Mika Haulo
Friday 19.04.2013

Miksi yksittäiseen mittaustulokseen ei kannata luottaa sokeasti

Verensokerimittari on diabeetikolle välttämätön apuväline. Se on kuin GPS-paikannin, joka kertoo sijainnin sokerikartalla. Ilman sitä sokerivammaisen elämä olisi harhailua.

Satelliittipaikannuksessa voi kuitenkin tapahtua hetkellisiä virheitä ja perinteinen kompassikin näyttää sähkölinjojen alla minne sattuu.

Myös verensokerimittauksen tulos voi olla joskus virheellinen; se saattaa vääristyä esimerkiksi sormiin tarttuneen sokerin tai solunesteen laimentaman verinäytteen takia. Siksi yksittäiseen lukemaan kannattaa aina suhtautua varauksella.

Muutama päivä sitten opin tämän taas kantapään kautta. Lähdin iltapäivällä pyorälenkille Säijän suuntaan. Kesken ajelun havahduin ajatukseen: olin ehkä unohtanut aamupäivän Levemir-pistoksen! Se ei tietäisi hyvää. Pysähdyin ja mittasin verensokeriksi 5,0 mmol/l. Se ei ollut juurikaan muuttunut vajaan tunnin ajon aikana. Jatkoin matkaa ja kolmen vartin päästä mittasin uudestaan: 9,2 mmol/l.

Joskus jo tunninkin viivästys perusinsuliinin ottamisessa saa sokerikäyrän kääntymään yllättävästi ja jyrkästi ylöspäin. Nyt myrkkypiikki olisi ollut jo noin kolme tuntia myöhässä.

Vaikka fillarointi auttaakin pitämään verensokerin tasaisena, on perusinsuliinin loppuminen kuin padon murtuminen. Kun insuliinia ei ole riittävästi hillitsemään maksan glukoosintuotantoa, ja se pääsee sylkemään hallitsemattomasti sokeria verenkiertoon, ei sellaista määrää kovinkaan munamankelointi kompensoi.

Kaivoin repusta pikainsuliinikynän ja pistin neljä yksikköä laskemaan kohonnutta verensokeria, korvaamaan perusinsuliinia ja kompensoimaan urheilujuoman verensokeria kohottavaa vaikutusta. Juomapullossani oli nimittäin dekstroosijuomaa, siis sokerivettä kansankielellä sanottuna.

Olisi kuitenkin pitänyt tehdä pari tarkistusmittausta ennen pikainsuliinin piikittämistä. Sitä odottamaani voimakasta verensokerin hivuttautumista ylöspäin ei nimittäin koskaan tullut. Ei pyörälenkin aikana eikä koko loppupäivänä. Kävi juurikin päinvastoin.

Puolen tunnin päästä korjaussarjasta verensokerini oli laskenut 3,9 mmol/l:aan. Kyllä siinä tällainen putkiaivoinen insinöörikin tajusi, että se edellinen ysipilkkukakkonen tosiaan saattoi olla epäluotettava lukema. Ehkä sormenpäähän oli tarttunut pieni tippa dekstroosia, joka sekoitti mittaustuloksen. Ehkä sittenkin olin muistanut Levemirin, mutta en vain muistanut, että olin muistanut.

Verensokeri laski jyrkemmin kuin Lukonmäki, joten vedin huiviin kaiken hiilaripitoisen mitä mukanani oli. Harmi vain, että ei ollut läheskään riittävästi. Viimeiset viisitoista kilometriä kotiin ajelin hieman alle kolmen sokereilla.

Illalla harmitti. Olin nimittäin mokannut hieman vastaavalla tavalla myös viime kesänä. Jo toistamiseen olin sortunut liian hätäiseen päättelyyn sen sijaan, että olisin tuplavarmistanut tilanteen.

Verensokerimittari ei ole totuuden torvi. Käytä sitä apuvälineenä, mutta mieti aina tuloksen luotettavuutta. Mittaa tarvittaessa uudestaan, jos vähänkään epäilet, että mittarin lukema voisi olla virheellinen.