Mika Haulo
Friday 10.02.2017

Diabeteshoitajia vaivaa viestintätaitojen puute

Tuoreessa Diabetes-lehdessä (1/2017) diabeteshoitaja Taru Kettunen harmitteli, että maallikot tunkevat hoitoneuvoineen heidän tontilleen. Ongelma tuntuu koskettavan erityisesti tyypin 2 diabetesta sekä kolesterolilääkityksen tai insuliinihoidon aloittamista.

Artikkelia vapaasti lainaten:

”Ihmiset saavat mediasta ristiriitaista tietoa. Hän toivoisi, että potilaat luottaisivat enemmän ammattilaisiin kuin maallikoihin.”

Kettunen kuvaa aika hyvin diabeteshoitajia ja -lääkäreitä vaivaavan luulotaudin. He kuvittelevat, että ammattitutkinto tekee heistä automaattisesti työssään hyviä. Näin ei kuitenkaan ole. Luottamuskin on jotain, mikä pitää ansaita. Se ei tule diplomin mukana.

Kuten Kettunen itsekin lehtijutussa toteaa, ei diabetesasioiden tietäminen riitä, vaan esimerkiksi psykologian tuntemisesta on paljon apua.

Toinen tärkeä taito, jota hän ei kuitenkaan maininnut, on viestintätaito. Diabeteshoitajan työn ytimessä on nimenomaan ihmisen kohtaaminen ja viestiminen hänen kanssaan.

Lääketieteellisestä osaamisesta ei ole hyötyä, jos asiaa ei osaa kertoa diabeetikolle siten, että hän itse sen ymmärtää.

Ehkä tässä onkin syy sille, miksi maallikoiden sanomiset kilpailevat hoitoammattilaisten kanssa – he osaavat kertoa näkemyksensä sellaisella kielellä, jonka kuuntelija ymmärtää.

Myös diabeteshoitajan täytyisi osata laskeutua maallikoiden tasolle, ymmärtää heidän huolensa ja oikoa väärinkäsityksiä, jotka estävät hoitajan ehdottaman hoidon aloittamisen.

Luomista huolia huonon hoitajan takia

Kerron esimerkin viestintätaitojen merkityksestä.

Kävin hiljattain näyttämässä muutamaa selässäni olevaa luomea terveydenhuoltajalla. Ne ovat sellaisessa paikassa, että en pysty edes peilin avulla kunnolla seuraamaan niiden kuntoa. Siispä kyselin, voisiko luomet poistaa, ettei niistä tarvitsisi sen kummemmin huolehtia.

Terkkari katsoi luomia ja totesi, että ne ovat ihan rauhallisia. Poistamisen tarvetta ei hänen mielestään. ”Voithan sä kyllä niitä lääkärillekin näyttää mut voi olla että se vaan sanoo että ei niille nyt mitään tehdä.”

Ei poistamisen tarvetta varmasti lääketieteellisestä näkökulmasta ollutkaan, sen kyllä uskon. Mutta minäpä puhuinkin siitä, että jos niihin joskus tulee jotain, niin en ehkä itse huomaa asiaa. Halusin luomet pois, jotta minulla olisi yksi asia vähemmän huolehdittavana. Terkkari ei siis tuntunut alkuukaan ymmärtävän, miksi olin vastaanotolle tullut.

Näytin myös kyljessä olevaa luomea. Sitä hän kommentoi jotenkin – tosin hieman mumisten – että ”no ton voisi ehkä….”.

Se luomi oli keskeltä hieman tummempi ja vaaleni reunoja kohden. Muistelin, että yksi luomista tarkkailtava piirre on se, onko niillä tarkkaa rajaa vai ei. Mutta sitten terkkarin mieli muuttuikin, eikä hänen mielestään siinäkään luomessa ollut mitään huolestuttavaa.

Huomautin kyllä omasta mielestäni hieman epätarkasta rajasta. ”Ei siinä mitään ole”, oli vastaus. Kysyin, mistä sitten epätarkan rajan tarkalleen tunnistaa. Vastaus oli aika idiottimainen: ”No siitä että se ei ole tarkka”.

Kokemukseni terkkarikäynniltä on hyvä esimerkki siitä, miten ammattitaidottomuus voi ilmentyä, vaikka lääketieteellinen puoli oli kunnossa.

Lähdin hakemaan vastauksia, mutta poistuin vastaanotolta vain entistä isomman epätietoisuuden vallassa.  Hoitajan työnäyte oli ala-arvoinen.

Kävin myöhemmin uusimassa jäykkäkouristusrokotteen, ja näytin samalla reissulla luomia uudestaan. Sillä kertaa vastassa oli huomattavasti parempi hoitaja. Hän ei sanoissaan takellellut, vaan osasi selittää ja perustella, mitä epänormaaleilla piirteillä oikeastaan tarkoitetaan, ja että muutoksetkaan luomissa eivät vielä tarkoita, että jotain olisi vialla.

Pieni panostus viestintään ei ole hoitajalta liikaa vaadittu. Varsinkin, kun erot asiakaskokemuksessa ovat näin selkeitä.

Maallikoita on ihan turha syyttää

Jos diabeteshoitaja kokee maallikoiden vastakkaiset mielipiteet esimerkiksi jutussa puhutuista kolesterilääkkeistä ongelmaksi, kertoo se jotain hoitajan osaamisen puutteista.

Lääkkeisiin liittyy käytännössä aina sivuoireita. Niitä ei kuitenkaan pakkausselosteessa esitetä kovinkaan kansantajuisesti. Sen sijaan listattuna on varmaankin vastuusyistä kaikki mahdolliset ja jopa melkein mahdottomat haittavaikutukset.

Esimerkiksi kolesterolilääke simvastatiinin haittavaikutuksiin on listattu kova lihaskipu, lihasvauriot, maksa- ja haimatulehdukset, anemia, useat vatsavaivat, hengitysvaikeudet, masennus ja muistinmenetys.

Aika karun kuuloinen lista, eikä tuossa edes ollut kaikki. Googlessakin statiineja kritisoivat artikkelit valtaavat haukkaavat ison osan hakutuloksien etusivusta. Kummallistahan se olisi, jos ihmiset eivät yhtään epäröisi aloittaa lääkitystä, johon liittyy näin paljon negatiivisia mielikuvia.

Ei perimmäinen ongelma ole se, että asiasta kuin asiasta löytää myös vastakkaisia ja virheellisiä väittämiä – tai trendikkäästi sanottuna ”vaihtoehtoisia totuuksia”.  Nykyään on vain entistäkin tärkeämpää, että faktoja kertova osapuoli osaa perustella oman näkemyksensä tarpeeksi hyvin.