Sokerivammaisen opas

Vinkkejä verensokerin hallintaan, apua diabeteksen omahoitoon.

Kategoria: Viestintä

Diabeteshoitajia vaivaa viestintätaitojen puute

Tuoreessa Diabetes-lehdessä (1/2017) diabeteshoitaja Taru Kettunen harmitteli, että maallikot tunkevat hoitoneuvoineen heidän tontilleen. Ongelma tuntuu koskettavan erityisesti tyypin 2 diabetesta sekä kolesterolilääkityksen tai insuliinihoidon aloittamista.

Artikkelia vapaasti lainaten:

”Ihmiset saavat mediasta ristiriitaista tietoa. Hän toivoisi, että potilaat luottaisivat enemmän ammattilaisiin kuin maallikoihin.”

Kettunen kuvaa aika hyvin diabeteshoitajia ja -lääkäreitä vaivaavan luulotaudin. He kuvittelevat, että ammattitutkinto tekee heistä automaattisesti työssään hyviä. Näin ei kuitenkaan ole. Luottamuskin on jotain, mikä pitää ansaita. Se ei tule diplomin mukana.

Kuten Kettunen itsekin lehtijutussa toteaa, ei diabetesasioiden tietäminen riitä, vaan esimerkiksi psykologian tuntemisesta on paljon apua.

Toinen tärkeä taito, jota hän ei kuitenkaan maininnut, on viestintätaito. Diabeteshoitajan työn ytimessä on nimenomaan ihmisen kohtaaminen ja viestiminen hänen kanssaan.

Lääketieteellisestä osaamisesta ei ole hyötyä, jos asiaa ei osaa kertoa diabeetikolle siten, että hän itse sen ymmärtää.

Ehkä tässä onkin syy sille, miksi maallikoiden sanomiset kilpailevat hoitoammattilaisten kanssa – he osaavat kertoa näkemyksensä sellaisella kielellä, jonka kuuntelija ymmärtää.

Myös diabeteshoitajan täytyisi osata laskeutua maallikoiden tasolle, ymmärtää heidän huolensa ja oikoa väärinkäsityksiä, jotka estävät hoitajan ehdottaman hoidon aloittamisen.

Luomista huolia huonon hoitajan takia

Kerron esimerkin viestintätaitojen merkityksestä.

Kävin hiljattain näyttämässä muutamaa selässäni olevaa luomea terveydenhuoltajalla. Ne ovat sellaisessa paikassa, että en pysty edes peilin avulla kunnolla seuraamaan niiden kuntoa. Siispä kyselin, voisiko luomet poistaa, ettei niistä tarvitsisi sen kummemmin huolehtia.

Terkkari katsoi luomia ja totesi, että ne ovat ihan rauhallisia. Poistamisen tarvetta ei hänen mielestään. ”Voithan sä kyllä niitä lääkärillekin näyttää mut voi olla että se vaan sanoo että ei niille nyt mitään tehdä.”

Ei poistamisen tarvetta varmasti lääketieteellisestä näkökulmasta ollutkaan, sen kyllä uskon. Mutta minäpä puhuinkin siitä, että jos niihin joskus tulee jotain, niin en ehkä itse huomaa asiaa. Halusin luomet pois, jotta minulla olisi yksi asia vähemmän huolehdittavana. Terkkari ei siis tuntunut alkuukaan ymmärtävän, miksi olin vastaanotolle tullut.

Näytin myös kyljessä olevaa luomea. Sitä hän kommentoi jotenkin – tosin hieman mumisten – että ”no ton voisi ehkä….”.

Se luomi oli keskeltä hieman tummempi ja vaaleni reunoja kohden. Muistelin, että yksi luomista tarkkailtava piirre on se, onko niillä tarkkaa rajaa vai ei. Mutta sitten terkkarin mieli muuttuikin, eikä hänen mielestään siinäkään luomessa ollut mitään huolestuttavaa.

Huomautin kyllä omasta mielestäni hieman epätarkasta rajasta. ”Ei siinä mitään ole”, oli vastaus. Kysyin, mistä sitten epätarkan rajan tarkalleen tunnistaa. Vastaus oli aika idiottimainen: ”No siitä että se ei ole tarkka”.

Kokemukseni terkkarikäynniltä on hyvä esimerkki siitä, miten ammattitaidottomuus voi ilmentyä, vaikka lääketieteellinen puoli oli kunnossa.

Lähdin hakemaan vastauksia, mutta poistuin vastaanotolta vain entistä isomman epätietoisuuden vallassa.  Hoitajan työnäyte oli ala-arvoinen.

Kävin myöhemmin uusimassa jäykkäkouristusrokotteen, ja näytin samalla reissulla luomia uudestaan. Sillä kertaa vastassa oli huomattavasti parempi hoitaja. Hän ei sanoissaan takellellut, vaan osasi selittää ja perustella, mitä epänormaaleilla piirteillä oikeastaan tarkoitetaan, ja että muutoksetkaan luomissa eivät vielä tarkoita, että jotain olisi vialla.

Pieni panostus viestintään ei ole hoitajalta liikaa vaadittu. Varsinkin, kun erot asiakaskokemuksessa ovat näin selkeitä.

Maallikoita on ihan turha syyttää

Jos diabeteshoitaja kokee maallikoiden vastakkaiset mielipiteet esimerkiksi jutussa puhutuista kolesterilääkkeistä ongelmaksi, kertoo se jotain hoitajan osaamisen puutteista.

Lääkkeisiin liittyy käytännössä aina sivuoireita. Niitä ei kuitenkaan pakkausselosteessa esitetä kovinkaan kansantajuisesti. Sen sijaan listattuna on varmaankin vastuusyistä kaikki mahdolliset ja jopa melkein mahdottomat haittavaikutukset.

Esimerkiksi kolesterolilääke simvastatiinin haittavaikutuksiin on listattu kova lihaskipu, lihasvauriot, maksa- ja haimatulehdukset, anemia, useat vatsavaivat, hengitysvaikeudet, masennus ja muistinmenetys.

Aika karun kuuloinen lista, eikä tuossa edes ollut kaikki. Googlessakin statiineja kritisoivat artikkelit valtaavat haukkaavat ison osan hakutuloksien etusivusta. Kummallistahan se olisi, jos ihmiset eivät yhtään epäröisi aloittaa lääkitystä, johon liittyy näin paljon negatiivisia mielikuvia.

Ei perimmäinen ongelma ole se, että asiasta kuin asiasta löytää myös vastakkaisia ja virheellisiä väittämiä – tai trendikkäästi sanottuna ”vaihtoehtoisia totuuksia”.  Nykyään on vain entistäkin tärkeämpää, että faktoja kertova osapuoli osaa perustella oman näkemyksensä tarpeeksi hyvin.



Kerrankin lääkäri, joka ymmärtää diabeteksen todellisen luonteen!

Tamperelainen lääkäriopiskelija Sakari Mustalahti ei ole vielä edes valmistunut, mutta hän on jo nyt yksi suosikkilääkäreistäni.

Törmäsin sattumalta Mustalahden kirjoituksiin Potilaan lääkärilehden blogissa. Kirjoitusten keskeisiä teemoja ovat potilaan kuuntelu ja pyrkimys ymmärtää hänen elämäntilannettaan – siis juuri sellaisia asioita, joita toivoisin jo nykyisten lääkäreiden ajattelevan ja huomioivan enemmän.

Mustalahden kaikki blogitekstit ovat lukemisen arvoisia, mutta erityisen paljon diabeetikon mieltä lämmittää tämä postaus, jossa hän puhuu diabeetikon vastaanottokäynnistä:

Diabe­testa sairas­tava po­tilas on vuosi­kont­rol­lissa.

Lää­käri: ”Katsoin, et­tä puo­li vuot­ta sit­ten olitte ol­lut hoi­tajan vastaa­no­tolla. Sil­loin kaik­ki oli vie­lä hy­vin. Mut­ta nyt nä­mä soke­riarvot ovat kyl­lä heiken­tyneet sel­västi, ja näyt­tää pai­noakin tul­leen pa­ri ki­loa li­sää. Kyl­lä nyt täy­tyy te­hostaa lääki­tystä. Ja ruo­kailuun ja lii­kuntaan tu­lee kiin­nittää eri­tyistä huo­miota. Kont­rolli sit­ten kol­men kuu­kauden pääs­tä.”

Periaat­teessa lääke­tie­teel­li­sesti perus­tellut rat­kaisut. Po­tilas pois­tuu kui­tenkin apeana vastaa­no­tolta. Tä­mäkin vie­lä. Juu­ri ke­väällä isä kuo­li ja nyt sisa­rukset riite­levät perin­nöstä. Ja puoli­solle jou­duttiin te­kemään pallo­laa­jennus. Ihan kuin ne ei­vät olisi riit­täneet, nyt vie­lä omakin ter­veys heik­kenee. Ja se lääkä­rikin vie­lä syyl­listi mi­nua, vaik­ka olen ot­tanut lääk­keeni ja yrit­tänyt käy­dä lenkil­läkin. Mut­ta kun ei täs­sä tilan­teessa kaik­kea jak­sa.

Asiat oli­sivat voi­neet men­nä toi­sinkin. Pie­ni ky­symys: on­ko jo­tain eri­tyistä tapah­tunut, kun hoito­ta­sa­paino on näin heiken­tynyt? Olisi sel­vinnyt, et­tä st­ressiä on ol­lut poikkeuk­sel­lisen pal­jon, mi­kä selit­tääkin tilan­netta. Veren­so­ke­riar­vojen si­jaan keskus­telun pää­paino olisi voi­nut kään­tyä po­tilaan omaan mie­lialaan ja jaksa­miseen. Voi­siko sii­hen vai­kuttaa jo­tenkin? Eh­kä diabe­teksen lääke­hoidon ja seu­rannan suh­teen olisi pää­dytty sa­maan rat­kaisuun. Toivot­ta­vasti po­tilas kui­tenkin olisi pys­tynyt pois­tumaan vastaa­no­tolta levol­li­sem­malla mie­lellä, hän­tä oli kuun­neltu ja ymmär­retty.

Lainauksen esimerkki on kuvitteellinen. Mutta siitä huomaa hyvin, kuinka Mustalahti on hoksannut yhden oleellisimmista asioista diabeteksen hoidossa:

Vaikeinta on löytää voimavaroja hoidon toteuttamiseen, erityisesti hankalissa elämäntilanteissa.

Tämähän on tavallaan päivänselvää. Vai ajatteleeko joku, että hiilihydraattien ja insuliinimäärien laskeminen olisi kynnyskysymys tai jollain tavalla vaikeaa?

Omahoidon rutiineista selviää usein maalaisjärjellä ja peruskoulutason matematiikalla.

Nykyään on olemassa myös kännykkäsovelluksia ja pumppujen annoslaskureita, eikä kaikkea tarvitse edes laskea käsin – vaikka usein se onkin kaikista vaivattominen vaihtoehto.

Mutta kun ihmisen keskittymiskyky ja muisti ovat rajallisia. Siksi kirjoitamme muistilappuja ja vältämme kännykän käyttöä ajaessa.

Esimerkiksi huoli omasta tai läheisen hyvinvoinnista kiilaa kuitenkin prioriteettilistalla helposti kaiken muun edelle. Silloin on jokseenkin turha läksyttää diabeetikkoa siitä, kuinka verensokeritasoon pitäisi kiinnittää huomiota ja kuinka insuliinit pitäisi muistaa ottaa ajallaan ja niin edespäin.

No helvetti sentään, eiköhän jokainen diabeetikko hoitotasapainosta riippumatta tiedä, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Ei kai kyse koskaan ole siitä, etteikö ihminen osaisi yksinkertaisia laskutoimituksia tai tietäisi mitä lepsuilusta omahoidon kanssa pidemmän päälle seuraa?

Vaikeassa elämäntilanteessa täytyy tehdä kompromisseja, ja diabeteksen työntäminen taka-alalle voi olla yksi niistä.

Kaikista suurin askel diabeetikon hoitotasapainon parantamiseen löytyykin järjestämällä omahoidolle aikaa ja tilaa.

Kaikenlaiset hoitovälineuutuudet ovat aina kivoja, mutta toistaiseksi futuristisimmatkin teknologialelut – kuten keinohaimojen prototyypit – vaativat edelleen paljon diabeetikon itsensä huomiota. Ja siksi diabeetikko itse on hoitomenestyksensä tuulenhalkoja.

Tohtoreita puolestaan ei tarvita pelkästään labratulosten tulkisemiseen, koska viitearvot on helppo tarkistaa netistä. Taitavan diabeteslääkärin tunnistaa siitä, että hän osaa kaivaa esiin ne todelliset omahoidon ongelmat, eikä vain nojaa kirjaviisauteensa.

***

On muuten toinenkin syy, miksi olen innoissani Mustalahden blogikirjoituksista.

Puskaradiosta nimittäin kuuluu vähän turhankin usein ikäviä uutisia siitä, kuinka hävuttömän kusipäisen lääkärin vastaanotolla joku diabeetikko on joutunut käymään.

Tottakai negatiiviset kertomukset tuppaavat leviävän internetissä hyviä kokemuksia useammin ja tehokkaammin. Ja toisaalta pitää ottaa huomioon, kuinka tarina saattaa olla värittynyt ja vääristynyt.

Mutta juuri siksi myös lääkärikentällä pitäisi tapahtua nykyajan vaatimia muutoksia.

Lääkäreiden pitäisi Mustalahden tavoin avata omia ajatuksiaan ja tuoda omia ajatuksiaan julki. Siinä olisi heille mainio keino oikoa väärinkäsityksiä ja tehdä lääkäreistä hieman helpommin lähetyttäviä. He kun saattavat joskus tuntua niin kovin etäisiltä.

Tietääkseni Sakari Mustalahden lääkäriopinnot ovat siis vielä kesken, eikä hän ole vielä päättänyt tarkempaa suuntaa uralleen. Hyvän ensivaikutelman jälkeen tietysti toivon, että hän erikoistuisi diabeteksen hoitoon.

 

 




Näin selität ykköstyypin diabeteksen mattimeikäläiselle

Jos tuttavapiirissäsi on joku, jolle haluaisit opettaa milllaista tyypin 1 diabeteksen hoito on, kerro heille alla oleva juttu. Se toivon mukaan havainnollistaa asiaa niillekin, joille ei ole minkäänlaista tietoa diabeteksesta.

Käytän esimerkkinä autolla ajamista, koska se on kaikille tuttua. Vertaus Lue koko juttu

Lue koko juttu



Sokeritautisten termeistä kiistely on turhaa mutinaa

Uusimman (1/2015) Diabetes-lehden pääkirjoituksessa Tarja Sampo pohtii diabetekseen ja diabeetikoihin liittyviä kieliasuja.

Ennen wanhaan puhuttiin sokeritaudista. Nykyään sitä sanaa käyttäviä katsotaan hieman kieroon, ihan kuin huulilta olisi päässyt rivoinkin kirosana.

Hiljattain on siis käyty keskustelua siitä, pitäisikö puhua diabeetikoista vai … Lue koko juttu

Lue koko juttu