Mika Haulo
Tuesday 19.02.2013

Insuliini on sokeriaineenvaihdunnan jarrumies

Toisin kuin yleisesti luullaan, glukoosin siirtyminen verestä soluihin ei vaadi insuliinin apua, vaan insuliini lähinnä tehostaa siirtymistä. Insuliinin tärkeämpi rooli maksan glukoosintuotannon rajoittajana huomattiin jo 1970-luvun lopulla.

Vuonna 1978 tehdyssä tutkimuksessa vertailtiin kuuden diabeetikon hyperglykemian hoitoa kahdella erisuuruisella (2,6 U/h ja 10,6 U/h) insuliiniannostuksella. Tutkimuksessa havaittiin, että pienemmällä insuliiniannoksella verensokerin lasku perustui enimmäkseen maksan glukoosintuotannon pienenemiseen. Vasta suuremmalla annoksella solujen glukoosin sisäänotto suureni insuliinin vaikutuksesta merkittävästi. Vertailukokeessa, jossa annosteltiin insuliinin sijaan suolaliuosta, solut pystyivät vastaanottamaan glukoosia verestä ilman insuliinin läsnäoloa[1].

Insuliini on siis eräänlainen sokeriaineenvaihdunnan jarrumies. Se pitää huolen siitä, ettei maksa villiinny tuottamaan glukoosia hallitsemattomasti, ja säätelee elimistön verensokeritasoa yhdessä muiden energia-aineenvaihduntaan vaikuttavien hormonien kanssa (glukagoni, amyliini, inkretiinit).

Terveen haiman erittämä insuliini vaimentaa nopeasti maksan glukoosintuotannon. Ihonalaisesti annosteltu insuliini sen sijaan ei tee sitä yhtä tehokkaasti, joten insuliinihoitoisilla diabeetikoilla maksan toiminnan jarrutelu toimii aina hieman vajaalla teholla*. Diabeetikoilla aterianjälkeinen verensokeri nousee helposti luonnottomiin lukemiin, koska glukoosia siirtyy verenkiertoon ruoan lisäksi maksan erittämänä, eikä ihonalaisesti annosteltu insuliini kykene vastaamaan verensokerin nousuun riittävän tehokkaasti [2].

Jos siis verensokerisi on joskus käsittämättömästi korkealla syömisen jälkeen, kyse ei välttämättä ole siitä, että olisit arvioinut hiilihydraattimäärän väärin. Ihonalaisesti annosteltu insuliini ei yksinkertaisesti pysty tavanomaisesti käytettynä vastaamaan elimistön tarpeeseen.

Hyvään hoitotasapainoon pääseminen vaatii tämän insuliini-injektion heikkouden kompensointia. Sen voi tehdä esimerkiksi annoskokoa kasvattamalla (ylisuuri annos). Tietysti ylisuureen annokseen liittyy hypoglykemian riski. Siksi verensokerin jatkuva seuraaminen onkin tärkeä osa tehokasta verensokerin hallintaa. Mitä tiheämmin mittaa, sitä paremman käsityksen saa verensokerin muutoksista, ja sitä helpommin poikkeamat saa ehkäistyä ja tarvittaessa korjattua.

Sopivan ateriainsuliiniannoksen määrittäminen on vaikeaa, koska kaikkia huomioon otettavia asioita ei kotikonstein pysty mittaamaan. Hiilihydraattimäärän laskenta tai arviointi voi toki muodostaa perustan ateriainsuliinin määrälle, mutta sellaisenaan se ei vielä riitä. Lisäksi pitäisi pystyä arvioimaan esimerkiksi seuraavat asiat:

• maksan glukoosintuotannon vaimentamiseen tarvittava annos
• aterian hiilihydraattien imeytymisnopeus
• kuinka nopeasti insuliini alkaa vaikuttaa
• ateriainsuliinin annoskoko ja pistosajankohta siten, että insuliinin vaikutusnopeus ja hiilihydraattien imeytyminen ovat koko ajan tasapainossa
• kuinka voimakkaasti perusinsuliiniannos avustaa ateriainsuliinia glukoosintuotannon hillitsemisessä aterian aikana

Diabeetikon elämä on kuin nuoralla kävelisi. Jos alkaa horjua, pitää tasapainoa korjata vastakkaiseen suuntaan. Mitä pienempinä horjahdukset ja korjaukset pysyvät, sitä paremmin kävely sujuu. Ongelmilta välttyy parhaiten, kun varoo horjumista parhaansa mukaan jo ennaltaehkäisevästi.

• Aiemmin viitatussa vuoden 1978 tutkimuksessa insuliini annosteltiin kyynärtaipeen laskimon kautta.

Lähteet:
[1] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/647213
[2] http://spectrum.diabetesjournals.org/content/17/3/183.full