Mika Haulo
Tuesday 10.09.2013

Sokeriseuranta on nyt avoin kaikille

Toukokuussa kerroin Sokeriseuranta™-harrasteluprojektistani. Olin siis näpytellyt netin täytteeksi uuden verkkopalvelun verensokerin seurantaa varten, koska mikään tarjolla olleista vaihtoehdoista ei miellyttänyt silmää.

Kesän aikana oli kiireistä, ja Sokeriseuranta jäi vähemmälle huomiolle. Mutta kun Reiska kyseli pari viikkoa sitten projektin etenemisestä, otin itseäni niskasta kiinni ja laitoin palvelun käyttökuntoon. 

Vaikka teinkin verkkopalvelun alunperin lähinnä itselleni, tuntui se kiinnostavan myös muita. No mutta sehän on hienoa! Miksipä en sitten samantien avaisi sitä kaikkien käyttöön.

Tässä se nyt sitten on: www.sokeriseuranta.fi

Kirjautumissivulla on linkki, jonka kautta saa luotua käyttäjätunnuksen. Siihen riittää sähköpostiosoitteen syöttäminen ja salasanan keksiminen. Sen kummempia henkilötietoja palvelu ei kysele.

Sokeriseuranta™ on luonteeltaan yksinkertainen. Tein siihen vain oleellisimmat toiminnot: verensokerilukemien, hiilihydraattimäärien ja (bolus)insuliiniannosten kirjauksen. Tällä tavoin sain käyttöliittymästä siistin ja selkeän.

Teen toki lisäominaisuuksia sitä mukaa, kun tarvetta ilmenee. Ensimmäisenä listalla on perusinsuliiniannosten kirjaus. 

Kiinnostuitko Sokeriseurannasta? Käy kokeilemassa ja kerro miltä se vaikutti. Otan mielelläni vastaan kaikenlaista palautetta. Näpyttele kommenttisi vaikkapa tämän postauksen alle tai sähköpostilla osoitteeseen mika@sokeriseuranta.fi.