Golf-taituri Tiger Woodsin kerrotaan harjoitelleen bunkkerista selviytymistä polkemalla palloja hiekkaan ja lyöden niitä takaisin nurmikolle tuosta tuskallisen hankalasta asetelmasta. Tällainen harjoittelu on kohdennettua harjoittelua. Koko väylän pelaamisen sijaan Woods valitsi yhden pelitilanteen ja hioi taitojaan siinä.

Vaikka hiekkaesteestä lyönti ei ole läheskään yleisin tilanne golfissa ja sitä yritetään välttää, on taito selvitä takaisin väylälle tarpeellinen. Todellinen golf-mestari hallitsee myös hankalat ja epämiellyttävät paikat, koska voitto tai tappio voi riippua siitä, kuinka hyvin pärjää tukalassa tilanteessa.

Miten golffarin harjoittelutaktiikka sitten liittyy diabetekseen?

Myös diabeetikon pelikenttä on täynnä bunkkereita ja vesiesteitä. Esimerkiksi aterianjälkeisiä hypoja on parasta välttää, mutta peli ei saa katketa siihen, jos joskus lyö pallonsa harhaan. Ei ole mitään järkeä etsiä ratkaisua ongelmiin pitämällä verensokeria kroonisesti normaalia korkeammalla – vain kelvoton amatööri näkee lammikon kiertämisen raffin kautta hyvänä vaihtoehtona.

Olen päättänyt lähteä kulkemaan Tiger Woodsin viitoittamaa tietä. Ihan niin helppoa sokerivammaisen arjen harjoittelu ei tietenkään ole, että voisi valita, koska bunkkerilleen palloämpärinsä kanssa astelee. Mutta joka kerta kun tulee tilanne, jossa verensokeri on joskus mennyt metsään, pyrin pärjäämään aikaisempaa paremmin.

Tässä tekstissä kerron yksityiskohtaisesti erään päivän kulusta.

Sokerivammaisen päiväkirja, 14.3.2013

Heräsin aamulla puoli yhdeltätoista. Ilta oli venähtänyt projektien merkeissä yön pikkutunneille. Unta oli takana kuitenkin 7,5 tuntia ja olo oli virkeä.

Klo 10.28: 5,3 mmol/l

Nousin ylös ja siirryin aika pian takaisin töiden pariin. Vielä ei ollut nälkä, joten en kiirehtinyt aamupalan kanssa. Pistin aamupäivän Levemir-annoksen (2 ky) ja yhden yksikön NovoRapidia taltuttamaan tyypillistä heräämisen jälkeistä verensokerin nousua. Panin lohen uuniin kypsymään.

Klo 11.54: 5,8 mmol/l

Verensokeri oli hieman noussut pienestä pika-annoksesta huolimatta, joten pistin kolme yksikköä ateriainsuliinia hyvissä ajoin ennen ruoan valmistumista. Laitoin 65 grammaa riisiä kiehumaan ja kypsymistä odotellessani söin rasiallisen kirsikkatomaatteja ja porkkanan; siinä oli aterian kasvisannos. Lohta lappasin lautaselle noin 150 grammaa. Muutamaa minuuttia ennen syömistä pistin vielä toiset kolme yksikköä NovoRapidia.

Klo 12.49: 5,5 mmol/l

Hieman ruokailun jälkeen en ollut aivan varma, mihin suuntaan verensokeri oli matkalla. Usein aamun ja aamupäivän aikana se nousee herkästi. Toisaalta 5,5 mmol/l ei kielinyt ainakaan kovin ärhäkkäästä noususta. Päätin tarkastaa tilanteen vähän myöhemmin uudestaan.

Klo 13.23: 4,7 mmol/l

Pienessä myötämäessä siis rullasin, eli NovoRapidin ottaminen sopivasti ennakkoon esti aamun sokerijopon keulimisen ja vaimensi aterianjälkeistä verensokerin nousua vähän turhankin voimakkaasti. Söin varmuuden vuoksi kupillisen marjoja jälkiruoaksi loiventaakseni verensokerin laskua.

Klo 14.11: 4,9 mmol/l

Tie tasoittui, mutta mahdoinko korjata liikaakin ylöspäin? Syömälleni aterialle on tyypillistä, että osa sen hiilihydraateista imeytyy melko myöhään, jolloin pikainsuliinin teho alkaa jo hieman hiipua. Nyt verensokeri saattoi siis olla taas nousussa. Suunnittelin kaupungille lähtöä, ja mittasin vielä kerran ennen bussipysäkille kävelyä.

Klo 14.49: 5,8 mmol/l

Arvelin siis oikein ja pistin yhden yksikön NovoRapidia.

Keskustassa painelin läppärin kanssa kahvilaan kirjoitushommiin. Energiajuomaksi otin teetä, jonka maustoin parilla sokeripalalla kuppia kohti. Kokemuksesta tiesin, että moinen litku nostaa verensokeria hämmentävät nopeasti. Pistin siis hyvissä ajoin kaksi yksikköä pikaa, eli tarkoituksella ylisuuren annoksen – sokeripalahan painaa vain 3-5 grammaa.

Toista kuppillista aloitellesani pistin vielä toiset kaksi yksikköä, koska tunsin selvästi verensokerin olevan hieman koholla.

Klo 16.26: 8,7 mmol/l

Vaikka osasin odottaa selvää nousua, yllätti noinkin korkea lukema. Mutta verensokerinihan oli nousussa jo kotoa lähtiessä, eikä yhden yksikön korjaus nähtävästi riittänyt.

Koska tee oli päässyt hieman kitkeröitymään, tiputin toiseen kupilliseen pari ylimääräistä sokeripalaa ja pistin vielä yhden yksikön NovoRapidia.

Klo 17.08: 7,2 mmol/l

Kun lähdin kahvilasta, oli verensokeri jo selkeästi kääntynyt laskuun. Arvasin myös, että alamäki jyrkkenisi hetken kuluttua, koska pikainsuliinin voimakkain vaikutus oli vasta aluillaan. Bussimatkalla kotiin kaivoin takin taskusta glukoositabletteja ja loivensin verensokerin laskua niillä.

Klo 18.06: 4,6 mmol/l

Kotona oli jo nälkä, ja valmistin taas samanlaisen aterian kuin aikasemmin päivällä: 65 grammaa riisiä ja 150 grammaa lohta, alkupaloina tomaattia ja porkkanaa.  Pistin taas yhteensä kuusi yksikköä NovoRapidia sopivasti ajoitettuna kahdessa osassa.

Klo 19.35: 7,1 mmol/l

Lukeman puolesta mittari näytti ihan kelvollista aterianjälkeistä arvoa, mutta olo tuntui siltä, että suunta oli ylöspäin. Pelkäsin, että vauhtia oli liikaa, joten jarruttelin kahden yksikön lisäannoksella NovoRapidia. Pieni epäilys kuitenkin jäi, olisinko sittenkin tunnustellut oloni väärin.

Klo 20.19: 4,4 mmol/l

Vaikka tuossa arvo olikin sinänsä mitä mainioin, tiesin tämän ja edellisen mittauksen suuren eron perusteella, että olin kuin olinkin arvoinut korjauksen tarpeen väärin. Olokin oli sellainen, että hypo vaani jo nurkan takana. Onneksi kuitenkin ehtisin taas loiventaa laskua. Tai niinhän minä luulin. Tällä kertaa ei pulkka pysähtynyt ajoissa.

Klo 20.39: 3,1 mmol/l

Kauppareissulla kävi kuten pelkäsin, ja muuten kohtuullisen hyvin tiiattu sokeripäivä koki kolauksen. Ei tullut birdietä tälle päivälle, eikä kyllä ihan par-tulostakaan. Paperiin saisi merkitä korkeintaan bogeyn. Popsin vielä muutaman glukoositabletin lisää.

Klo 20.52: 3,3 mmol/l

Malttamattomana mittasin heti kaupasta päästyäni. NovoRapidin vääntö oli vahva, mutta selvästi tilanne oli jo taipumassa minun edukseni.

Klo 21.05: 4,3 mmol/l

Kotona verensokeritaso oli jo hyvä, mutta kyllä tuo kömmähdys jäi harmittamaan. Paransin mieltäni herkuttelemalla. Tietysti mukana oli myös pientä kapinahenkeä: kautta kolmen pikainsuliiniyksikön, minähän en anna isonkaan suklaapatukan sokereitani horjuttaa!

Klo 21.45: 7,2 mmol/l

Eihän tuo kolme yksikköä tietenkään riittävä annos ollut, mutta monista vahingoista viisastuneena en tälläkään kertaa pistänyt koko tarvittavaa määrää kerralla. Ajatuksissani kuitenkin unohdin ottaa jälkimmäisen annoksen ajoissa.

Klo 22.01: 8.2 mmol/l

Klo 22.31: 7,3 mmol/l

Klo 23.04: 5,7 mmol/l

Vähän yhdentoista jälkeen söin vielä banaanin. Illan Levemir-annoksen (8 ky) pistin epähuomiossa hieman liian myöhään. Se kostautui, kuten osasin ounastella. Väsymys pääsi niskan päälle ja ote alkoi herpaantua. Loppuilta ei sujunut enää kovinkaan mallikkaasti.

Klo 23.42: 7,2 mmol/l

Klo 0.38, mittaus 1: 10,5 mmol/l *

Klo 0.38, mittaus 2: 9,2 mmol/l *

Klo 1.15: 9,2 mmol/l

Klo 1.34: 4,8 mmol/l

Klo 1.55: 3,5 mmol/l

Klo 2.25: 6,6 mmol/l

Klo 3.46: 3,3 mmol/l

Pohdintaa

Päivä alkoi hyvin, mutta illalla sorruin pariin kertaan tyypilliseen virheeseeni, eli pistin liikaa korjausinsuliinia. Korjaan usein agressivisesti, koska inhoan korkeaa verensokeria yli kaiken.Päivän kokemukset tukivat myös kahta mielessäni pyörinyttä ajatusta:</p>

1) sopivasti ennakkoon pistetty pikainsuliini tasoittaa mukavasti verensokerin liikkeitä aterioiden aikana
2) mittarin lukeman ja tuntemuksien tulkinta kokonaisuutena on parempi kuin kumpikaan yksinään

Kupruista huolimatta päivä oli sikäli hyvä, että onnistuin hallitsemaan muutaman päänvaivaa aiheuttaneen tilanteen selvästi aikaisempaa paremmin. Nappisuoritukseen on silti vielä matkaa.

Siispä tallon lisää palloja bunkkeriini ja jatkan harjoittelua.

* Kahdella peräkkäisellä mittauksella paljastin verensokerin nousun nopeuden. Kerroin tästä niksistä eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani.