– Sus siunatkoon! Kaksikymmentäviisi liuskaa päivässä! kauhisteli diabeteshoitaja Pirjo Kuja. – Kuinka usein te oikein verensokerianne mittaatte?

– Kaksikymmentäviisi kertaa päivässä, vastasi insinöörismies Mäkinen.

– Kuinka te niin teette?

– Hymyillen.

– Tarkoitin että miksi?

– Jotta saisin verensokerini tason selville. Siksi.

– Miksi ette mittaisi vain viisi kertaa päivittäin, kuten ohjeissa kerrotaan?

– Mutta enhän minä silloin saisi selvitettyä verensokeritasoani kahtakymmentäviittä kertaa!

Kuja pudisteli päätään.

– Kyllä viisi mittausta päivässä pitäisi riittää. Pitäisikö meidän kerrata ohjeet verensokerin mittaamiseen, jotta tuo hulluttelusi saataisiin loppumaan?

– No kerrataan nyt sitten, huokaisi insinööri Mäkinen.

– Jatkuvasti ei tule mitata – kuten te nyt jostain käsittämättömästä syystä teette – vaan noin viisi kertaa – kuten äsken sanoin – päivässä. Ensimmäisen mittauksen teette heti herättyänne. Vastaavasti mittaatte juuri ennen nukkumaanmenoa. Päivän aikana mittaatte sekä ennen ruokailua että kaksi tuntia sen jälkeen. Kai te syötte säännöllisesti neljästi päivässä: aamupalan, aamupäiväkahvin, lounaan, välipalan, iltapäiväteen, päivällisen, välipalan ja iltapalan?

– Kyllä, ins. Mäk. vastasi.

– Hienoa! Missä muuten käytte töissä?

– Työpaikallani työnantajani työtiloissa kotikuntani naapurikunnassa.

– Kuljetteko sinne omalla autolla vai bussilla?

– Omalla autolla. Myös takaisin kotiin tulen omalla autolla.

– Sitten teidän täytyy mitata verensokerinne myös aina, kun lähdette ajamaan.

– Jos pysähdyn liikennevaloihin ja lähden taas ajamaan niiden vaihtuessa vihreiksi, mittaanko silloinkin?

– Ei niin tarvi tehdä.

– Pysähtyä punaisiin liikennevaloihin?

– Mitata! Kun lähdette ajamaan kotoanne työpaikalle, mittaatte. Kun lähdette ajamaan työpaikalta kotiin, mittaatte.

– Aina en mene töiden jälkeen kotiin vaan ystävilleni kyläilemään–

– Silloinkin!

Nyt puolestaan Kuja-hoitaja huokaisi syvään. Sitten hän jatkoi (puhumista, ei huokaamista).

– Istutte kaiketi työpäivän aikana paljon työpöydän ääressä. Harrastatteko sen vastapainoksi liikuntaa?

–Lähes päivittäin, i.M. sanoi. – Ennen pyöräilin, mutta sitten kuulin, että liika istuminen on haitallista. Pyöräillessä istutaan. Satulassa. Siksi päätin vaihtaa lajia. Nykyään kävelen.

– Mutta eihän se tarkoita… äh… olkoot… joka tapauksessa mitatkaa ennen liikuntaa ja liikunnan jälkeen ja varokaa hypoglykemiaa. On muuten ikävän märkä ja kylmä sää näin syksyllä. Ettekö koskaan vilustu?

– Toisinaan.

– Sairaanaollessa tarvitte lisämittauksia, koska silloin verensokeri voi lähteä helposti kohoamaan. Entä muuttuuko työnkuvanne tai elämäntilanteenne usein? Sellaisetkin tilanteet vaativat tiheämpää mittaamista, jotta näette, kuinka ne vaikuttavat insuliinintarpeeseenne.

– Kyllähän sitä tapahtuu. Nautin vaihtelusta. Ei tylsiinny!

– Aivan, aivan. Kerrataanpa siis. Mitatkaa verensokerinne herättyänne, ennen aamupalaa, ennen töihin ajamista, kaksi tuntia aamupalan jälkeen, ennen lounasta, kaksi tuntia lounaan jälkeen, ennen kotiin ajamista, ennen päivällistä, kaksi tuntia päivällisen jälkeen, ennen urheilua, urheilun jälkeen, ennen iltapalaa, kaksi tuntia iltapalan jälkeen ja nukkumaan mennessä. Lisäksi silloin, kun olette sairaana ja työnkuvanne tai arjen muuttuessa. Mutta älkää hyvä mies niin usein mitatko kuin nykyään teette. Kyllä viisi mittausta päivässä pitäisi riittää!

 

Kuva: Sriram Bala. Käytetty Creative Commons– lisenssillä.