Mika Haulo
Thursday 30.05.2013

Kuinka hyvän hoitotasapainon talo rakennetaan?

Diabeteksen hoito on kuin talo. Parhaimmillaan se on äärimmäisen taidokas työnäyte, jossa pieninkin yksityiskohta on huomioitu ja joka kestää vuodesta toiseen maailman myrskyt ja myllerrykset. Heikoimmillaan se on vain kulissi tai risumaja, jonka heiveröinenkin tuuli riittää kaatamaan.

Diabeetikon täytyy viihtyä talossaan vuosikausia. Siksi on todella tärkeää, että se on rakenteiltaan tukeva mutta myös kauniisti sisustettu. Sokerivammaisten maailmassa muuttaminen ei käy päinsä. Mikäli oma kämppä ei miellytä, pitää se tuunata kuntoon aivan omin käsin.

Kaiken perusta on vankka kivijalka

Vankka talo rakentuu tukevan kivijalan päälle. Hyvä perustus on edellytys sille, että sen päälle tehdyt rakennelmat pysyvät pystyssä vuodesta toiseen. Diabeetikon järkkymätön kivijalka, jolle vakaa hoitotasapaino rakentuu, on halu hoitaa itseään.

Diabeteksen omahoito on täysipäiväinen ja haastava urakka, ja ilman rautaista tahtoa ei ole mahdollista saavuttaa äärimmäisen hyvää hoitotasapainoa. Mielenkiinto itsensä hoitamiseen on edellytys sille, että jaksaa taistella sairauttaan vastaan päivästä toiseen.

Valitettavan suuri osa diabeetikoista ei välitä sairautensa hoitamisesta tuon taivaallista. Silloin ei parhammistakaan neuvoista tai välineistä ole hyötyä. Mikäli rakennuksen perustukset eivät ole kunnossa, on kaikki muu turhaa koreilua ja kulissia, joka sortuu ensimmäisen navakan tuulen sattuessa kohdalle.

Kantavat rakenteet on tehty positiivisesta asenteesta

Rakennuksen kivijalka tarvitsee seurakseen kantavat seinät ja muut perusrakenteet. Ilman niiden yhteispeliä ei talo tantereesta kohoa.

Diabeetikon talon seinät ovat usko siihen, että hyvän hoitotasapainon saavuttaminen on mahdollista. Ne eivät nouse pystyyn, jos hoidon mahdollisuuksiin ei usko. Asenne ratkaisee tässä asiassa erityisen paljon.
Perusrakenteiden pystyttämisen eteen kannattaa nähdä vähän vaivaa, sillä hosuen kasattu tönö lahoaa asukkinsa ympäriltä ennemmin tai myöhemmin.</p>

Hoitorutiinit muotoutuvat välineiden mukaan

Pelkällä hyvällä tahdolla ei diabetesta tietenkään hoideta. Diabeetikon arki ilman hoitovälineitä olisi yhtä onneton kuin kalustamaton ja sisustamaton asunto. Sellaisen elinkaari jäisi kovin lyhyeksi.

Asunnon omistaja joutuu suunnittelemaan sisustuksensa pohjapiirroksen määrittämiin kehyksiin. Diabeetikolla nämä raamit muodostuvat saatavilla olevista insuliineista, verensokerimittareista ja muista hoitotarvikkeista.

Me sokerivammaiset olemme sikäli onnellisessa asemassa, että voimme sentään hienosäätää omahoitomme pohjapiirrosta valitsemalla muutaman eri vaihdoehdon joukosta juuri ne tuotteet, jotka parhaiten sopivat tarpeisiimme.

Pahimmassa tapauksessa paraskin pohjapiirros on aivan onneton, eikä se tarjoa parasta mahdollista lähtökohtaa silmiä hivelevän lopputuloksen rakentamiselle. Tiukoissa tilanteissa rohkeimmat ja taidokkaimmat sisustajat osaavat kuitenkin kääntää vaikeudet voitoiksi.

Joskus luova hulluus palkitsee. Pienellä kekseliäisyydellä voi paikata käytössä olevien hoitovälineiden heikkouksia. Niistä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Entä sitten, jos se on lääkärin mielestä niiden väärinkäyttöä? Lopputulos on se, joka ratkaisee.

Viimeinen silaus luo viihtyvyyden

Viihtyisän talon viimeistelee viihtyisä sisustus. Lopullisen tunnelman luovat asukkaan omat persoonalliset ratkaisut.

Kun pyrkii parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen diabeteksen hoidossa, ei voi tyytyä kulkemaan valmiiksi viitoitettuja teitä. Yleiset ohjeet ja suositukset perustuvat ainakin osittain olettamuksiin siitä, että potilas on monella mittapuulla keskiverto kansalainen.

Keskiverto-ohjeita seuraamalla saavuttaa todennäköisemmin vain keskinkertaisen lopputuloksen. Hyvään hoitotasapainoon pääsee vain ottamalla itse vastuun hoitonsa onnistumisesta ja viilaamalla hoitorutiineita aktiivisesti itse.