Mika Haulo
Wednesday 09.01.2013

Sokeriseurannan kolme peruspilaria

Ei se ole sinun syysi, jos hoitotasapainosi on kaikkea muuta kuin hyvä. Todennäköisesti olet vain noudattanut luokattoman huonoja hoito-ohjeita diagnosoinnistasi lähtien. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä korjata kurssia. Kyllä vanhakin koira uusia temppuja oppii, kun sitkeästi harjoittelee.

Verensokerin pitäminen normaaliarvoissa* ei vaadi raketti-insinöörin taitoja. Muutamalla yksinkertaisella perusperiaatteella se onnistuu päivästä toiseen varsin mallikkaasti. Tässä ovat sokeriseurannan kolme peruspilaria.

1. Mittaa

Verensokeria ei voi hallita ellei sitä tiedä. Mitä hoitopäätöksiä ikinä teetkin, kaiken pitää perustua mitattuun verensokeriin. Muutoin kyse on vain arvailusta. Kun pelissä on oma terveys, on arvailu aina yhtä huono lähtökohta.

Vain riittävän tiheä mittausrytmi tuottaa riittävän hyviä tuloksia. Jos mittausten väli on useita tunteja, on verensokeri voinut pahimmillaan heittelehtiä sinä aikana laidasta toiseen monta kertaa. Tämä vaikeuttaa verensokerin hallintaa, koska se jättää auki liian monta kysymystä erityisesti silloin, kun verensokeri on jotain muuta kuin sen pitäisi olla.

Miksi verensokeri on korkealla? Kuinka kauan se on ollut koholla? Koska se on alkanut nousta? Pitäisikö ateriainsuliinin määrää lisätä? Vai tekeekö liian vähäinen perusinsuliinin määrä tepposet? Johtuiko aterianjälkeinen väsynyt ja nuutunut olo äkillisesti laskeneesta verensokerista? Pitäisikö ateriainsuliinin määrää kuitenkin vähentää? Toisaalta myös korkea verensokeri tekee väsyneen olon. Olisiko sokeri ollut koholla jo ruokailun aikana tai jopa ennen sitä?

Käytännössä tarkka verensokerin seuraaminen vaatii vähintään 10-15 päivittäistä mittausta. Käypä hoito -suosituksen mukainen 35 mittaliuskan viikottainen tarve (ts. viisi mittausta päivässä) tyypin 1 diabeetikoilla on siis pahasti alimitoitettu [1]. Kakkostyypin diabeetikot saavat asuinpaikkansa hoitotarvikejakelusta reilusti ykköstyyppiläisiä vähemmän liuskoja. Myös he hyötyisivät useammista mittauksista.

Hoitotarvikejakelusta saatavien mittaliuskojen määrän vähäisyyttä perustellaan usein kustannussyillä. Peruste on outo, sillä hoitotarvikkeisiin kuluu vain noin 5 % diabeteksen hoitoon käytetyistä varoista [2]. Liuskojen osuus on tätäkin pienempi, koska hoitotarvikkeiksi lasketaan niiden lisäksi myös esimerkiksi neulat, verensokerimittarit ja lansetit. Diabeteksen hoidon kustannuksia voitaisiin pienentää paljon enemmän panostamalla diabeetikoiden hoitotasapainon parantamiseen, jolloin vältyttäisiin monilta tarpeettomilta lisäkustannuksilta diabeettisten komplikaatioiden hoidossa.

2. Analysoi ja ennakoi

Kuuluisa jääkiekkoilija Wayne Gretzky on sanonut: ”Hyvä jääkiekkoilija pelaa siellä, missä kiekko on. Loistava jääkiekkoilija pelaa siellä, minne kiekko on menossa.” Samaa viisautta voidaan soveltaa diabeteksen hoidossa. Yksittäinen verensokeriarvo ei kerro juuri mitään siitä, mitä elimistössä on tapahtumassa. Aivan yhtä tärkeää on tietää, mihin suuntaan verensokeri on muuttumassa. Suunnanmuutokset selviävät helpoiten toistuvilla mittauksilla.

Sopiva mittausväli ei ole yksiselitteinen. Käytännössä olen havainnut, että kaikenlaiset yllättävät verensokerin vaihtelut välttää mittaamalla noin tunnin välein. Tilanteesta riippuen mittausväli voi olla hiukan pidempi tai lyhyempikin, esimerkiksi puoli tuntia, vartti tai vaikkapa puolitoista tuntia. Mitä epävarmemmalta verensokerin käyttäyminen vaikuttaa, sitä tiheämmin kannattaa mittailla.

Mieti jokaisen mittauksen jälkeen, mitä lukema kertoo. Onko se ensinäkään normaalirajojen sisällä? Odotitko erilaista lukemaa? Mitä mittari näyttäisi vartin päästä? Vastaako mittarin lukema oloa ja tuntemuksia? Tarviiko verensokeria korjata matalammaksi tai korkeammaksi?

3. Korjaa tarvittaessa

Sellaista diabeetikkoa ei olekaan, joka ei koskaan tee virheitä hoidossaan.  Siksi normaalista poikkeaviin mittaustuloksiin reagointi on oleellinen osa tehokasta verensokerin hallintaa.Kun verensokeri on joko liian korkea tai liian matala, se pitää korjata oikeisiin lukemiin viivyttelemättä.

Kahden edellisen kohdan avulla pyritään siihen, että tarvittavat korjausliikkeet olisivat lähinnä kevyttä hienosäätöä. Puoli millimoolia suuntaan tai toiseen. Tai kokonainen millimooli, ehkä jopa kaksi. Poikkeuksiakin toki on, ja joskus voi joutua korjaamaan ihan reilulla kädellä, kun hyperglykemia pääsee yllättämään**.

Korjaustoimenpiteiden kannalta on täysin yhdentekevää, miksi verensokeri on joko liian korkea tai liian matala. Se on saatava joka tapauksessa takaisin oikeille raiteilleen. Poikkeaman syytä kannattaa toki miettiä, jotta vastaavan virheen osaisi välttää jatkossa.

Yksittäisistä hypoista tai hypereistä ei kannata liikaa stressata, sillä vahinkoja sattuu jokaiselle. Jos verensokeri on liian korkea, sitä madalletaan insuliinin avulla. Jos verensokeri on liian matala, heitetään hypoevästä ääntä kohti. Mitä lyhyemmän ajan verensokeri on epänormaali, sitä vähemmän sillä on terveydelle epäsuotuisia vaikutuksia.

• Normaali verensokeritaso, johon terveen elimistön homeostaattinen mekanismi sen säätää, on noin 4-6 mmol/l. Aterian jälkeinen verensokerin väliaikainen nousu on tyypillistä täysin terveilläkin, mutta silloinkin verensokeri nousee tilapäisesti korkeintaan noin 8 mmol/l tuntumaan. Diabetesdiagnoosi ei ole tekosyy hyväksyä jatkuvasti normaalitasoa korkeampia ja elimistölle haitallisia verensokeriarvoja ”diabeetikolle normaaleina”. Elimistösi ei nimittäin välitä tuon taivaallista siitä, onko joku kirjoittanut nimesi ja sanat Diabetes Mellitus samaan paperiin vai ei.

** Oli verensokeri kuinka korkealla tahansa, sen saa palautettua normaalilukemiin noin tunnissa. Se on kuitenkin täysin oma taiteenlajinsa, joka vaatinee hieman enemmän asian valottamista ihan omassa artikkelissaan.

Lähteet:

[1] http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi50056

[2] http://www.diabetes.fi/files/1377/Diabetesbarometri_2010.pdf