Sokerivammaisen opas

Vinkkejä verensokerin hallintaan, apua diabeteksen omahoitoon.

Kategoria: Havainnot ja kokemukset

Raskas liikunta voi nostaa perusinsuliinin tarvetta hetkeksi

Pirkan Pyöräily on taas tältä vuodelta takana. Ajoin vaihteeksi lyhyen matkan, vain noin 130 kilometriä. Mutta koska viime aikoina pyörätreenit ovat jääneet normaalia vähemmälle, oli sekin jo raskas urakka.

Tällainen rankka liikunta muuttaa hetkeksi insuliinintarvettani, mutta ei ehkä sillä tavalla mitä aluksi luulisi. Pyöräilypäivän jälkeen pistin nimittäin pari yksikköä isomman perusinsuliiniannoksen kuin normaalisti (käytän Levemiriä).

Tuloksena oli kauniin tasainen verensokerikäyrä yön yli:

Nostin perusinsuliiniannosta liikuntapäivän jälkeen – tuloksena tasainen verensokeri yön yli.

Mitä halvattua tämä tämmöinen on? Pienentäähän sitä insuliiniannosta pitäisi! Miksi ei tullut yöhypoa suurennetusta insuliiniannoksesta huolimatta?

Diabeetikoille opetetaan nyrkkisääntönä, että liikunta lisää insuliiniherkkyyttä. Siksi liikunnan jälkeen pitäisi pienentää sekä ateria- että perusinsuliiniannoksia. Liikunnan ajankohdasta riippuen myös edeltävää perusinsuliinipistosta voi olla syytä säätää.

Tämä toki pitää monesti paikkansa. Mutta yleensä kun diabeteshoitajan vastaanotolla puhutaan liikunnasta, tarkoitetaan jotain tavanomaista liikuntaa kuten kevyttä ja kohtuumittaista kävelyä, pyöräilyä tai pihatöitä.

Viiden tunnin lenkki reippaalla vauhdilla ei missään nimessä ole tästä näkökulmasta katsoen tavanomaista.

Poikkeava liikunta vaatii poikkeavat insuliinisäädöt

Liikunta toimii yhdessä asian vähän samaan tapaan kuin insuliini: se avaa soluista ”lukot”, jonka jälkeen verenkierrossa liikkuva sokeri pääsee solujen sisään. Kun liikunta tekee osan työstä, pitää insuliinia käyttää vähemmän, jotta verensokeria laskeva vaikutus ei olisi liian suuri.

Mutta kun liikunta on tarpeeksi raskasta, tulee lihaksiin pieniä vaurioita. Tämä sinänsä on ihan normaalia; liikunnan jälkeen elimistö alkaa korjata näitä vaurioita ja tekee lihaksesta vähän entistä vahvemman. Eli toisin sanoen kunto kohenee.

Näiden korjaustoimien aikana lihas on kiireinen. Sokeri ei siirry verestä lihassoluihin niin nopeasti kuin se insuliiniherkkyyden parantumisen myötä voisi siirtyä. Ehkä jopa huonommin.

Ilmiö on vähän sama kuin jos palkankorotuksen jälkeen kasvattaisi menojaan samassa suhteessa; tilille ei jää lisääntyneistä tuloista huolimatta yhtään enempää rahaa. Tai voi käydä jopa niin, että menot kasvavat enemmän kuin tulot.

Ja juuri tästä syystä on täysin mahdollista, että poikkeuksellisen rankan liikunnan jälkeen voi parin päivän ajan joutua käyttämään enemmän perusinsuliinia kuin normaalisti.

Liikunnan insuliiniherkkyyttä lisäävä vaikutus jatkuu kuitenkin useita päiviä. Ja jos liikunta on useimmiten ns. peruskuntoliikuntaa, ei tälle väliaikaiselle annoksen lisäämiselle tule tarvetta. Pitkällä aikavälillä liikunta tiputtaa keskimääräistä insuliinintarvetta selvästi.

Oma kokemus opetti

On tietysti tärkeää ymmärtää, että insuliinintarve ja sen muutokset ovat hyvin yksilöllinen asia. Tämäkin kikka toimii juuri minulla, mutta ei välttämättä jollain toisella diabeetikolla. Olen oppinut sopivan annosmuutoksen ihan vain käytännössä kokeilemalla.

Huomasin kasvaneen perusinsuliinin tarpeen ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Muutaman kerran kesässä kävin maastopyöräkisoissa, joissa kisamatka oli noin 60 kilometriä. Minun kohdallani se tarkoitti noin 3,5 tunnin ajoa.

Kisapäivien jälkeen olin tietysti aivan poikki. Vanhojen oppien mukaan pienensin perusinsuliinoannosta seuraavaa yötä vasten, mutta kerta toisensa jälkeen heräsin aamulla korkeaan verensokeriin – 15 mmol/l tai enemmän.

Ensimmäinen ajatukseni tietysti oli, että ehkä verensokerini oli käynyt liian matalalla yön aikana, ja että kyseessä oli ns. reaktiivinen verensokerin nousu. Tuohon aikaan minulla ei vielä ollut verensokerisensoria, joten varmaa tietoa en asiasta saanut. Huomasin kuitenkin, että ongelma ei korjaantunut, vaikka pienensin ilta-annosta entisestään.

Erään kisan jälkeen päähäni pälkähti hullu ajatus:

Mitä jos tekisinkin päinvastoin kuin minua on ohjeistettu? Mitä jos vähentämisen sijaan kasvattaisin liikuntapäivän jälkeistä perusinsuliiniannosta?

Sanotaan, että raja nerouden ja hulluuden välillä on häilyvä. Haukkukaa kummaksi tahansa, mutta tuo päähänpistoni tuotti tulosta. Kun pyöräkilpailupäivien jälkeen aloin pistää tavallista enemmän perusinsuliinia, oli aina seuraavan aamun paastosokeri aina vähintään kohtuullisella tasolla.

Muutaman kilpailun jälkeen olin luonut itselleni toimivan kaavan:

  • ensimmäisenä iltana kilpailun jälkeen pistän 3 yksikköä enemmän kuin normaalisti
  • seuraava iltana pistän 2 yksikköä enemmän kuin normaalisti
  • sitä seuraava iltana yhden yksikön enemmän normaalisti
  • siitä eteenpäin voin pistää jälleen normaaliannoksia

Diabeteksen hoito on täynnä yllättäviä ja jopa epäintuitiivisia asioita. Jos jokin hoitorutiini ei toimi, älä pidättäydy siinä vain siksi, että sinua on alunperin ohjeistettu siihen. Hoitosuositukset luodaan sen mukaan, mikä yleensä tai keskimäärin toimii. Niitä on tarkoituskin sorvata juuri itselle sopivaan muotoon, vaikka diabeteshoitaja tai -lääkäri ei sitä aina osaisikaan selkeästi sanoa.

 

Pirkan Pyöräilyn reitti ja palkintomitali.

 



Taas luulin kohtaavani sapelihammastiikerin

Tämä teksti on julkaistu alunperin Deeblogissa 27.4.2016.

Huhtikuun puolessavälissä (15.-16.4.) Suomen nettisivumaakarit kokoontuivat WordCamp-konferenssiin Helsinkiin. Paikalla oli parisataa WordPress-sisällönhallintajärjestelmän asiantuntijaa. Itse olin wordcamppailemassa ensimmäisenä tapahtumapäivänä.

Tällaiset yleisötapahtumat ovat aina verensokerin kannalta mielenkiintoisia ja haastavia. Vaikka en ollut esiintymässä tai millään muullakaan tavalla huomion keskipisteenä, osasin odottaa pieniä erikoisjärjestelyjä insuliinimääriin.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, aiheuttaa yleisötapahtumissa käynti elimistössä jonkinlaisen stressireaktion. Se kiihdyttää maksan sokerintuotantoa ja heikentää insuliiniherkkyyttä. Siksi insuliinimääriä – erityisesti perusinsuliinitasoa – pitää nostaa väliaikaisesti.

Sokerivammaisen päiväkirja 15.4.2016

Heräsin aamulla vain muutaman tunnin yöunien jälkeen. Verensokerin seuraaminen oli valvottanut pitkään. Sehän on selvää, että kanyyliongelmat tulevat aina iltaisin ja ennen tärkeitä tapahtumia.

Onneksi olin pakannut jo kaikki tavarat valmiiksi lähtöä varten. Kävin suihkussa ja söin aamupalan. Sitten suuntasin kohti bussipysäkkiä, jolta punainen Onnibus lähtisi kello 8.15.

Ai niin. Ja nostin basaalitasoa insuliinipumpustani 50 %.

Iso korotus, niinkö? Ei sentään. Olin nimittäin oppinut aikaisemmista virheistäni. Toki repussani oli riittävästi hiilihydraattipistoista evästä siltä varalta, että arvioni olisi mennyt pieleen.

Bussimatka meni hyvin. Verensokeri kipusi hitaasti ylöspäin aamupalan jäljiltä(Serrano-kinkkua ja tomaattia Ja juu, myös proteiini voi nostaa verensokeria.). Mitään jyrkkää verensokeripiikkiä ei kuitenkaan tullut. Bolustin silti lisää bussimatkan aikana, jotta sain verensokerin nousun taittumaan.

Päivän aikana verensokeri keikkui jossain 6 – 8 mmol/l välillä. Siellä normaalin ja siedettävän ylärajoilla siis, mutta varsin tasaisena. Luonnollisesti seurasin tilannetta jatkuvasti sensorin näytöltä. Basaalinkorotuksen lisäksi bolustin pariinkin kertaan ja otin ateriaboluksetkin reilulla kädellä. Siltikään mitään verensokerin romahdusta ei tullut. Ainoastaan iltapäivän aikaan kumuloituneet bolukset saattoivat verensokerin loivaan ja pitkään alamäkeen. Mutta iltapäivän kahvit ja kakkutarjoilu tulivat juuri oikeaan aikaan, ja verensokeri lasku tasaantui juuri sopivat hieman yli 4 mmol/l lukemissa.

Mielenkiintoinen mutta ihan odotettu ilmiö sattuikin vasta sitten, kun olin palannut takaisin Tampereelle. Jos basaalinkorotuksen syynä oli konferenssi, mitäköhän mahtaa tapahtua insuliinintapeelle, kun konferenssi päättyy? No sehän palaa yhtäkkiä takaisin normaaliksi.

Insuliinipumpun kanssa täytyy muistaa, että muutokset basaalitasossa näkyvät ja tuntuvat parin-kolmen tunnin viiveellä. Harmikseni ajoitukseni meni tässä vähän pieleen; muistin koko asian vasta paluumatkalla junassa. Sen takia sitten jouduinkin taistelemaan toistuvia hypohyökkäyksiä vastaan pari tuntia alkuillasta. Onneksi hypo ei päässyt yllättämään. Tai no, ei ainakaan pahasti.

***

Mikä sitten tarkalleen näissä yleisötapahtumissa aiheutaa tuon alussa mainitsemani stressireaktion? Jos olisin ollut tapahtumassa puhujana, olisi asia helppo selittää esimerkiksi esiintymisjännityksenä. Mutta nyt olin vain vieraana. Mitään syytä hermoiluun ei siis ollut.

Mietitäänpä, millainen tila konferenssipaikka oli: kutakuinkin normaali suomalainen yökerho/ravintola täynnä ihmisiä. Esiintymisten välissä se täyttyi puheensorinasta ja taustamusiikista. Valaistus oli himmeä, ja salissa oli monta pimeää nurkkaa. Tila oli myös hieman ahdas, koska tanssilattia esiintymislavan edustalla oli täytetty tuoleilla, ja ihmisen pakkautuivat pöytiin ja käytäville.

Yhdellä silmäyksellä ei nähnyt kunnolla koko tilaa, vaan se tuntui sokkeloiselta. Elimistöni oli syystäkin varuillaan, ja aivoni virittyivät jo luolamiesaikoina evoluution kehittämään valmiustilaan. Eihän sitä koskaan tiedä, minkä nurkaan takaa sapelihammastiikeri saattaa hyökätä.

 

Kuva: Thomas Quine. Käytetty Creative Commons -lisenssillä.




Hyviä hypoeväitä Lidlistä

Omat tämän hetken suosikkihypoevääni* löytyvät tällä hetkellä Lidlistä. Ne ovat Bliki-pastillit ja Freeway-limsat.

Tarkemmin sanottuna otan näitä mukaan joko reppuun tai taskuun. Kotioloissa kaapista löytyy ihan vaihtelun vuoksi muunlaiset hätävarat liian matalan verensokerin varalle.

* Tietysti niitä kannattaa käyttää jo … Lue koko juttu

Lue koko juttu



Viisi paljastusta omasta D-elämästäni

Tämä juttu on julkaistu alunperin Deeblogissa 8.11.2015.

1. En ole koskaan saanut vakavaa hypoa

Minulle oli pitkään epäselvää, mitä vakava hypoglykemia oikeastaan tarkoittaa. Kerran sitten kysyin lääkäriltä, mitä se vakava hypo oikeastaan tarjoittaa. Ja olihan sille toki selkeä määritelmä: … Lue koko juttu

Lue koko juttu