Sokerivammaisen opas

Vinkkejä verensokerin hallintaan, apua diabeteksen omahoitoon.

Kategoria: Diabeteslääkärit ja -hoitajat

Miten diabeteslääkärin saisi ottamaan vastuuta omasta työstään?

Endokrinologi Helena Miettinen pohti Mediuutisten kolumnissa 3.3.2017, miten diabeetikon saisi ottamaan vastuuta oman sairautensa hoitamisesta.

Miettisen pohdinnan asettelu on mielestäni hieman harhaanjohtava. Aikuisella ja täysvaltaisella diabeetikolla on joka tapauksessa vastuu itsestään. Ennen täysi-ikäisyyttä vastuu on huoltajilla.

Vastuuseen liittyy vapaus. Diabeetikolla on siis halutesssaan vapaus olla hoitamatta itseään. Hän saa totella tai olla tottelematta lääkäriä. Kysymys ei siis ole vastuunotosta vaan siitä, miten diabeetikon saa motivoitumaan oman sairautensa hoitamisesta.

Käännän Miettisen kysymyksen nyt toisinpäin:

Miten diabeteslääkärin saisi ottamaan vastuuta diabeetikoiden hoitamisessa?

Diabeteslääkäreiltä tosiaan puuttuu vastuu. Heitä ei viedä linnaan, vaikka diabeetikolle ilmaantuisi lisäsairauksia. Heidän palkkansa ei riipu diabeetikon hoitomenestyksestä.

Ehkä tässä onkin selitys sille, miksi diabeteksen hoitokäytännöt ovat edelleen lähes samanlaiset kuin minun sairastuessani reilut 17 vuotta sitten. Lääkäreillä tuntuu puuttuvan kunnolliset kannustimet sille, että he ihan tosissaan panostaisivat työhönsä.

Vastuunjaosta riippumatta ongelma on todellinen: liian montaa diabeetikkoa ei tunnu kiinnostavaan verensokereistaan huolehtiminen. Ja liian moni lääkäri epäonnistuu motivoimaan potilaitaan siihen.

Mikä diabeteslääkärin vastaanotolla mättää?

Kuten Miettinen kolumnissaan summaa, ovat onnistumiset diabeteksen omahoidossa tärkeitä motivaation kannalta. Ja että jokainen diabetesnuoren kohtaaminen on mahdollisuus tarjota näitä onnistumisen kokemuksia.

Harmillisen usein lääkärit kuitenkin tarjoavat vain aimo annoksen vitutusta.

Korkeiden verensokerilukemien takia haukutaan diabeetikkoa laiskaksi ja saamattomaksi. Matalia lukemia ympäröidään punakynällä ikään kuin korostaen epäonnistumisia. Sen sijaan rakentava palaute ja empatia saattavat puuttua täysin.

Ei siis mikään ihme, että varsinkin nuorilla saattaa hoitomotivaatio olla hukassa. Ei siinä iässä kukaan kaipaa nalkuttavaa tai omahoidon kannalta hyödytöntä lääkäriä riesakseen.

Lääkäreillä on kyllä lääketieteellisiä meriittejä vaikka kuinka. Mutta jos sosiaaliset vuorovaikutustaidot ja kyky tehdä itsensä luottamuksen arvoiseksi puuttuvat, on seurauksena Miettisen listaamia lieveilmiöitä. Ei siis kannata ihmetellä, miksi diabeetikko ”unohtaa” tuoda mittarinsa vastaanotolle.

Väännetään asia vielä rautalangasta:

Diabeetikot unohtavat, kadottavat tai hajottavat verensokerimittarinsa tahallaan ennen vastaanottokäyntiä, koska siitä seuraa siedettävämpi valitus kuin huonojen verensokerilukemien läpikäynnistä.

Diabeetikot eivät myöskään halua kertoa omasta elämästään tai tuntemuksistaan, jos heillä on vähänkin syytä epäillä, ettei lääkärillä ole aikomustakaan kuunnella tai ymmärtää.

”Ihan hyvää kuuluu” ja ”ihan hyvin diabeteksen hoito sujuu” ovat kuivia vakiovastauksia. Niiden myötä toivotaan, ettei lääkäri kysyisi enää yhtään enempää, ja että vastaanottokäynti loppuisi mahdollisimman pian.

Rakenteelliset ongelmat ja diabeteslääkäreiden langettama vankeusrangaistus

Me diabeetikot joudume pärjäämään arjessa omillamme. Mutta emme kuitenkaan saa valita itse, mitä hoitovälineitä käyttämme.

Sen sijaan olemme diabeteslääkäreiden armoilla. He kirjoittavat lääkereseptien lisäksi lähetteet, jonka perusteella kuntien hoitotarvikejakelusta sitten saamme verensokerimittarit ja muut oheistarvikkeet.

Vuodessa on 8760 tuntia. Näistä ehkä 2 vietämme diabeteslääkärin juttusilla. Loppuajan olemme oman onnemme nojassa. Silti yhteiskunta on todennut, että lääkärit ovat päteviä arvioimaan, mitä hoitovälineitä oikeasti tarvitsemme.

Logiikka tässä on mielestäni järjetön. Suomessa ei esimerkiksi ole sellaista tilannetta, että remonttifirmoja vaadittaisiin antamaan täysi laatutakuu tekemästään työstä, mutta joku ulkopuolinen taho päättäisi, mitä työvälineitä firmalle annetaan käyttöön. Kaiken lisäksi työkaluvalikoima olisi täyttä sekundaa ja aivan liian suppea.

Miettinen puhui kolumnissaan, kuinka tuttua diabeetikoille on huoli ja turhautuminen. Mutta ei kai se mikään ihme ole, jos diabeteksen hoitomalli maassamme perustuu osittain vapaudenriistoon. Tietysti kyvyttömyys päättää omasta elämästään ahdistaa.

Aivan samasta syystä vankilaan joutuminen on ankarimmasta päästä oleva rangaistus. Erona näissä on se, että diabeetikko kärsii ”vankeusrangaistuksen”, vaikka olisi hoitanut itseään vastuullisesti.

Miksi ihmeessä lääkäri saa vapauden päättää hoitovälineistä, mutta ei joudu ottamaan vastuuta lopputuloksista?



Diabeteshoitajia vaivaa viestintätaitojen puute

Tuoreessa Diabetes-lehdessä (1/2017) diabeteshoitaja Taru Kettunen harmitteli, että maallikot tunkevat hoitoneuvoineen heidän tontilleen. Ongelma tuntuu koskettavan erityisesti tyypin 2 diabetesta sekä kolesterolilääkityksen tai insuliinihoidon aloittamista.

Artikkelia vapaasti lainaten:

”Ihmiset saavat mediasta ristiriitaista tietoa. Hän toivoisi, että potilaat luottaisivat enemmän ammattilaisiin kuin maallikoihin.”

Kettunen kuvaa aika hyvin diabeteshoitajia ja -lääkäreitä vaivaavan luulotaudin. He kuvittelevat, että ammattitutkinto tekee heistä automaattisesti työssään hyviä. Näin ei kuitenkaan ole. Luottamuskin on jotain, mikä pitää ansaita. Se ei tule diplomin mukana.

Kuten Kettunen itsekin lehtijutussa toteaa, ei diabetesasioiden tietäminen riitä, vaan esimerkiksi psykologian tuntemisesta on paljon apua.

Toinen tärkeä taito, jota hän ei kuitenkaan maininnut, on viestintätaito. Diabeteshoitajan työn ytimessä on nimenomaan ihmisen kohtaaminen ja viestiminen hänen kanssaan.

Lääketieteellisestä osaamisesta ei ole hyötyä, jos asiaa ei osaa kertoa diabeetikolle siten, että hän itse sen ymmärtää.

Ehkä tässä onkin syy sille, miksi maallikoiden sanomiset kilpailevat hoitoammattilaisten kanssa – he osaavat kertoa näkemyksensä sellaisella kielellä, jonka kuuntelija ymmärtää.

Myös diabeteshoitajan täytyisi osata laskeutua maallikoiden tasolle, ymmärtää heidän huolensa ja oikoa väärinkäsityksiä, jotka estävät hoitajan ehdottaman hoidon aloittamisen.

Luomista huolia huonon hoitajan takia

Kerron esimerkin viestintätaitojen merkityksestä.

Kävin hiljattain näyttämässä muutamaa selässäni olevaa luomea terveydenhuoltajalla. Ne ovat sellaisessa paikassa, että en pysty edes peilin avulla kunnolla seuraamaan niiden kuntoa. Siispä kyselin, voisiko luomet poistaa, ettei niistä tarvitsisi sen kummemmin huolehtia.

Terkkari katsoi luomia ja totesi, että ne ovat ihan rauhallisia. Poistamisen tarvetta ei hänen mielestään. ”Voithan sä kyllä niitä lääkärillekin näyttää mut voi olla että se vaan sanoo että ei niille nyt mitään tehdä.”

Ei poistamisen tarvetta varmasti lääketieteellisestä näkökulmasta ollutkaan, sen kyllä uskon. Mutta minäpä puhuinkin siitä, että jos niihin joskus tulee jotain, niin en ehkä itse huomaa asiaa. Halusin luomet pois, jotta minulla olisi yksi asia vähemmän huolehdittavana. Terkkari ei siis tuntunut alkuukaan ymmärtävän, miksi olin vastaanotolle tullut.

Näytin myös kyljessä olevaa luomea. Sitä hän kommentoi jotenkin – tosin hieman mumisten – että ”no ton voisi ehkä….”.

Se luomi oli keskeltä hieman tummempi ja vaaleni reunoja kohden. Muistelin, että yksi luomista tarkkailtava piirre on se, onko niillä tarkkaa rajaa vai ei. Mutta sitten terkkarin mieli muuttuikin, eikä hänen mielestään siinäkään luomessa ollut mitään huolestuttavaa.

Huomautin kyllä omasta mielestäni hieman epätarkasta rajasta. ”Ei siinä mitään ole”, oli vastaus. Kysyin, mistä sitten epätarkan rajan tarkalleen tunnistaa. Vastaus oli aika idiottimainen: ”No siitä että se ei ole tarkka”.

Kokemukseni terkkarikäynniltä on hyvä esimerkki siitä, miten ammattitaidottomuus voi ilmentyä, vaikka lääketieteellinen puoli oli kunnossa.

Lähdin hakemaan vastauksia, mutta poistuin vastaanotolta vain entistä isomman epätietoisuuden vallassa.  Hoitajan työnäyte oli ala-arvoinen.

Kävin myöhemmin uusimassa jäykkäkouristusrokotteen, ja näytin samalla reissulla luomia uudestaan. Sillä kertaa vastassa oli huomattavasti parempi hoitaja. Hän ei sanoissaan takellellut, vaan osasi selittää ja perustella, mitä epänormaaleilla piirteillä oikeastaan tarkoitetaan, ja että muutoksetkaan luomissa eivät vielä tarkoita, että jotain olisi vialla.

Pieni panostus viestintään ei ole hoitajalta liikaa vaadittu. Varsinkin, kun erot asiakaskokemuksessa ovat näin selkeitä.

Maallikoita on ihan turha syyttää

Jos diabeteshoitaja kokee maallikoiden vastakkaiset mielipiteet esimerkiksi jutussa puhutuista kolesterilääkkeistä ongelmaksi, kertoo se jotain hoitajan osaamisen puutteista.

Lääkkeisiin liittyy käytännössä aina sivuoireita. Niitä ei kuitenkaan pakkausselosteessa esitetä kovinkaan kansantajuisesti. Sen sijaan listattuna on varmaankin vastuusyistä kaikki mahdolliset ja jopa melkein mahdottomat haittavaikutukset.

Esimerkiksi kolesterolilääke simvastatiinin haittavaikutuksiin on listattu kova lihaskipu, lihasvauriot, maksa- ja haimatulehdukset, anemia, useat vatsavaivat, hengitysvaikeudet, masennus ja muistinmenetys.

Aika karun kuuloinen lista, eikä tuossa edes ollut kaikki. Googlessakin statiineja kritisoivat artikkelit valtaavat haukkaavat ison osan hakutuloksien etusivusta. Kummallistahan se olisi, jos ihmiset eivät yhtään epäröisi aloittaa lääkitystä, johon liittyy näin paljon negatiivisia mielikuvia.

Ei perimmäinen ongelma ole se, että asiasta kuin asiasta löytää myös vastakkaisia ja virheellisiä väittämiä – tai trendikkäästi sanottuna ”vaihtoehtoisia totuuksia”.  Nykyään on vain entistäkin tärkeämpää, että faktoja kertova osapuoli osaa perustella oman näkemyksensä tarpeeksi hyvin.



Kerrankin lääkäri, joka ymmärtää diabeteksen todellisen luonteen!

Tamperelainen lääkäriopiskelija Sakari Mustalahti ei ole vielä edes valmistunut, mutta hän on jo nyt yksi suosikkilääkäreistäni.

Törmäsin sattumalta Mustalahden kirjoituksiin Potilaan lääkärilehden blogissa. Kirjoitusten keskeisiä teemoja ovat potilaan kuuntelu ja pyrkimys ymmärtää hänen elämäntilannettaan – siis juuri sellaisia asioita, joita … Lue koko juttu

Lue koko juttu



Tekoäly tekee diabeteslääkäritkin työttömiksi

Talouselämä-lehti julkaisi 2.5. artikkelin, jossa arveltiiin tekoälyn syrjättävän ennen pitkää ihmisen monessa työtehtävässä. Yhtenä kohtana leikkauslistalla olisivat mm. lääkärien tekemät diagnoosit:

”Pitkään on jo ymmärretty, että teknologia poistaa rutiininomaiset matalan taitotason työt. Liukuhihnat ja varastot ovat jo automatisoituneet, autot

Lue koko juttu

Lue koko juttu