Sokerivammaisen opas

Vinkkejä verensokerin hallintaan, apua diabeteksen omahoitoon.

Kategoria: Verensokerin hallinta

Voiko diabeetikko tosiaan syödä mitä tahansa?

”Diabeetikko voi syödä mitä vaan, kunhan pistää insuliinia.”

Tämä on ehkä tökeröimmin yksinkertaistettu lause, jonka diabetespiireissä kuulee. Samalla se on eniten väärinymmärretty lause, valitettavasti.

Toteamus juontaa tietysti juurensa diabeteksen hoidon kivikaudelle, jolloin diabeetikot joutuivat syömään tarkkaan laaditun ruokavalion ja ruokailuaikojen mukaisesti. Se oli sitä aikaa, jolloin insuliinit olivat niin kankeita, että oli helpompi vakioida insuliiniannokset ja säätää syömiset ja elämänrytmi sen mukaan.

Nykyään tilanne on onneksi toinen. Enää ei mikään ruoka-aine ole ”kielletty”, ja muutenkin hoitorutiinit sovitetaan omaan elämänmenoon eikä toisinpäin.

Silti sieltä täältä kuuluu ajoittain muistutuksia, että asiat ovat muuttuneet. Se voi olla ihan tarpeellista joillekin pidemmän linjan diabeetikoille, joilla omahoito on urautunut 70-luvulle ja pysyy siellä vanhasta tottumuksesta.

Sen sijaan tuoreemmille tapauksille tämä muistuttelu on tarpeeton. He eivät ehkä koskaan ole eläneet insuliinien ehdoilla, eivätkä siksi ymmärrä, mitä sanonnalla loppuviimein tarkoitetaan.

Kaikki ruoat eivät ole yhtä helppoja verensokerin kannalta

Väärinymmärryksen taustalla on se, mitä yksinkertaistettu sanonta jättää kertomatta.

Diabeetikko voi toki syödä mitä tahansa, mutta kaikki ruoat eivät ole verensokerin hallinnan kannalta yhtä helppoja.

Karkit ja sokeripitoiset juomat tietysti nostavat verensokeria äärimmäisen nopeasti, jos insuliinia ei ole ottanut ihan reilusti etukäteen. Näiden ja muiden makeiden herkkujen kohdalla vaikeutta lisää se, että ne ovat ns. fiilissyömistä. Itse en ainakaan osaa läheskään aina sanoa etukäteen, kuinka paljon aion mässyä naamariini vetää.

Normaaleissa ruoissa hiilihydraattien määrä ja laatu vaikuttavat siihen, minkälaisella vasteella ne verensokeriin iskevät. Vähän tai kohtuullisesti hitaita hiilareita sisältävien ruokien vaikutus on yleensä maltillinen. Salaatin syöminen alle hidastaa jonkin verran hiilareiden imeytymistä.

Suuretkaan hiilihydraattimäärät eivät ole ongelma, jos tietää tarpeeksi tarkasti paljonko aikoo syödä, pystyy ottamaan insuliinin tarpeeksi aikaisin eikä ole vaaraa siitä, että ruokailua pitäisi siirtää. Spontaanisti syötynä iso kippo riisiä tuppaa kyllä nostamaan verensokerin pilviin.

Tai sitten ei. Tähän kun vaikuttaa niin monta asiaa. Aktiiviurheilijalla insuliiniherkkyys voi olla niin hyvä ja lihakset niin janoiset, että suurikaan hiilarimäärä ei verensokeria keikauta. Sohvaperunalla taas pieni hedelmä saattaa käynnistää vuoristoradan.

On vaikea sanoa, miten verensokeri milloinki käyttäytyy. Glukoosisensoreilla voimme tarkentaa ennustetta, mutta loppuviimein verensokerin heilahtelut ovat säätilaan verrannollinen kaaosteoria, ja perhosvaikutus on suuri.

Proteiini ja rasva eivät suoraan vaikuta verensokeriin, joten loogiselta kuulostava vaihtoehto olisi pitäytyä niissä (ja tietysti kasviksissa) ja jättää hiilihydraattien syöminen vähemmälle, eikö niin?

No ei, sehän olisi liian helppoa.

Myös proteiini ja rasva voivat nostaa verensokeria

Proteiinin ensisijainen tehtävä on toimia kudosten rakennusaineena, joten se ei normaalisti vaikuta verensokeriin, jos ateria on tasapainoinen.

Mutta vähähiilihydraattisella aterialla voi käydä niin, että noin puolet tai vähän alle puolet proteiinista muuttuu glukoosiksi. Tällöin proteiini nostaa verensokeria hitaasti, mutta se kuinka paljon sokeri proteiinin johdosta lopulta nousee, ei ole aivan tarkkaan määritettävissä.

Tästä syystä myös proteiinipainotteinen ateria voi nostaa verensokeria, ja vieläpä salakavalalla tavalla.

Rasvan vaikutus verensokeriin tapahtuu maksan kautta. Rasva ei itsessään muutu glukoosiksi, mutta runsasrasvainen ateria heikentää väliaikaisesti maksan insuliiniherkkyyttä. Silloin seraus on sama kuin jos pistäisi perusinsuliinia liian vähän, eli maksasta virtaa ylimääräistä glukoosia verenkiertoon.

Tämän seurauksena verensokeri nousee hitaasti mutta piinaavan voimakkaasti. Näin voi käydä esimerkiksi ison pizzan syömisen jälkeen.

Diabeetikko voi siis tosiaan syödä mitä tahansa…

…kunhan muistaa

  • pistää insuliinin
  • pistää oikean määrän insuliinia
  • pistää insuliinin oikeaan aikaan
  • varoo ottamasta liikaa insuliinin kerralla ja jakaa annoksen tarvittaessa kahteen tai useampaan osaan
  • vähentää insuliinin määrää, jos on harrastanut viime päivinä liikuntaa
  • lisää insuliinin määrää, jos on sairaana
  • ottaa myös huomioon insuliinin annostelussa, että…

Äh, en nyt jaksa jatkaa tätä listaa. Pointti varmaan tuli jo selväksi:

Diabeetikko voi syödä mitä tahansa, kunhan ottaa huomioon mahdollisimman monta verensokerin vaihteluun liittyvää asiaa huomioon.


Kuva: Ali Inay / Unsplash

 



Sensori on insuliinipumppua tärkeämpi apuväline diabeteksen omahoidossa

Tšekkiläinen tutkimus kertoo, että tyypin 1 diabeetikoille on enemmän hyötyä glukoosisensorista kuin insuliinipumpusta. Tutkimus on julkaistu viime vuonna, ja sen ovat tehneet joukko tutkijoita prahalaisesta Kaarlen yliopistosta.

Tutkittavana oli yhteensä 65 tyypin 1 diabeetikkoa. He olivat iältään 24-44-vuotiaita, sairastaneet diabetesta keskimäärin 15 vuotta ja heidän hoitotasapainonsa HbA1c:llä mitattuna vaihteli välillä 57-78 mmol/mol (eli n. 7,4-9,2 %). Vähän yli puolet joukosta oli miehiä. Kaikki tutkittavat olivat joko normaalipainoisia tai lievästi ylipainoisia.

Tutkittavat jaettiin neljään ryhmään insuliinin annosteluvälineen ja verensokerin seurantatavan perusteella:

  • monipistoshoitoiset ilman sensoria
  • pumppuhoitoiset ilman sensoria
  • glukoosisensorin käyttäjät (insuliinin annostelutavasta riippumatta)

Tutkimuksen alussa koko joukolle asennettin Medtronic iPro2 -sokkosensori. Tämän avulla selvitettiin tutkittavien verensokerin ja sen vaihtelun lähtötaso. Sokkosensoria käytettiin myös varsinaisen tutkimuksen aikana kolmen kuukauden välein niillä, jotka eivät muuta sensoria käyttäneet.

Ennen tutkimusjaksoa diabeetikot kävivät läpi nelipäiväisen koulutuksen, jossa kerrattiin omahoidon perusperiaatteita sekä opetettiin insuliinipumpun sekä sensoreiden käyttöä.

Tutkimus kesti tasan vuoden. Sinä aikana tutkittavat kävivät lääkärin vastaanotolla seitsemän kertaa: heti tutkimuksen alussa, siitä kaksi viikkoa eteenpäin, sitten kolmen, kuuden ja yhdeksän kuukauden jälkeen aloituksesta ja vielä kerran tutkimuksen päättyessä. Tutkimuksen suoritti onnistuneesti loppuun 62 henkilöä.

Tutkimuksen suoritti loppuun 62 diabeetikkoa. Alkuperäisestä joukosta kaksi diabeetikkoa jättäytyi pois henkilökohtaisista syistä ja yksi suljettiin ulos, koska hän ei ollut noudattanut saamiaan ohjeita kunnolla.

Kun vuoden kestänyt tutkimusjakso oli saatu päätökseen, tarkasteltiin eri hoitomuotoryhmien verensokerin hallinnan kehittymistä. Pääpaino oli pitkäaikaissokeri HbA1c:n, verensokerin vaihteluvälin ja hypoglykemiatapausten tarkastelussa.

Tulokset osoittavat sensorin selkeän hyödyn

Sensoria käyttäneiden diabeetikoiden hoitotasapaino parani merkittävästi tutkimusvuoden aikana. Sillä ei niinkään ollut merkitystä, oliko käytössä monipistoshoito vai insuliinipumppu.

Jokaisessa ryhmässä HbA1c-arvo aleni jonkin verran tutkmuksen alussa, mutta vain sensoriryhmän kohdalla se jatkoi laskua koko vuoden ajan. Sensoriryhmä onnistui alentamaan hobistaan lähes 10 mmol/mol (eli noin prosenttiyksikön).

Toinen merkittävä havainto tutkimuksessa on se, että sensoroinnin hyödyt tulevat kunnolla esiin vasta sitten, kun sensorointia on jatkettu riittävän kauan. Tässä tutkimuksessa tilastollisesti merkittävä ero alkoi näkyä vasta yhdeksän kuukauden jälkeen.

Pitkäaikaissokerin lisäksi parannuksia havaittiin myös päivittäisten verensokeriarvojen madaltumisena ja verensokerin vaihteluvälin kaventumisena. Toisin sanoen diabeetikoiden verensokeri oli sensoroinnin ansiosta astetta lähempänä normaaliarvoja, ja ns. vuoristorataa oli vähemmän.

Pohdintaa

Tämä oli tiettävästi ensimmäinen tutkimus, jossa sensoroinnin vaikutuksia verensokeritasapainoon tarkasteltiin nimenomaan pitkällä aikavälillä.

Tutkimus ei ollut täysin satunnaistettu vertailukoe, joten on periaatteessa mahdollista, että myös muut asiat kuin sensorin käyttäminen tai sen puuttuminen vaikuttivat lopputuloksiin. Tulosten perusteella on kuitenkin selkeää, että asiaa olisi syytä tutkia enemmän.

Mutta jopa ihan näin maalaisjärjellä ajatellen verensokerin jatkuvasta tarkkailusta on diabeetikoille suurta hyötyä. Tässä ovat monien diabeetikoiden omat nettipalstoilla kerrotut kokemukset linjassa tutkimuksen tulosten kanssa.

Mielenkiintoista on myös se, että oman käsitykseni mukaan kehnon hoitotasapainon korjaamiseksi diabeetikoille tarjotaan useammin insuliinipumppua kuin sensoria. Mutta kuten tässä esitelty tutkimus osoittaa, voi monipistoshoidolla päästä yhtä hyvään tai jopa parempaan tasapainoon kuin pumpulla. Oleellista näyttäisi olevan, että käytössä on jonkinlainen jatkuvatoiminen verensokeria mittaava laite – oli se sitten Dexcomin tai Medtronicin sensori tai vaikka FreeStyle Libre.

 



Näin vältät liikaa sokerinsyöntiä: jätä hypoeväät ostamatta

Liika sokeri on pahasta, sanoo ravitsemussuositus sekä myös terve järki. Mutta ykköstyypin diabeetikko ajautuu helposti syömään jotain makeaa: kun verensokeri laskee (tai on laskemassa), pitää se saada äkkiä takaisin ylös.

On kuitenkin yksi tavattoman yksinkertainen keino, jolla paatuneikin hypomässäilijä saadaan … Lue koko juttu

Lue koko juttu



Opittu avuttomuus vaivaa myös diabeetikoita

Amerikkalainen psykologi Martin Seligman teki vuonna 1967 kokeen, jossa koirille annettiin sähköiskuja. Siitä saadut havainnot voivat ehkä selittää osaltaan sen, miksi ykköstyypin diabeetikoita vaivaa niin usein hoitomotivaation puute.

Kokeessa koirat jaettiin kolmeen ryhmään. Koe koostui kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa koirat … Lue koko juttu

Lue koko juttu