Mika Haulo
Tuesday 05.09.2017

Fiasp on pieni mutta tervetullut parannus pikainsuliineihin

Fiasp on Novo Nordiskin uusi pikainsuliini. Se on tullut markkinoille tänä vuonna (2017). Fiaspia on tarjolla sekä monipistoshoitoisille sekä insuliinipumpun käyttäjille.

Sain itse Fiaspin itselleni pari viikkoa sitten; käytän esitäytettyjä insuliinikyniä. Tässä postauksessa kerron oman arvioni Fiaspista ensituntuman perusteella.

Fiaspin lupaukset

Fiaspia on kuvailtu ultranopeaksi insuliiniksi, joka mukailee NovoRapidia paremmin terveen haiman erittämän insuliinin toimintaa. Virallisen ohjeen mukaan Fiaspin voi annostella 0 – 2 minuuttia ennen syömistä tai viimeistään 20 minuuttia syömisen jälkeen.

Novo Nordiskin mukaan Fiasp imeytyy kaksi kertaa niin nopeati kuin NovoRapid. Sen pitäisi auttaa diabeetikoita välttämään verensokerihuippuja aterioiden jälkeen.

Kliinisissä tutkimuksissa tyypin 1 diabeetikot ovat saavuttaneet Fiaspin avulla paremman hoitotasapainon kuin NovoRapidilla. Myös hypoglykemioiden määrän havaitiin vähentyneen.

Vaikutusajan alkaminen, huippuvaikutus ja kokonaiskesto

Omien kokemusteni mukaan Fiaspin vaikutus alkaa vähän NovoRapidia nopeammin. Samaa kertoo myös yhdysvaltalainen diabetesguru Gary Scheiner blogissaan. Hänen mukaansa Fiaspin vaikutus alkaa 6 minuuttia aikaisemmin.

Huippuvakutus on Fiaspilla myös hieman nopeapi – Scheinerin mukaan se alkaa 7 minuuttia aikaisemmin kuin NovoRapidilla. Todellinen etu tulee kuitenkin siitä, että ensimmäisen 1 – 1,5 tunnin aikana tehoa löytyy selkeästi enemmän kuin NovoRapidissa. Tämä auttaa välttämään verensokerin nousemista älyttömän korkeisiin lukemiin.

”Ultranopeus” on mielestäni kuitenkin liioiteltu termi. Myös Fiasp, kuten muutkin nykyiset pikainsuliinit, pitää pistää ihan reilusti ennen syömistä. Sopiva ennakointi Fiaspilla tuntuu aterian laadusta riippuen olevan 10 – 20 minuuttia. Vertailun vuoksi NovoRapidia olen pyrkinyt ottamaan 15 – 30 minuuttia ennen syömistä.

Fiaspin kokonaisvaikutus on vähän harmillisesti aivan yhtä pitkä kuin muillakin pikainsuliineilla, noin 4 tuntia. Onneksi Fiaspin ”häntä” tuntuu kohtuullisen vaimealta, ja vaikutus verensokeriin 2 – 3 tunnin jälkeen on enää pieni.

Verensokerin hallinta syömisen yhteydessä

Vaikka Fiaspia ei pystyisikään pistämään aivan riittävän ajoissa, on sen huippuvaikutus niin voimakas, että se onnistuu useimmiten katkaisemaan verensokerin nousun, ennen kuin lukemat kipuavat pilviin asti.

Ensimmäisen viikon aikana Fiaspin käyttöönotosta onnistuin välttämään selkeästi yli 10 mmol/l menevät verensokeriarvot lähes täysin. Vaikka sensori näytti useammankin kerran verensokerin kääntyvän jyrkähköön nousuun syömisen jälkeen, taittui nousu hyvinkin nopeasti.

Erityisesti aamupalalla Fiasp on kuitenkin syytä ottaa reippaasti ennakkoon. Mitä enemmän aamupalalla on hiilihydraatteja, sitä tarkempi saa olla.

Toisaalta Fiaspia on vaikea pistää vahingossa liian aikaisin. NovoRapidilla liika viivyttely syömisen aloituksessa kostautui helposi hypoglykemiana. Fiasp antaa enemmän armoa ajoituksen kanssa. Tästä ominaisuudesta olen itse erityisen mielissäni.

Tasainen verensokerin Fiaspin käytön aloittamisen jälkeen.

Korkean verensokerin korjaaminen Fiaspilla

Silloin kun verensokerini on päässyt lipsumaan selkeästi korkeisiin lukemiin (yli 10 – 12 mmol/l), on niiden korjaaminen ollut Fiaspin avulla nopeampaa kuin NovoRapidilla.

NovoRapidilla tekemäni korjaukset ovat palauttaneet verensokerin normaalialueelle yleensä noin puolessatoista tunnissa. Fiaspin toimii vähän nopeammin, ja palauttaa verensokerin alas noin tunnissa. Tehokkaampi vaikutus näkyy myös tässä selkeästi.

Koska Fiaspin ”häntä” on vaimea, on verensokerin korjaamisen jälkeen ollut helpompi välttää verensokerin lasku liian alas pitkästä vaikutusajasta huolimatta.

Fiasp ei ole kuitenkaan täydellinen

Muutamaan kertaan Fiasp ei ole onnistunut taltuttamaan verensokerin nousua kunnolla. Näin on päässyt käymään esimerkiksi silloin, jos syön turhan raskaa tai hiilaripitoisen aamupalan. Tai jos olen sortunut syömään burgeriaterian, enkä ole ehtinyt pistää Fiaspin vähintään varttia ennen syömistä.

Markkinapuheet ultranopeudesta ovat myös hieman harhaanjohtavia, koska Fiaspin ero NovoRapidiin ei ole aivan niin dramaattinen. Ero on selkeä Fiaspin hyväksi, mutta sen toiminta vaikuttaa kuitenkin paljon NovoRapidia ja muitakin pikainsuliineja.

Toisaalta tämä on hyvä – sain itse nopeasti hyvän tuntuman Fiaspista. Voisikin melkein sanoa, että Fiasp toimii siten kuin olisin halunnut NovoRapidinkin toimivan.

”Pikkukorjaukset”

Minulla on tapana säätää verensokeria pikainsuulin avulla useita kertoja päivässä. En oikeastaan koskaan ala laskea täydellisen tarkkaa insuliiniannosta aterioille, koska asiaan vaikuttaa moni muukin asia kuin aterian hiilihydraatit. Sen sijaan teen niin hyvän arvion kuin nopeati on mahdollista tehdä. Aterian jälkeen pistelen lisäannoksia jos näyttää siltä, että ensimmäinen annos ei ollutkaan tarpeeksi iso.

Joskus käy myös niin, että olen arvioinut perusinsuliinin tarpeen alakanttiin. Silloinkin on tarvetta korjailla hitaasti hiipivää verensokerin nousua pikainsuliinilla.

Näissä pikkkukorjauksissa Fiaspin vaikutusprofiili tuntuu oikein hyvältä. Fiaspin teho riittää taltuttamaan verensokerin nousun nopesti, mutta pieninä annoksina se ei käännä verensokeria liian jyrkkään laskuun liian helposti.

Fiasp käyttää uutta insuliinikynää

Esitäytetyt Fiasp-insuliinikynät käyttävät FlexTouch-kynää. Se on vähän erilainen kuin NovoRapidista ja Levemiristä tuttu FlexPen.

FlexTouch on yhtä pitkä kuin FlexPen, mutta vähän paksumpi. Tilavuus on sama: 3 ml eli 300 yksikköä.

Fiasp- ja NovoRapid-insuliinikynät rinnakkain

Fiaspin käyttämä FlexTouch-kynä on vähän NovoRapidin FlexPen-kynää isompi.

FlexTouchissa nupin kääntäminen virittää kynän sisällä olevan jousen, joka nupin painamisen jälkeen ampuu kerralla insuliinin neulan kautta ulos. Tuntuma on aluksi hieman huonompi kuin FlexPenissä, ja nupin kääntäminen vaatii enemmän voimaa. Toisaalta insuliinin annostelu onnistuu kevyesti annoskoosta huolimatta.

FlexTouchin nupin naksahdukset eivät ole aivan selkeitä, joten ainakin aluksi on syytä varmistaa kunnolla, että on valinnut oikean annoksen.

Uusi esitäytetty FlexTouch-insuliinikynä, johon Fiasp on pakattu.

Uusi esitäytetty FlexTouch-insuliinikynä, johon Fiasp on pakattu.

Yhteenveto

Fiasp tuo pieniä mutta varsin tervetulleita parannuksia pikainsuliinin toimintaan. Todellisesta ultranopeudesta samme edelleen haaveilla, mutta ainakin itselläni pettymys liioitellusta markkinointihypestä laantui nopeasti, kun huomasin, kuinka Fiasp kuitenkin auttaa verensokerin hallinnassa

Kannattaa silti muistaa, että Fiasp ei tosiaan ole mikään automaattinen superinsuliini. Diabeetikon täytyy olla edelleen tarkkana verensokerinsa kanssa. Fiasp tuntuu kuitenkin helpottavan tätä urakkaa selkeästi.

Kaiken kaikkiaan olen ainakin ensituntuman perusteella tyytyväinen Fiaspiin, ja näillä näkymin myös jatkan sen käyttöä.


Muokkaus 9.2.2019: Korjattu virhe kynän tilavuudessa: oikea luku on 300 ky eikä 100 ky.