Mika Haulo
Sunday 11.09.2016

Korkean verensokerin, matalan verensokerin ja tavallisen elämän oireita

Diabetesliiton nettisivuilla on lista sekä korkean että matalan verensokerin oireista. Valitettavasti läpyskät ovat melkeinpä yhtä tyhjän kanssa. Monet tuntemukset kun voivat esiintyä molemmilla verensokerin ääripäillä. Kaiken lisäksi oireet voivat johtua jostain arkisestakin asiasta, eivätkä liity millään tavalla verensokeriin tai diabtekseen.

Väsyttää ja heikottaa – matala verensokeri, vai kenties korkea? Vai normaali olotila kolmen tunnin rankan pyörälenkin jälkeen?

Suu tuntuu kuivalta – korkea verensokeri vai liikaa tanniineja punaviinissä? Vai siirtääkö edessä oleva työhaastattelu kosteuden suusta kämmeniin?

Koordinaatio heikkenee ja puhe alkaa sammaltaa – hypoglykemia vai perjantai-illan hilpeä nousuhumala?

Taas täytyy juosta vessaan – sokerit korkealla vai empiirisen ”Kaljako kusettaa?” -tutkimuksen odotettu lopputulos?

Hirveä nälkä – matala verensokeri vai elimistön muistutus siitä, että ruoka se miehen (ja naisen!) tiellä pitää?

Olo on poissaoleva, reagointikyky heikkenee – liian vähän sokeria veressä vai liian vähän unta viime yönä?

Toisin sanoen verensokerituntemukset ovat viekkaita pirulaisia, jotka silloin tällöin yrittävät viilata diabeetikko-poloista linssiin. Siksi niihin ei pidäkään luottaa liikaa. Toisaalta ne antavat kyllä hyvän syyn epäillä, että tuntemusten tullessa verensokeri saattaa olla jollain tavalla pielessä.

Mikä olisi parempi tapa opastaa diabeetikoita oman kehon kuuntelussa?

Mielestäni Diabetesliiton tietoisku esittää nämä tuntemusasiat tarpeettoman yksinkertaisesti. Yksinkertaistaminen on pääsääntöisesti hyvä asia, mutta ei silloin, jos se jättää oleellisia asioita kertomatta.

Infografiikka on mainio tapa pukea lyhyt ja ytimekäs lista kuviksi. Sitä en siis lähtisi välttämättä muuttamaan. Mutta muutaman asian lisäisin. Mieluiten possun kokoisin kirjaimin, ettei vahingossakaan jää huomaamatta:

1) Aivan ensimmäiseksi pitäisi tähdentää, että verensokerituntemukset voivat muuttua vuosien myötä erilaisiksi kuin ennen.

2) Heti sen perään pitäisi tulla kehotus kaivaa verensokerimittari esiin, kun vähänkin on syytä epäillä verensokerin todellista tasoa.

3) Kolmas lisäohje pitäisi olla se, että kun tuntemuksia ja mittaustuloksia vertaa keskenään riittävän kauan, muodostuu ajan kanssa kattava kartta siitä, miltä mikäkin verensokeritaso juuri itsellä tuntuu. Olen siis samaa mieltä mitä Reija Helkkula Deeblogissa totesi, verensokerioikeiden tunnistaminen ja havainnointi on pitkälti opittua käytöstä.