta liikuntapäivän jälkeen – tuloksena tasainen verensokeri yön yli.

Mitä halvattua tämä tämmöinen on? Pienentäähän sitä insuliiniannosta pitäisi! Miksi ei tullut yöhypoa suurennetusta insuliiniannoksesta huolimatta?

Diabeetikoille opetetaan nyrkkisääntönä, että liikunta lisää insuliiniherkkyyttä. Siksi liikunnan jälkeen pitäisi pienentää sekä ateria- että perusinsuliiniannoksia. Liikunnan ajankohdasta riippuen myös edeltävää perusinsuliinipistosta voi olla syytä säätää.

Tämä toki pitää monesti paikkansa. Mutta yleensä kun diabeteshoitajan vastaanotolla puhutaan liikunnasta, tarkoitetaan jotain tavanomaista liikuntaa kuten kevyttä ja kohtuumittaista kävelyä, pyöräilyä tai pihatöitä.

Viiden tunnin lenkki reippaalla vauhdilla ei missään nimessä ole tästä näkökulmasta katsoen tavanomaista.

Poikkeava liikunta vaatii poikkeavat insuliinisäädöt

Liikunta toimii yhdessä asian vähän samaan tapaan kuin insuliini: se avaa soluista ”lukot”, jonka jälkeen verenkierrossa liikkuva sokeri pääsee solujen sisään. Kun liikunta tekee osan työstä, pitää insuliinia käyttää vähemmän, jotta verensokeria laskeva vaikutus ei olisi liian suuri.

Mutta kun liikunta on tarpeeksi raskasta, tulee lihaksiin pieniä vaurioita. Tämä sinänsä on ihan normaalia; liikunnan jälkeen elimistö alkaa korjata näitä vaurioita ja tekee lihaksesta vähän entistä vahvemman. Eli toisin sanoen kunto kohenee.

Näiden korjaustoimien aikana lihas on kiireinen. Sokeri ei siirry verestä lihassoluihin niin nopeasti kuin se insuliiniherkkyyden parantumisen myötä voisi siirtyä. Ehkä jopa huonommin.

Ilmiö on vähän sama kuin jos palkankorotuksen jälkeen kasvattaisi menojaan samassa suhteessa; tilille ei jää lisääntyneistä tuloista huolimatta yhtään enempää rahaa. Tai voi käydä jopa niin, että menot kasvavat enemmän kuin tulot.

Ja juuri tästä syystä on täysin mahdollista, että poikkeuksellisen rankan liikunnan jälkeen voi parin päivän ajan joutua käyttämään enemmän perusinsuliinia kuin normaalisti.

Liikunnan insuliiniherkkyyttä lisäävä vaikutus jatkuu kuitenkin useita päiviä. Ja jos liikunta on useimmiten ns. peruskuntoliikuntaa, ei tälle väliaikaiselle annoksen lisäämiselle tule tarvetta. Pitkällä aikavälillä liikunta tiputtaa keskimääräistä insuliinintarvetta selvästi.

Oma kokemus opetti

On tietysti tärkeää ymmärtää, että insuliinintarve ja sen muutokset ovat hyvin yksilöllinen asia. Tämäkin kikka toimii juuri minulla, mutta ei välttämättä jollain toisella diabeetikolla. Olen oppinut sopivan annosmuutoksen ihan vain käytännössä kokeilemalla.

Huomasin kasvaneen perusinsuliinin tarpeen ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Muutaman kerran kesässä kävin maastopyöräkisoissa, joissa kisamatka oli noin 60 kilometriä. Minun kohdallani se tarkoitti noin 3,5 tunnin ajoa.

Kisapäivien jälkeen olin tietysti aivan poikki. Vanhojen oppien mukaan pienensin perusinsuliinoannosta seuraavaa yötä vasten, mutta kerta toisensa jälkeen heräsin aamulla korkeaan verensokeriin – 15 mmol/l tai enemmän.

Ensimmäinen ajatukseni tietysti oli, että ehkä verensokerini oli käynyt liian matalalla yön aikana, ja että kyseessä oli ns. reaktiivinen verensokerin nousu. Tuohon aikaan minulla ei vielä ollut verensokerisensoria, joten varmaa tietoa en asiasta saanut. Huomasin kuitenkin, että ongelma ei korjaantunut, vaikka pienensin ilta-annosta entisestään.

Erään kisan jälkeen päähäni pälkähti hullu ajatus:

Mitä jos tekisinkin päinvastoin kuin minua on ohjeistettu? Mitä jos vähentämisen sijaan kasvattaisin liikuntapäivän jälkeistä perusinsuliiniannosta?

Sanotaan, että raja nerouden ja hulluuden välillä on häilyvä. Haukkukaa kummaksi tahansa, mutta tuo päähänpistoni tuotti tulosta. Kun pyöräkilpailupäivien jälkeen aloin pistää tavallista enemmän perusinsuliinia, oli aina seuraavan aamun paastosokeri aina vähintään kohtuullisella tasolla.

Muutaman kilpailun jälkeen olin luonut itselleni toimivan kaavan:


Diabeteksen hoito on täynnä yllättäviä ja jopa epäintuitiivisia asioita. Jos jokin hoitorutiini ei toimi, älä pidättäydy siinä vain siksi, että sinua on alunperin ohjeistettu siihen. Hoitosuositukset luodaan sen mukaan, mikä yleensä tai keskimäärin toimii. Niitä on tarkoituskin sorvata juuri itselle sopivaan muotoon, vaikka diabeteshoitaja tai -lääkäri ei sitä aina osaisikaan selkeästi sanoa.

 

Pirkan Pyöräilyn reitti ja palkintomitali.