Mika HauloMonday 04.02.2013
Sokerivammaisen päiväkirja, 27.5.2012: hölmöilyä helluntaina
Viime kesänä opin kantapään kautta, miksi verensokerimittarin lukemaan ei kannata luottaa sokeasti. Maalaisjärki on hyvä pitää matkassa, eikä verensokerin tuplavarmistuskaan ole koskaan pahitteeksi. Muuten voi käydä köpelösti. Tässä tekstissä kerron, kuinka itse hölmöilin viime helluntaina.
Toukokuun 2012 viimeinen sunnuntai oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Mainio pyöräilykeli siis. Siksi olinkin sopinut erään ystäväni kanssa pienestä fillarilenkistä läheisen järven ympäri.
Tarkemmin sanottuna kyse oli Näsijärvestä.
Normaalisti tällaisilla lenkeillä pidettäisiin pieni tauko jossain puolivälin liepeillä olevassa kahvilassa, jossa samalla saisi täytettyä juomapullot. Tuolloin taukomahdollisuutta ei kuitenkaan ollut, koska oli helluntai, ja (lähes kaikki) kaupat ja kuppilat olivat suljettuina. Kaikki tarvittava juoma ja muut eväät piti siis kantaa kerralla mukana.
Lenkki sujui mainiosti. Aurinko paistoi koko ajan lähes pilvettömältä taivaalta, mutta liian kuumaa ei kuitenkaan ollut. Lenkin loppupuolella huomasimme, että Aitolahden K-kauppa oli auki. Pysähdyimme ostamaan lisää juomista.
Lenkkiseurani meni ensimmäisenä ostoksille minun jäädessäni vahtimaan pyöriä. Siinä odottellessani mittasin verensokerini. Mittari näytti 18,5 mmol/l.
Koska ei ole montaakaan asiaa, mitä inhoan niin paljon kuin korkeaa verensokeria, pistin vaistomaisesti reilusti korjausinsuliinia. Heti piikittämisen jälkeen tajusin tehneeni virheen. Takana oli jo noin neljä tuntia pyöräilyä reippaalla tahdilla. Se saa ilman insuliinin apuakin lihakset imemään verenkierrosta kaiken glukoosin, minkä kurkusta alas kaataa*. Ei tuo lukema yksinkertaisesti voinut pitää paikkaansa.
Tarkistusmittaus vahvisti epäilyni. Ensimmäisen mittauksen olin tehnyt sormesta, johon oli tarttunut hieman dekstroosipitoista juomaa sotkemaan mittaustulosta. Oikea lukema oli noin 4,5 mmol/l. Tuli kiire kauppaan ostamaan jotain sokeripitoista**.
Matka jatkui kumottuani pullollisen limsaa kurkkuuni. Kotiin oli kuitenkin syytä polkea vikkelästi, sillä tiesin, ettei tuollainen pieni korjaussarja ollut läheskään tarpeeksi pistämääni insuliinimäärään nähden.
Loppujen lopuksi selvisin tilanteesta säikähdyksellä. Kotona verensokeri oli vain lievästi hypon puolella, eikä olo ollut lainkaan hutera. Puolen litran palautusjuoma kruunasi hienon lenkin. Pyörän mittarin mukaan 136 kilometrin kierrokseen oli kulunut aikaa noin viisi tuntia.
Maltti on valttia, eikä makeaa mahan täydeltä, sanoi vanha kansa. Tuona päivänä käänsin vanhat sananlaskut päälaelleen.
* Kärjistän tässä hieman. Ei ilman lisäinsuliinia voi ihan rajattomasti hiilihydraatteja kuitenkaan nauttia rankankaan liikuntasuorituksen aikana. Omia rajojani testailin loppukesän ja syksyn aikana, mutta siitä kerron tarkemmin joskus myöhemmin.
** Tietenkin olin jättänyt lompakon kotiin. Luulin nimittäin kaikkien kauppojen olevan kiinni. Onneksi sain kaverilta lainaan muutaman euron käteistä.