Tämä teksti on julkaistu alunperin Deeblogissa 27.4.2016.

Huhtikuun puolessavälissä (15.-16.4.) Suomen nettisivumaakarit kokoontuivat WordCamp-konferenssiin Helsinkiin. Paikalla oli parisataa WordPress-sisällönhallintajärjestelmän asiantuntijaa. Itse olin wordcamppailemassa ensimmäisenä tapahtumapäivänä.

Tällaiset yleisötapahtumat ovat aina verensokerin kannalta mielenkiintoisia ja haastavia. Vaikka en ollut esiintymässä tai millään muullakaan tavalla huomion keskipisteenä, osasin odottaa pieniä erikoisjärjestelyjä insuliinimääriin.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, aiheuttaa yleisötapahtumissa käynti elimistössä jonkinlaisen stressireaktion. Se kiihdyttää maksan sokerintuotantoa ja heikentää insuliiniherkkyyttä. Siksi insuliinimääriä – erityisesti perusinsuliinitasoa – pitää nostaa väliaikaisesti.

Sokerivammaisen päiväkirja 15.4.2016

Heräsin aamulla vain muutaman tunnin yöunien jälkeen. Verensokerin seuraaminen oli valvottanut pitkään. Sehän on selvää, että kanyyliongelmat tulevat aina iltaisin ja ennen tärkeitä tapahtumia.

Onneksi olin pakannut jo kaikki tavarat valmiiksi lähtöä varten. Kävin suihkussa ja söin aamupalan. Sitten suuntasin kohti bussipysäkkiä, jolta punainen Onnibus lähtisi kello 8.15.

Ai niin. Ja nostin basaalitasoa insuliinipumpustani 50 %.

Iso korotus, niinkö? Ei sentään. Olin nimittäin oppinut aikaisemmista virheistäni. Toki repussani oli riittävästi hiilihydraattipistoista evästä siltä varalta, että arvioni olisi mennyt pieleen.

Bussimatka meni hyvin. Verensokeri kipusi hitaasti ylöspäin aamupalan jäljiltä(Serrano-kinkkua ja tomaattia Ja juu, myös proteiini voi nostaa verensokeria.). Mitään jyrkkää verensokeripiikkiä ei kuitenkaan tullut. Bolustin silti lisää bussimatkan aikana, jotta sain verensokerin nousun taittumaan.

Päivän aikana verensokeri keikkui jossain 6 – 8 mmol/l välillä. Siellä normaalin ja siedettävän ylärajoilla siis, mutta varsin tasaisena. Luonnollisesti seurasin tilannetta jatkuvasti sensorin näytöltä. Basaalinkorotuksen lisäksi bolustin pariinkin kertaan ja otin ateriaboluksetkin reilulla kädellä. Siltikään mitään verensokerin romahdusta ei tullut. Ainoastaan iltapäivän aikaan kumuloituneet bolukset saattoivat verensokerin loivaan ja pitkään alamäkeen. Mutta iltapäivän kahvit ja kakkutarjoilu tulivat juuri oikeaan aikaan, ja verensokeri lasku tasaantui juuri sopivat hieman yli 4 mmol/l lukemissa.

Mielenkiintoinen mutta ihan odotettu ilmiö sattuikin vasta sitten, kun olin palannut takaisin Tampereelle. Jos basaalinkorotuksen syynä oli konferenssi, mitäköhän mahtaa tapahtua insuliinintapeelle, kun konferenssi päättyy? No sehän palaa yhtäkkiä takaisin normaaliksi.

Insuliinipumpun kanssa täytyy muistaa, että muutokset basaalitasossa näkyvät ja tuntuvat parin-kolmen tunnin viiveellä. Harmikseni ajoitukseni meni tässä vähän pieleen; muistin koko asian vasta paluumatkalla junassa. Sen takia sitten jouduinkin taistelemaan toistuvia hypohyökkäyksiä vastaan pari tuntia alkuillasta. Onneksi hypo ei päässyt yllättämään. Tai no, ei ainakaan pahasti.

***

Mikä sitten tarkalleen näissä yleisötapahtumissa aiheutaa tuon alussa mainitsemani stressireaktion? Jos olisin ollut tapahtumassa puhujana, olisi asia helppo selittää esimerkiksi esiintymisjännityksenä. Mutta nyt olin vain vieraana. Mitään syytä hermoiluun ei siis ollut.

Mietitäänpä, millainen tila konferenssipaikka oli: kutakuinkin normaali suomalainen yökerho/ravintola täynnä ihmisiä. Esiintymisten välissä se täyttyi puheensorinasta ja taustamusiikista. Valaistus oli himmeä, ja salissa oli monta pimeää nurkkaa. Tila oli myös hieman ahdas, koska tanssilattia esiintymislavan edustalla oli täytetty tuoleilla, ja ihmisen pakkautuivat pöytiin ja käytäville.

Yhdellä silmäyksellä ei nähnyt kunnolla koko tilaa, vaan se tuntui sokkeloiselta. Elimistöni oli syystäkin varuillaan, ja aivoni virittyivät jo luolamiesaikoina evoluution kehittämään valmiustilaan. Eihän sitä koskaan tiedä, minkä nurkaan takaa sapelihammastiikeri saattaa hyökätä.

 

Kuva: Thomas Quine. Käytetty Creative Commons -lisenssillä.