Ajelin taas pitkästä aikaa rullilla. Se tarkoittaa eräänlaista kuntopyöräilyä käyttäen oikeaa fillaria ja ns. tekniikkarullia. Rullilla ajo kehittää ajotekniikkaa ja tasapainoa ja on mainio talviharjoittelumuoto maantiepyöräilijöille.

Aikaisemmista rullailuista muistin, että tällä tavalla treenatessani verensokerini laskee yllättävän herkästi verrattuna esimerkiksi kävelylenkkeihin.

Asia jäi hieman vaivaamaan. Miksi yksi peruskuntotreeni tönäisee verensokerin alamäkeen kun taas toinen heilauttaa sitä tuskin mihinkään suuntaan?

Sekä rullatreeni että kävelylenkki ovat varsin kevyttä liikuntaa, peruskuntoharjoittelua. Molemmissa käytetään enimmäkseen jalkojen lihaksia. Rasittavuuden eroilla ei siis verensokerin erilaista käyttäytymistä voi selittää.

Koitin muistella, olenko ajanut rullilla yleensä pian syömisen jälkeen. Silloin ateriabolus saattaisi olla vielä tekemässä temppujaan. Tulin siihen tulokseen, että useammin olen jalkapatikkaan lähtenyt palanpainikkeeksi.

Aktiivinen pikainsuliini saa kyllä verensokerin laskemaan helposti liikkuessa. Mutta jos kyse olisi vain siitä, ei sisä- ja ulkoliikunnassa pitäisi olla sen osalta kovin suurta eroa.

Mutta se ero niissä on, että sisällä on lämmintä ja ulkona näin talvella kylmää. Lämpimässä verenkierto vilkastuu ja insuliinin imeytyminen rasvakudoksesta nopeutuu. Toisin sanoen sisällä kuntoillessa insuliini vaikuttaa nopeammin ja ärhäkämmin.

Se voisi hyvinkin selittää, miksi rullatreeneissä verensokeri laskee herkemmin kuin ulkona kävellessä.

Tähän viimeisimpään rullailukertaan varmasti vaikutti sekin, että olin hiljattain nostanut hieman perusinsuliiniannostani. Mutta vain yhden yksikön.

Se on tosiaan pienestä kii, kuten Samuli Edelmann asian aikoinaan ilmaisi.