Sokerivammaisen opas

Vinkkejä verensokerin hallintaan, apua diabeteksen omahoitoon.

Kategoria: Insuliinipumppu

Sensori on insuliinipumppua tärkeämpi apuväline diabeteksen omahoidossa

Tšekkiläinen tutkimus kertoo, että tyypin 1 diabeetikoille on enemmän hyötyä glukoosisensorista kuin insuliinipumpusta. Tutkimus on julkaistu viime vuonna, ja sen ovat tehneet joukko tutkijoita prahalaisesta Kaarlen yliopistosta.

Tutkittavana oli yhteensä 65 tyypin 1 diabeetikkoa. He olivat iältään 24-44-vuotiaita, sairastaneet diabetesta keskimäärin 15 vuotta ja heidän hoitotasapainonsa HbA1c:llä mitattuna vaihteli välillä 57-78 mmol/mol (eli n. 7,4-9,2 %). Vähän yli puolet joukosta oli miehiä. Kaikki tutkittavat olivat joko normaalipainoisia tai lievästi ylipainoisia.

Tutkittavat jaettiin neljään ryhmään insuliinin annosteluvälineen ja verensokerin seurantatavan perusteella:

  • monipistoshoitoiset ilman sensoria
  • pumppuhoitoiset ilman sensoria
  • glukoosisensorin käyttäjät (insuliinin annostelutavasta riippumatta)

Tutkimuksen alussa koko joukolle asennettin Medtronic iPro2 -sokkosensori. Tämän avulla selvitettiin tutkittavien verensokerin ja sen vaihtelun lähtötaso. Sokkosensoria käytettiin myös varsinaisen tutkimuksen aikana kolmen kuukauden välein niillä, jotka eivät muuta sensoria käyttäneet.

Ennen tutkimusjaksoa diabeetikot kävivät läpi nelipäiväisen koulutuksen, jossa kerrattiin omahoidon perusperiaatteita sekä opetettiin insuliinipumpun sekä sensoreiden käyttöä.

Tutkimus kesti tasan vuoden. Sinä aikana tutkittavat kävivät lääkärin vastaanotolla seitsemän kertaa: heti tutkimuksen alussa, siitä kaksi viikkoa eteenpäin, sitten kolmen, kuuden ja yhdeksän kuukauden jälkeen aloituksesta ja vielä kerran tutkimuksen päättyessä. Tutkimuksen suoritti onnistuneesti loppuun 62 henkilöä.

Tutkimuksen suoritti loppuun 62 diabeetikkoa. Alkuperäisestä joukosta kaksi diabeetikkoa jättäytyi pois henkilökohtaisista syistä ja yksi suljettiin ulos, koska hän ei ollut noudattanut saamiaan ohjeita kunnolla.

Kun vuoden kestänyt tutkimusjakso oli saatu päätökseen, tarkasteltiin eri hoitomuotoryhmien verensokerin hallinnan kehittymistä. Pääpaino oli pitkäaikaissokeri HbA1c:n, verensokerin vaihteluvälin ja hypoglykemiatapausten tarkastelussa.

Tulokset osoittavat sensorin selkeän hyödyn

Sensoria käyttäneiden diabeetikoiden hoitotasapaino parani merkittävästi tutkimusvuoden aikana. Sillä ei niinkään ollut merkitystä, oliko käytössä monipistoshoito vai insuliinipumppu.

Jokaisessa ryhmässä HbA1c-arvo aleni jonkin verran tutkmuksen alussa, mutta vain sensoriryhmän kohdalla se jatkoi laskua koko vuoden ajan. Sensoriryhmä onnistui alentamaan hobistaan lähes 10 mmol/mol (eli noin prosenttiyksikön).

Toinen merkittävä havainto tutkimuksessa on se, että sensoroinnin hyödyt tulevat kunnolla esiin vasta sitten, kun sensorointia on jatkettu riittävän kauan. Tässä tutkimuksessa tilastollisesti merkittävä ero alkoi näkyä vasta yhdeksän kuukauden jälkeen.

Pitkäaikaissokerin lisäksi parannuksia havaittiin myös päivittäisten verensokeriarvojen madaltumisena ja verensokerin vaihteluvälin kaventumisena. Toisin sanoen diabeetikoiden verensokeri oli sensoroinnin ansiosta astetta lähempänä normaaliarvoja, ja ns. vuoristorataa oli vähemmän.

Pohdintaa

Tämä oli tiettävästi ensimmäinen tutkimus, jossa sensoroinnin vaikutuksia verensokeritasapainoon tarkasteltiin nimenomaan pitkällä aikavälillä.

Tutkimus ei ollut täysin satunnaistettu vertailukoe, joten on periaatteessa mahdollista, että myös muut asiat kuin sensorin käyttäminen tai sen puuttuminen vaikuttivat lopputuloksiin. Tulosten perusteella on kuitenkin selkeää, että asiaa olisi syytä tutkia enemmän.

Mutta jopa ihan näin maalaisjärjellä ajatellen verensokerin jatkuvasta tarkkailusta on diabeetikoille suurta hyötyä. Tässä ovat monien diabeetikoiden omat nettipalstoilla kerrotut kokemukset linjassa tutkimuksen tulosten kanssa.

Mielenkiintoista on myös se, että oman käsitykseni mukaan kehnon hoitotasapainon korjaamiseksi diabeetikoille tarjotaan useammin insuliinipumppua kuin sensoria. Mutta kuten tässä esitelty tutkimus osoittaa, voi monipistoshoidolla päästä yhtä hyvään tai jopa parempaan tasapainoon kuin pumpulla. Oleellista näyttäisi olevan, että käytössä on jonkinlainen jatkuvatoiminen verensokeria mittaava laite – oli se sitten Dexcomin tai Medtronicin sensori tai vaikka FreeStyle Libre.

 



Taas luulin kohtaavani sapelihammastiikerin

Tämä teksti on julkaistu alunperin Deeblogissa 27.4.2016.

Huhtikuun puolessavälissä (15.-16.4.) Suomen nettisivumaakarit kokoontuivat WordCamp-konferenssiin Helsinkiin. Paikalla oli parisataa WordPress-sisällönhallintajärjestelmän asiantuntijaa. Itse olin wordcamppailemassa ensimmäisenä tapahtumapäivänä.

Tällaiset yleisötapahtumat ovat aina verensokerin kannalta mielenkiintoisia ja haastavia. Vaikka en ollut esiintymässä tai millään muullakaan tavalla huomion keskipisteenä, osasin odottaa pieniä erikoisjärjestelyjä insuliinimääriin.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, aiheuttaa yleisötapahtumissa käynti elimistössä jonkinlaisen stressireaktion. Se kiihdyttää maksan sokerintuotantoa ja heikentää insuliiniherkkyyttä. Siksi insuliinimääriä – erityisesti perusinsuliinitasoa – pitää nostaa väliaikaisesti.

Sokerivammaisen päiväkirja 15.4.2016

Heräsin aamulla vain muutaman tunnin yöunien jälkeen. Verensokerin seuraaminen oli valvottanut pitkään. Sehän on selvää, että kanyyliongelmat tulevat aina iltaisin ja ennen tärkeitä tapahtumia.

Onneksi olin pakannut jo kaikki tavarat valmiiksi lähtöä varten. Kävin suihkussa ja söin aamupalan. Sitten suuntasin kohti bussipysäkkiä, jolta punainen Onnibus lähtisi kello 8.15.

Ai niin. Ja nostin basaalitasoa insuliinipumpustani 50 %.

Iso korotus, niinkö? Ei sentään. Olin nimittäin oppinut aikaisemmista virheistäni. Toki repussani oli riittävästi hiilihydraattipistoista evästä siltä varalta, että arvioni olisi mennyt pieleen.

Bussimatka meni hyvin. Verensokeri kipusi hitaasti ylöspäin aamupalan jäljiltä(Serrano-kinkkua ja tomaattia Ja juu, myös proteiini voi nostaa verensokeria.). Mitään jyrkkää verensokeripiikkiä ei kuitenkaan tullut. Bolustin silti lisää bussimatkan aikana, jotta sain verensokerin nousun taittumaan.

Päivän aikana verensokeri keikkui jossain 6 – 8 mmol/l välillä. Siellä normaalin ja siedettävän ylärajoilla siis, mutta varsin tasaisena. Luonnollisesti seurasin tilannetta jatkuvasti sensorin näytöltä. Basaalinkorotuksen lisäksi bolustin pariinkin kertaan ja otin ateriaboluksetkin reilulla kädellä. Siltikään mitään verensokerin romahdusta ei tullut. Ainoastaan iltapäivän aikaan kumuloituneet bolukset saattoivat verensokerin loivaan ja pitkään alamäkeen. Mutta iltapäivän kahvit ja kakkutarjoilu tulivat juuri oikeaan aikaan, ja verensokeri lasku tasaantui juuri sopivat hieman yli 4 mmol/l lukemissa.

Mielenkiintoinen mutta ihan odotettu ilmiö sattuikin vasta sitten, kun olin palannut takaisin Tampereelle. Jos basaalinkorotuksen syynä oli konferenssi, mitäköhän mahtaa tapahtua insuliinintapeelle, kun konferenssi päättyy? No sehän palaa yhtäkkiä takaisin normaaliksi.

Insuliinipumpun kanssa täytyy muistaa, että muutokset basaalitasossa näkyvät ja tuntuvat parin-kolmen tunnin viiveellä. Harmikseni ajoitukseni meni tässä vähän pieleen; muistin koko asian vasta paluumatkalla junassa. Sen takia sitten jouduinkin taistelemaan toistuvia hypohyökkäyksiä vastaan pari tuntia alkuillasta. Onneksi hypo ei päässyt yllättämään. Tai no, ei ainakaan pahasti.

***

Mikä sitten tarkalleen näissä yleisötapahtumissa aiheutaa tuon alussa mainitsemani stressireaktion? Jos olisin ollut tapahtumassa puhujana, olisi asia helppo selittää esimerkiksi esiintymisjännityksenä. Mutta nyt olin vain vieraana. Mitään syytä hermoiluun ei siis ollut.

Mietitäänpä, millainen tila konferenssipaikka oli: kutakuinkin normaali suomalainen yökerho/ravintola täynnä ihmisiä. Esiintymisten välissä se täyttyi puheensorinasta ja taustamusiikista. Valaistus oli himmeä, ja salissa oli monta pimeää nurkkaa. Tila oli myös hieman ahdas, koska tanssilattia esiintymislavan edustalla oli täytetty tuoleilla, ja ihmisen pakkautuivat pöytiin ja käytäville.

Yhdellä silmäyksellä ei nähnyt kunnolla koko tilaa, vaan se tuntui sokkeloiselta. Elimistöni oli syystäkin varuillaan, ja aivoni virittyivät jo luolamiesaikoina evoluution kehittämään valmiustilaan. Eihän sitä koskaan tiedä, minkä nurkaan takaa sapelihammastiikeri saattaa hyökätä.

 

Kuva: Thomas Quine. Käytetty Creative Commons -lisenssillä.




Pari tarkennusta eiliseen Animas Vibe -yhdysbolusirvailuuni ja parannusehdotuksia käytettävyyteen

Eilisessä postauksessani irvailin Animas Vibe -insuliinipumpun käytettävyysongelmasta: yhdysboluksen antamiseen annosoppaan avulla tarvittiin huimat 16 työvaihetta ja 33 napinpainallusta!

Animas Viben käyttöliittymässä on toden totta paljon parantamiseen varaa. Mutta jotta en suotta kärjistäisi liikaa asioita bolustoimintojen osalta, esitän nyt pari huomioita … Lue koko juttu

Lue koko juttu



Näin annat yhdysboluksen Animas Vibe -insuliinipumpulla. Vain 33 painallusta!

Miten Animas Vibe -insuliinipumpulla annetaan yhdysbolus eli jatkettu bolus?

1. Painetaan näyttö päälle OK-painikkeella.

*klik*

2. Painetaan OK-painiketta vielä kaksi kertaa, jotta päästään bolusvalikkoon.

*klik*

*klik*

3. Painetaan nuolinäppäintä alas ja OK-painiketta, jotta päästään ezCarb-toimintoon.

*klik*

*klik*

4. Syötetään hiilihydraattimäärä. Lue koko juttu

Lue koko juttu