Ylen Aamusydämellä-ohjelma haastatteli 9.2. kahta diabeetikkoa. Molemmille tauti oli aiheuttanut jo lisävaivoja: Päivi Lundeniukselle oli tehty munuaisen- ja haimansiirto ja Kauko Tamssilta oli amputoitu jalka.

On tietysti hienoa, että diabetes on esillä mediassa. Mutta kävikö nyt niin, että taas ruokittiin mielikuvaa siitä, että tämä tauti johtaa vääjäämättä lisäsairauksiin?

Aina kun diabetes on otsikoissa, jää mieleen enimmäkseen negatiivisia sanoja: vakava, vaarallinen, elinvaurio, sokeus, rajoite ja niin edelleen.

Lausahdus ”hyvin hoidettuna diabeteksen aiheuttamia riskejä voidaan ehkäistä” on kokenut inflaation. Siitä on tullut sanahelinää, joka vain kuuluu tokaista vähintään sivulauseessa. Vaarat ja uhkakuvat jäävät varmemmin ihmisten mieleen.

Luin kerran ns. kameleontti-ilmiöstä*. Sillä tarkoitetaan ilmiötä, jossa ennakkokäsitykset muokkaavat ihmisistä yllättävän helposti niiden mukaisia.

Eräässä tutkimuksessa noin viisikymmentä naista osallistui viestintätutkimukseen. Kukin naisista jutteli puhelimitse satunnaisesti valitun miehen kanssa. Puhelut nauhoiteittiin myöhempää analysointia varten.

Naisten kanssa jutelleet miehet saivat keskustelukumppaneistaan jonkin verran taustatietoja. Osa niistä oli aitoja, osa tekaistuja. Näiden tietojen perusteella miehet saivat jonkinlaisen ennakkokäsityksen siitä, oliko langan toisessa päässä huumorintajuinen kaunotar vai tuppisuu tosikko.

Koska osa taustatiedoista oli vedetty hatusta, saattoi todellisuudessa seurallisen naisen kanssa jutellut mies luulla juttukumppaniaan sisäänpäin vetäytyneeksi. Ja vastaavasti toisinpäin.

Keskustelujen jälkeen nauhoitetuista puheluista leikattiin miesten puheosuudet pois. Jäljelle jäänyt osa annettiin täysin erillisille koehenkilöille analysoitavaksi. He eivät tienneet tutkimuksen järjestelyistä mitään. Heidän tehtävänsä oli vain analysoida naisten luonteenpiirteitä pelkästään nauhoitusten perusteella.

Tutkijat huomasivat mielenkiintoisen ilmiön. Analysointiryhmän tekemät kuvaukset naisista vastasivat täysin sitä mielukuvaa, minkä keskusteluun osallistuneet miehet olivat saaneet annettujen taustatietojen perusteella. Jos siis esimerkiksi mies luuli juttelevansa pirteän ihmisen kanssa, luonnehti analysointiryhmäkin häntä puheen perusteella pirteäksi, vaikka hän olisi todellisuudessa ollut sillä hetkellä alakuloinen.

Kun puhelimessa ollut mies oli jo ennakolta päättänyt, minkälaisen ihmisen kanssa hän juttelee, tarttui tuo ennakkoluulo naiseen pelkän juttelun välityksellä.

Mitä tällainen ilmiö sitten tarkoittaa diabeetikon kannalta?

Jos tuoreelle diabeetikolle jo alusta alkaen sanotaan, että lisäsairaudet ovat enemmän tai vähemmän todennäköisiä, ja verensokerin pitäminen terveiden tasolla ei mitenkään ole mahdollista, alkaa hän toimia näiden uskomusten mukaan. Hänestä tuskin tulee verensokerinhallinnan maailmanmestaria.

Jos diabeetikolle uskotellaan, että verensokerin pitäminen normaalilukemissa on vaikeaa ja vaarallista (altistaa hypoille)**, tarttuu sekin ajatus kuin kärpänen liimapaperiin.

Mutta jos diabeetikkoa tukeva hoitohenkilökunta uskoo potilaansa onnistumiseen ja kannustaa häntä, voi hänen tulevaisuutensa olla huomattavasti valoisampi.

Diabeetikko onnistuu omahoidossaan juuri niin hyvin kuin hänen uskotaan onnistuvan. Kuuntele sinäkin mieluummin kannustavaa lääkäriä. Pessimistit pitäkööt tunkkinsa.

  • Kameleontti-ilmiö tuli vastaan Pölli tästä -bisnesblogissa. Lähteeksi on mainittu Ori ja Rom Brafmanin The irresistible pull of irrational behaviour -kirja.

** Tällainen väite on outo. On diabeetikoita, joille hobiksen pitäminen 10 %:n alapuolella on haaste. Sitten taas on niitä, jotka pääsevät vaivatta alle 7 %:n tuloksiin. Keskimääräinen verensokeritaso ei siis suoraan kerro juuri mitään siitä, kuinka vaikeaa sen ylläpitäminen on.