Sokerivammaisen opas

Vinkkejä verensokerin hallintaan, apua diabeteksen omahoitoon.

Voiko diabeetikko tosiaan syödä mitä tahansa?

”Diabeetikko voi syödä mitä vaan, kunhan pistää insuliinia.”

Tämä on ehkä tökeröimmin yksinkertaistettu lause, jonka diabetespiireissä kuulee. Samalla se on eniten väärinymmärretty lause, valitettavasti.

Toteamus juontaa tietysti juurensa diabeteksen hoidon kivikaudelle, jolloin diabeetikot joutuivat syömään tarkkaan laaditun ruokavalion ja ruokailuaikojen mukaisesti. Se oli sitä aikaa, jolloin insuliinit olivat niin kankeita, että oli helpompi vakioida insuliiniannokset ja säätää syömiset ja elämänrytmi sen mukaan.

Nykyään tilanne on onneksi toinen. Enää ei mikään ruoka-aine ole ”kielletty”, ja muutenkin hoitorutiinit sovitetaan omaan elämänmenoon eikä toisinpäin.

Silti sieltä täältä kuuluu ajoittain muistutuksia, että asiat ovat muuttuneet. Se voi olla ihan tarpeellista joillekin pidemmän linjan diabeetikoille, joilla omahoito on urautunut 70-luvulle ja pysyy siellä vanhasta tottumuksesta.

Sen sijaan tuoreemmille tapauksille tämä muistuttelu on tarpeeton. He eivät ehkä koskaan ole eläneet insuliinien ehdoilla, eivätkä siksi ymmärrä, mitä sanonnalla loppuviimein tarkoitetaan.

Kaikki ruoat eivät ole yhtä helppoja verensokerin kannalta

Väärinymmärryksen taustalla on se, mitä yksinkertaistettu sanonta jättää kertomatta.

Diabeetikko voi toki syödä mitä tahansa, mutta kaikki ruoat eivät ole verensokerin hallinnan kannalta yhtä helppoja.

Karkit ja sokeripitoiset juomat tietysti nostavat verensokeria äärimmäisen nopeasti, jos insuliinia ei ole ottanut ihan reilusti etukäteen. Näiden ja muiden makeiden herkkujen kohdalla vaikeutta lisää se, että ne ovat ns. fiilissyömistä. Itse en ainakaan osaa läheskään aina sanoa etukäteen, kuinka paljon aion mässyä naamariini vetää.

Normaaleissa ruoissa hiilihydraattien määrä ja laatu vaikuttavat siihen, minkälaisella vasteella ne verensokeriin iskevät. Vähän tai kohtuullisesti hitaita hiilareita sisältävien ruokien vaikutus on yleensä maltillinen. Salaatin syöminen alle hidastaa jonkin verran hiilareiden imeytymistä.

Suuretkaan hiilihydraattimäärät eivät ole ongelma, jos tietää tarpeeksi tarkasti paljonko aikoo syödä, pystyy ottamaan insuliinin tarpeeksi aikaisin eikä ole vaaraa siitä, että ruokailua pitäisi siirtää. Spontaanisti syötynä iso kippo riisiä tuppaa kyllä nostamaan verensokerin pilviin.

Tai sitten ei. Tähän kun vaikuttaa niin monta asiaa. Aktiiviurheilijalla insuliiniherkkyys voi olla niin hyvä ja lihakset niin janoiset, että suurikaan hiilarimäärä ei verensokeria keikauta. Sohvaperunalla taas pieni hedelmä saattaa käynnistää vuoristoradan.

On vaikea sanoa, miten verensokeri milloinki käyttäytyy. Glukoosisensoreilla voimme tarkentaa ennustetta, mutta loppuviimein verensokerin heilahtelut ovat säätilaan verrannollinen kaaosteoria, ja perhosvaikutus on suuri.

Proteiini ja rasva eivät suoraan vaikuta verensokeriin, joten loogiselta kuulostava vaihtoehto olisi pitäytyä niissä (ja tietysti kasviksissa) ja jättää hiilihydraattien syöminen vähemmälle, eikö niin?

No ei, sehän olisi liian helppoa.

Myös proteiini ja rasva voivat nostaa verensokeria

Proteiinin ensisijainen tehtävä on toimia kudosten rakennusaineena, joten se ei normaalisti vaikuta verensokeriin, jos ateria on tasapainoinen.

Mutta vähähiilihydraattisella aterialla voi käydä niin, että noin puolet tai vähän alle puolet proteiinista muuttuu glukoosiksi. Tällöin proteiini nostaa verensokeria hitaasti, mutta se kuinka paljon sokeri proteiinin johdosta lopulta nousee, ei ole aivan tarkkaan määritettävissä.

Tästä syystä myös proteiinipainotteinen ateria voi nostaa verensokeria, ja vieläpä salakavalalla tavalla.

Rasvan vaikutus verensokeriin tapahtuu maksan kautta. Rasva ei itsessään muutu glukoosiksi, mutta runsasrasvainen ateria heikentää väliaikaisesti maksan insuliiniherkkyyttä. Silloin seraus on sama kuin jos pistäisi perusinsuliinia liian vähän, eli maksasta virtaa ylimääräistä glukoosia verenkiertoon.

Tämän seurauksena verensokeri nousee hitaasti mutta piinaavan voimakkaasti. Näin voi käydä esimerkiksi ison pizzan syömisen jälkeen.

Diabeetikko voi siis tosiaan syödä mitä tahansa…

…kunhan muistaa

  • pistää insuliinin
  • pistää oikean määrän insuliinia
  • pistää insuliinin oikeaan aikaan
  • varoo ottamasta liikaa insuliinin kerralla ja jakaa annoksen tarvittaessa kahteen tai useampaan osaan
  • vähentää insuliinin määrää, jos on harrastanut viime päivinä liikuntaa
  • lisää insuliinin määrää, jos on sairaana
  • ottaa myös huomioon insuliinin annostelussa, että…

Äh, en nyt jaksa jatkaa tätä listaa. Pointti varmaan tuli jo selväksi:

Diabeetikko voi syödä mitä tahansa, kunhan ottaa huomioon mahdollisimman monta verensokerin vaihteluun liittyvää asiaa huomioon.


Kuva: Ali Inay / Unsplash

 

Jaa tämä teksti
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Pin on PinterestEmail this to someone


Sensori saa kaikki verensokerin vaihtelut näyttämään vuoristoradalta

Kun diabeetikot jakavat nettikeskusteluissa kuvia sensorikäyristään, postaavat he yleensä koko edellisen vuorokauden tiedot näyttävän käppyrän. Usein samat tyypit myös harmittelevat, että ”kylläpäs taas on ollut vuoristorataa koko päivä”.

Mutta asia sattuu olemaan niin, että lähes kaikki verensokerin liikkeet näyttävät vuoristoradalta, kun niitä tarkastelee 24 tunnin käyrällä.

Otin omasta sensoristani muutaman kuvan, joiden avulla havainnollistan, kuinka suuri vaikutus perspektiivillä on verensokerin liikkeiden tulkintaan:

Kuva 1: Kolmen tunnin käyrä; verensokerin nousu näkyy maltillisena tasankona.

Kuva 2: Koko vuorokauden käyrä, verensokerin nousu näkyy jyrkkänä ”seinänä”.

Yllä olevat kuvat on otettu samasta tilanteessa, jossa verensokerini on lähtenyt illalla nousuun. Se miltä nousu visuaalisesti näyttää, riippuu siitä, mitä versiota sensorin käyrästä katsoo.

Ensimmäisessa kuvassa on Dexcom G5 -sensorin oletusnäkymä, eli kolmen tunnin käyrä. Siitä näkee selvästi, kuinka verensokeri on lähtenyt nousuun puoli seitsemän aikoihin illalla. Vajaa tunti myöhemmin se on kohonnut korkeimpaan lukemaan. Nousun jälkeen verensokeri on tasoittunut noin 9 millimoolin tuntumaan. Verensokerin nousu on siis aika maltillinen ja loiva.

Toinen kuva on täsmälleen samasta tilanteesta, mutta olen vaihtanut sensorin näyttämään käyrää edellisen 24 tunnin ajalta. Nyt tuo samainen verensokerin nousu näyttää jyrkältä. Vaikka verensokerini ei missään vaiheessa noussut yli 10 millimoolin, käppyrän muoto luo heti mielikuvan vuoristosta ja tolkuttomasta verensokerin vaihtelusta. Jos verensokerini olisi noussut vaikkapa 12 millimooliin asti, olisi tämä mielikuva vieläkin voimakkaampi.

Katsotaan vielä toinen kuvapari. Tällä kertaa verensokerin laskusta:

Kuva 3: Tunnin käyrä ja voimakas verensokerin lasku

Kuva 4: Vuorokauden käyrä ja verensokerin voimakas lasku.

Kuvat ovat taas samasta tilanteesta. Kuva 3 on yhden tunnin käyrästä, kuva 4 vuorokauden käyrästä. Nyt perspektiivi hämää toiseen suuntaan: tunnin käppyrässä verensokerin lasku ei näytä pahalta, mutta on todellisuudessa jyrkkä kuin mikä. Tuplanuolet alaspäin toki kertovat samaa.

Kuvan 4 käyrästä näkyy hyvin, kuinka verensokerin lasku näyttää lähes vapaapudotukselta. Lähes sama jyrkkyys näkyy myös 12, 6 ja 3 tunnin käyristä (joista ei nyt tässä ole kuitenkaan kuvaa). Näiden käyrien katsominen kiinnittää siis heti huomion ja takaraivossa alkaa kaikua ”menepäs syömään”.

Näistä kuvaesimerkeistä käy ilmi, kuinka verensokerikäppyröissä ääripäät ovat usein huonoimmat vaihtoehdot. Ne joko jyrkentävät tai loiventavat nousuja ja laskuja liikaa. Silloin käyrän avulla ei saa kunnollista visuaalista vihjettä verensokerin liikkeistä päivittäisessä käytössä.

Mistä johtuu, että sensorin käyrät ovat niin erilaisia?

Kyse on lopulta ihan vain matematiikasta. Ja myös vähän korvien välistä.

Kun vaihdat sensorin skaalaa, piirtyy näytön x-akselille tietoja joko vähän pidemmältä tai lyhyemmältä aikaväliltä. Sen sijaan y-akselin skaala ei vaihdu. Esimerkiksi Dexcomin sensoreissa minimi- ja maksimiarvot ovat aina 0 – 22 mmol/l riippumatta siitä, miltä ajalta verensokeridataa näytetään.

Jyrkkyyshän tarkoittaa sitä, että kun mennään sivusuunnassa jokin matka, noustaan ylöspäin siihen nähden paljon. Jos mäki nousee sadan metrin matkalla sata metriä, on se pirun jyrkkä. Jos mäki nousee sadan metrin matkalla vain metrin, ei sitä voi juuri mäeksi sanoa.

Joten kun sensorin näytöllä x-akselia tiivistetään, täytyy laitteen piirtää sama verensokerin muutos lukemasta A lukemaan B sivusuunnassa lyhyempään tilaan. Toisin sanoen käyrä jyrkkenee.

Sensorien näytöt ovat yleensä niin pieniä, että jos niillä tarkastelee yli kuuden tunnin käyriä, lähes kaikki verensokerin muutokset näyttävät jyrkiltä.

Kun kaikki käyrän nousut ja laskut näyttävät vuorilta, ja olemme tottuneet tarkoittamaan vuoristolla liian suurta verensokerin vaihtelua, on helppo ajatella, että koko päivä on mennyt päin persettä. Siis vaikka oikeasti kyse olisi vain silmänlumeesta.

Sensoria käyttäessä on tärkeää oppia tulkisemaan niiden käyriä oikein.  

Jaa tämä teksti
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Pin on PinterestEmail this to someone


Onko diabeteksen hoito sittenkään kehittynyt kunnolla?

Diabetesliitto on ollut huolissaan tai ehkä jopa ihmeissään tyypin 1 diabeetikoiden laiskasta hoitotasapainon kehittymisestä. Näin kerrotaan Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportissa (2014):

”Tyypin 1 diabetesta sairastavien hoitotulokset ovat monelta osin riittämättömiä. Keskimääräinen verensokerin hoitotasapaino on jäänyt 1990-luvun tasolle, vaikka hoitomenetelmät, insuliinivalmisteet

Lue koko juttu

Lue koko juttu



Sensori on insuliinipumppua tärkeämpi apuväline diabeteksen omahoidossa

Tšekkiläinen tutkimus kertoo, että tyypin 1 diabeetikoille on enemmän hyötyä glukoosisensorista kuin insuliinipumpusta. Tutkimus on julkaistu viime vuonna, ja sen ovat tehneet joukko tutkijoita prahalaisesta Kaarlen yliopistosta.

Tutkittavana oli yhteensä 65 tyypin 1 diabeetikkoa. He olivat iältään 24-44-vuotiaita, sairastaneet diabetesta … Lue koko juttu

Lue koko juttu