Sokerivammaisen opas

Vinkkejä verensokerin hallintaan, apua diabeteksen omahoitoon.

Kategoria: Insinöörismies Mäkinen

Vain viisi mittausta päivässä

– Sus siunatkoon! Kaksikymmentäviisi liuskaa päivässä! kauhisteli diabeteshoitaja Pirjo Kuja. – Kuinka usein te oikein verensokerianne mittaatte?

– Kaksikymmentäviisi kertaa päivässä, vastasi insinöörismies Mäkinen.

– Kuinka te niin teette?

– Hymyillen.

– Tarkoitin että miksi?

– Jotta saisin verensokerini tason selville. Siksi.

– Miksi ette mittaisi vain viisi kertaa päivittäin, kuten ohjeissa kerrotaan?

– Mutta enhän minä silloin saisi selvitettyä verensokeritasoani kahtakymmentäviittä kertaa!

Kuja pudisteli päätään.

– Kyllä viisi mittausta päivässä pitäisi riittää. Pitäisikö meidän kerrata ohjeet verensokerin mittaamiseen, jotta tuo hulluttelusi saataisiin loppumaan?

– No kerrataan nyt sitten, huokaisi insinööri Mäkinen.

– Jatkuvasti ei tule mitata – kuten te nyt jostain käsittämättömästä syystä teette – vaan noin viisi kertaa – kuten äsken sanoin – päivässä. Ensimmäisen mittauksen teette heti herättyänne. Vastaavasti mittaatte juuri ennen nukkumaanmenoa. Päivän aikana mittaatte sekä ennen ruokailua että kaksi tuntia sen jälkeen. Kai te syötte säännöllisesti neljästi päivässä: aamupalan, aamupäiväkahvin, lounaan, välipalan, iltapäiväteen, päivällisen, välipalan ja iltapalan?

– Kyllä, ins. Mäk. vastasi.

– Hienoa! Missä muuten käytte töissä?

– Työpaikallani työnantajani työtiloissa kotikuntani naapurikunnassa.

– Kuljetteko sinne omalla autolla vai bussilla?

– Omalla autolla. Myös takaisin kotiin tulen omalla autolla.

– Sitten teidän täytyy mitata verensokerinne myös aina, kun lähdette ajamaan.

– Jos pysähdyn liikennevaloihin ja lähden taas ajamaan niiden vaihtuessa vihreiksi, mittaanko silloinkin?

– Ei niin tarvi tehdä.

– Pysähtyä punaisiin liikennevaloihin?

– Mitata! Kun lähdette ajamaan kotoanne työpaikalle, mittaatte. Kun lähdette ajamaan työpaikalta kotiin, mittaatte.

– Aina en mene töiden jälkeen kotiin vaan ystävilleni kyläilemään–

– Silloinkin!

Nyt puolestaan Kuja-hoitaja huokaisi syvään. Sitten hän jatkoi (puhumista, ei huokaamista).

– Istutte kaiketi työpäivän aikana paljon työpöydän ääressä. Harrastatteko sen vastapainoksi liikuntaa?

–Lähes päivittäin, i.M. sanoi. – Ennen pyöräilin, mutta sitten kuulin, että liika istuminen on haitallista. Pyöräillessä istutaan. Satulassa. Siksi päätin vaihtaa lajia. Nykyään kävelen.

– Mutta eihän se tarkoita… äh… olkoot… joka tapauksessa mitatkaa ennen liikuntaa ja liikunnan jälkeen ja varokaa hypoglykemiaa. On muuten ikävän märkä ja kylmä sää näin syksyllä. Ettekö koskaan vilustu?

– Toisinaan.

– Sairaanaollessa tarvitte lisämittauksia, koska silloin verensokeri voi lähteä helposti kohoamaan. Entä muuttuuko työnkuvanne tai elämäntilanteenne usein? Sellaisetkin tilanteet vaativat tiheämpää mittaamista, jotta näette, kuinka ne vaikuttavat insuliinintarpeeseenne.

– Kyllähän sitä tapahtuu. Nautin vaihtelusta. Ei tylsiinny!

– Aivan, aivan. Kerrataanpa siis. Mitatkaa verensokerinne herättyänne, ennen aamupalaa, ennen töihin ajamista, kaksi tuntia aamupalan jälkeen, ennen lounasta, kaksi tuntia lounaan jälkeen, ennen kotiin ajamista, ennen päivällistä, kaksi tuntia päivällisen jälkeen, ennen urheilua, urheilun jälkeen, ennen iltapalaa, kaksi tuntia iltapalan jälkeen ja nukkumaan mennessä. Lisäksi silloin, kun olette sairaana ja työnkuvanne tai arjen muuttuessa. Mutta älkää hyvä mies niin usein mitatko kuin nykyään teette. Kyllä viisi mittausta päivässä pitäisi riittää!

 

Kuva: Sriram Bala. Käytetty Creative Commons– lisenssillä.



Insinöörismies Mäkinen lääkärissä

Insinöörismies Mäkinen saapui diabeteslääkärin vastaanotolle vuosiarvailuihin.

– Efpeekol neljä, Hoodeeäl yksi, skreea yhdeksänkymmentäviisi. Albumiini vähäinen. Beeämii normaali kaksikymmentäkaksi, trigly alle yksi –

– Anteeksi että keskeytän, keskeytti Mäkinen. – Voisitteko nyt lopettaa merisään lukemisen? Merta ei ole lähelläkään, eikä minua kiinnosta mitä Kalbådagrundissa tapahtuu.

– Vai merisää! huudahti lääkäri. – Nämähän ovat laboratoriotuloksianne. Katsokaapa, pitkäaikaissokerinne on hieman ylhäällä. Mistäköhän se johtuu?

– EIkö tohtori tiedä? Kyllä teidän pitäisi tietää! Se johtuu siitä, että verensokerini on ollut toistuvasti korkealla.

– No tietysti! Hölmönäkö minua pidätte?

– No itse asiassa –

– Osaatteko sanoa, jatkoi tohtori tomerasti, – mikä on saanut verensokerinne toistuvasti kohoamaan? Terveytenne kannalta olisi tärkeää, ettei se tuolla tavoin nousisi.

– En ole varmaankaan osannut annostella insuliinia oikein.

– Aivan! Osaattehan laskea hiilihydraatteja?

– Kyllä, mutta olen kuullut, että ihan hirveästi ei saisi laskea. 150 grammaa päivässä on vähimmäismäärä, kuulemma.

– Älkääpä viisastelko. Tarkoitin tietysti jokaisen annoksenne hiilihydraattimääriä. Sen mitä lautasellanne on. Ne kun laskette ja annostelette insuliinin sen mukaan, ei ongelmia tule.

– Epäilen, mutisi Mäkinen.

– Kuinka?

– Epäillen epäilen. Miettikääpäs nyt. Mitä jos en syökään lautastani tyhjäksi. Ja silti olen annostellut insuliinin kokonaisen mukaan. Arvatkaapa miten siinä käy? Huonosti! Kyllä teidän pitäisi tietää, että insuliinin oikean annoksen määrittäminen on vaikeaa.

– Mikä siinä muka niin vaikeaa on? ihmetteli lääkäri. –  Laskette vain hiilihydraattimäärät ja jokaista kymmentä grammaa kohden pistätte yhden yksikön. Siis yhteenlaskua! Lapsikin osaa!

– Ei se helppoa ole! On muutakin. Olen esimerkiksi huomannut, että käytyäni lenkillä verensokerini laskee päivällisen jälkeen kovin helposti. Ja jos taas joudun pitämään luentoa yleisölle, nousee verensokerini lounaan jälkeen poikkeuksetta.

– Niin, katsokaas, teidän tulee ottaa tuollaiset asiat huomioon. Liikunta tehostaa insuliinin vaikutusta, joten teidän täytyy muistaa pistää silloin tavallista vähemmän. Jännityksen aiheuttama stressi saa puolestaan verensokerinne nousemaan, joten teidän täytyy luennoitsiessanne pistää tavallista enemmän.

– No mitäs jos luennoin tutulle yleisölle. Silloin jännittää vähän, mutta ei paljoa. Pistänkö silloin vähän enemmän vai en?

– Silloin pistätte vähän vähemmän kuin vähän enemmän. Helppoa ja yksinkertaista.

– Voi hyvä luoja! Tämäkö sitten on helppoa?!  päivitteli insinöörismies. Lääkäri ei ehtinyt kommentoida, kun hän jatkoi:

– Tässä kerran kävi niin, että olin aikonut lähteä eräänä päivänä pitkälle patikkaretkelle. Suunnittelin sitä edellisenä iltana myöhään, jonka seurauksena nukuin aamulla pommiin ja olin myöhästyä tärkeästä  – ja poikkeuksellisen aikaisesta – lounaspalaverista. Sydämeni oikein pamppaili adrenaliinin voimasta, kun pääsin istumaan ruokapöytään. Olin nälissäni, koska eh ehtinyt syödä kotona lainkaan. Minun piti malttaa kuitenkin syödä vain vähän, koska hetken päästä olisi toinen lounaspalaveri… niin niin… kaksi lounasta! Hullua, eikö vain? En kuitenkaan voinut mahani kurnimiselle mitään, joten santsasin hieman. Tämän takia verensokerini alkoi pian lounaan jälkeen nousta, koska en epähuomiossani muistanut pistää sanstsille ajoissa, mutta pistinpä sitten myöhässä. Kuitenkin päivä meni niin, että jouduin juoksemaan ympäri taloa erinäisten työasioiden takia – joita ei muuten tavallisesti tapahdu. Sen seurauksena verensokerini kääntyi jyrkkään laskuun. Kun vihdoin pääsin kotiin, olin niin poikki, että patikkaretki sai jäädä ja vietin loppupäivän sohvalla maaten. Mutta koska olin pistänyt aamulla pitkävaikutteista sillä ajatuksella vähemmän, että iltapäivällä patikoisin, sai tämä insuliinivaje verensokerini nousemaan illan mittaa huippulukemiin.

Mäkisen naama punotti, suonet pullistelivat ja korvista nousi höyryä.

– Minun olisi pitänyt siis muistaa pistää vähemmän enemmän vähemmän vähän enemmän kuin vähän vähemmän enemmän vähän enemmän vähemmän vähän enemmän. Ja te sanotte tätä helpoksi ja yksinkertaiseksi! Aaaarghhh!

Insinööri Mäkinen menetti malttinsa ja ryntäsi ovet paukkuen ulos. Hänen verensokerinsa oli tuohtumuksesta korkealla.

 

 

Kuva: Alex Preimos. Käytetty Creative Commons -lisenssillä.