Mika HauloThursday 23.02.2017
Se kaikista ärsyttävin asia
Tämä teksti on julkaistu alunperin Deeblogissa 23.2.2016.
Sari Pihlavan listaan viidestä ärsyttävimmästä asiasta diabeteksen hoidossa on helppo samaistua.
Mutta kehtaan väittää, että keksin vielä yhden asian, mikä nousee kaikkien näiden yläpuolelle – jos ei muuten niin ainakin omalla ranking-listallani.
Kaikista ärsyttävin asia diabeteksen hoidossa on se, että asioita joutuu usein tekemään tarkasti kellon mukaan. Ei ehkä yhtä pakottavasti kuin joskus muinaisella 80-luvulla, mutta kuitenkin.
En tietenkään voi esimerkiksi ottaa koko päivän insuliiniannosta heti aamulla herättyäni. Se nyt ei vielä mikään murheen aihe ole. Enhän esimerkiksi syö maanantaisin koko viikon edestä kerralla. Mutta aika tarkkana saan olla jo yhden aterian insuliinien kanssa. Ei riitä, että määrä on oikea. Myös ajoitus pitää osua kohdilleen.
Jos nimittäin tykitän pumpustani boluksen juuri ennen syömistä, ampaisee verensokeri aika varmasti törkyisään nousuun, koska ruoka vaikuttaa insuliinia hitaammin. Toisaalta en välttämättä voi bolustaa jo siinä vaiheesa kun alan tehdä ruokaa. Jos insuliini pääsee kunnolla vauhtiin, häviävät ruoan hiilihydraatit kilpajuoksun jo alkumetreillä.
Käytännössä otan ateriainsuliinin 5 – 30 minuuttia ennen syömistä. Tarkempi aika riippuu verensokerin tasosta, suunnasta ja ruoan koostumuksesta.
Mutta mitä sitten teen tuona aikana? Jos otan insuliinia ja uppoudun sen jälkeen takaisin esimerkiksi Sokeriseurannan kehittämiseen, kasvaa hypoglykemian riski melkoisesti. Me koodaajat kun olemme sellaisia, että kun pääsemme ”zoneen”, ei meitä siitä ihan hevillä palauteta tähän maailmaan. Siinä unohtuu ruokailu helpommin kuin työkoneen salasana kesäloman jälkeen.
Sekään ei houkuttele, että istuisin bolustamisen jälkeen vain paikallani odotamassa sopivaa hetkeä, jolloin sopii käydä pöytään. En mielelläni anna diabeteksen ryöstää yhtään enempää aikaa elämästi kuin on 1) tarpeellista tai 2) erityisen hyödyllistä*.
Infuusiosetin vaihto menee jo rutiinilla parissa minuutissa, ähkysyöminen hypoon on meikäkäisellä onneksi harvinainen vitsaus. Samoin liikuntaa varten tankkaaminen, ainakin sellainen joka oikeasti ärsyttäisi (varsinkin ennen pitkiä pyörälenkkejä vedän ihan mielelläni pienen välipalan).
Kaikkien diabetestyyppien niputtaminen toki ärsyttää, mutta ei se ole tavisten vika, että diabetesyhteisö on valinnut itselleen epäselvät termit**.
Alituinen vastuu omasta hyvinvoinnista – ja mistä tahansa muustakin asiasta – lähinnä muistuttaa siitä, että aikuisia tässä jo ollaan.
Mutta jos jokin ottaa kuuppaan niin se, että joudun elämään jonkun toisen aikataulun mukaan. Työelämässä yrittäjäksi ryhtyminen vapautti kasista-neljään-rytmistä. Mutta miten pääsisin eroon siitä, että joudun enemmän tai vähemmän sovittamaan elämäni diabeteksen heiluttaman tahtipuikon rytmiin?
* Jos nyt joku ihmettelee miksi sitten viitsin mittailla verensokeria tai kytätä sensoria niin paljon, tässä vastaus: pienellä panoksella saa valtavan hyödyn.
** Diabetesseura Plasman yhtenä pitkän linjan ohjelmana on omalta osaltaan tehdä työtä diabetestietoisuuden parantamiseksi myös tältä osin.
Kuva: Eddy Van 3000. Käytetty Creative Commons -lisenssillä.