Mika Haulo
Tuesday 12.03.2013

Älä lannistu epäonnistumisista

Verensokerin lähteminen lapasesta harmittaa aina. Pitkään jatkunut vuoristorata tai katonrajassa keikkunut verensokeri suututtaa, masentaa ja stressaa. Joskus voi tuntua siltä, että mistään ei tule mitään.

Pitkistäkään vaikeuksien jaksoista ei kannata lannistua. Sateen jälkeen paistaa ennen pitkää aurinko, eikä yksikään ylämäki yllä taivaaseen asti.

Verensokerin hallintaa ei opi päivässä tai parissa, vaan taitojen hiomiseen voi kulua jopa vuosia. Virheiden tekeminen on olennainen osa oppimisprosessia; jos koskaan ei mokaa, ei omia rajojaan opi tuntemaan. Virheitä ei opi välttämään, jos ei ole koskaan nähnyt, missä menee onnistumisen ja epäonnistumisen raja.

Itse olen oppinut uusia asioita monesti sen jälkeen, kun jokin ongelma on vaivannut joko päiviä, viikkoja tai kuukausia. Vaikeuksia kohdatessa pitää vain yrittää sitkeästi erilaisia keinoja ja luottaa siihen, että ratkaisu ongelmiin löytyy ennemmin tai myöhemmin.

Esimerkiksi kaksi vuotta sitten hoitotasapainoni pääsi horjumaan pahasti. Verensokerini kipusi pilviin vähän väliä, eikä meinannut tulla millään alas. Diabeteshoitajat eivät osanneet auttaa, vaan hokivat tuttua ja turvallista ”laske vain hiilarit niin kyllä se siitä” -mantraa. Siitä ei ollut käytännössä mitään hyötyä. Sokerit pysyivät korkealla, ja HbA1c-arvokin nousi yli seitsemään prosenttiin.

Lopulta sisuunnuin ja päätin ottaa tilanteesta selvää toden teolla. Aloin etsiä tietoa internetistä ja kirjallisuudesta, ja opin paljon monista erilaisista verensokeriin vaikuttavista asioista. Aamunkoittoilmiö ja hormonien vaikutukset, glykeeminen indeksi, ravinnon ja insuliinin yhteispeli ja monet muut asiat tulivat tutuiksi.

Hiljalleen verensokerini palautui normaalimmaksi, ja noin kolmen kuukauden taistelun jälkeen tulokset näkyivät myös HbA1c:ssä, joka palautui alle seitsemään prosenttiin. Ajan myötä tietoni ja taitoni syventyivät edelleen; nykyinen HbA1c-arvoni on 5,6 %. Jos joskus verensokerin pitäminen kurissa tuntuu vaikealta, ei ongelma vaivaa viikkotolkulla, vaan jo hyvin nukutun yön jälkeen tilanne on taas parempi.

Näin jälkeenpäin ajatellen tuo kupru oli ehkä paras asia, mikä minulle on diabetesta ajatellen tapahtunut. Ilman sitä en olisi innostunut etsimään aktiivisesti keinoja hoitomenetelmieni parantamiseen, enkä olisi saavuttanut nykyistä verensokeritasapainoni vakautta.

Myös tunnettujen henkilöiden tarinoita vastoinkäymisten voittamisesta on vaikka kuinka ja paljon. Kerron tässä lyhyesti muutaman.

Walt Disney sai työstään sanomalehden toimittajana kenkää, koska ”hänellä ei ollut mielikuvitusta eikä hyviä ideoita”. Hän ei lannistunut, ja lukuisten (epäonnistuneiden) yritysten jälkeen hän onnistui luomaan sarjakuvahahmon, josta tuli suunnaton menestys.

Thomas Edison yritti tuhat kertaa, ennen kuin hän onnistui keksimään hehkulampun. Kaikki epäonnistuneet yritykset olivat kuitenkin tärkeä osa toimivan tuotteen kehitystä.

Harry Potter -kirjailija J.K. Rowling käännytettiin kymmenen kustantamon ovelta. Hänen kirjoituksiaan pidettiin julkaisukelvottomina.

Kun yhdysvaltalaisella Phil Southerlandilla todettiin ykköstyypin diabetes vain seitsemän kuukauden ikäisenä, hänelle povattiin varmaa sokeutta, munuaisvaurioita ja todennäköistä kuolemaa alle 25-vuotiaana. Lääkärit väittivät, että mitään ei ollut tehtävissä. Philin äiti ei sellaista tuomiota hyväksynyt, vaan vannoi, että niin ei tulisi käymään. Hän asennoitui pitämään huolen, että Philin verensokeriarvot pysyisivät mahdollisimman hyvin kurissa. Kirjassaan Not Dead Yet Phil kertoo, että on pitkälti hänen äitinsä päättäväisyyden ansiota, että mikään lääkärien ennustus ei ole toteutunut.

Entinen ammattipyöräilijä Lance Armstrong sairastui syöpään 25-vuotiaana. Syöpä oli käytännössä pahinta mahdollista laatua, eikä selviämismahdollisuuksiin juurikaan uskottu. Armstrong kuitenkin selvisi, kuntoutui, ja nousi takaisin pyöräilymaailman huipulle.

Vuonna 1970 kolme astronauttia oli kuolla avaruuteen, kun tekninen vika rampautti Apollo 13 -avaruusaluksen. Lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta sekä miehistön että lennonjohdon päättäväisyys ja luova ongelmanratkaisukyky toi miehet ehjinä takaisin maahan.

Tiettävästi kukaan ei ole selvinnyt hankalasta tilanteesta luovuttamalla. Joten jos teistä joskus tuntuu siltä, että lukemattomista yrityksistä huolimatta verensokerin pitäminen kurissa ei onnistu, niin mitäpä jos kuitenkin jatkaisitte päättäväisesti yrittämistä?