Viisi paljastusta omasta D-elämästäni

Tämä juttu on julkaistu alunperin Deeblogissa 8.11.2015.

1. En ole koskaan saanut vakavaa hypoa

Minulle oli pitkään epäselvää, mitä vakava hypoglykemia oikeastaan tarkoittaa. Kerran sitten kysyin lääkäriltä, mitä se vakava hypo oikeastaan tarjoittaa. Ja olihan sille toki selkeä määritelmä: vakava hypo on sellainen, jossa diabeetikko menettää tajuntansa tai muutoin tarvitsee ulkopuolista apua siitä selvitäkseen.

Ykköstyypin diabetes minulla on ollut vuodesta 1999 lähtien,  mutta vakavaa hypoa en ole siis koskaan kokenut. Toimintakykyni säilyy matalillakin sokereilla, ja tästä ominaisuudesta olen todella kiitollinen.

2. Tapasin toisia diabeetikoita vasta hiljattain

Olen kotoisin pienestä maalaiskylästä. Kaikki kouluajoilta tietämäni (ykköstyypin) diabeetikot, jotka tiedän tai tunnen, ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Silti kukaan heistä ei varsinaisesti ole kuulunut lähimpään kaveripiiriini.

Muutenkin olen ollut D:n kanssa hyvin pitkälti yksin. Vasta parin viime vuoden aikana sosiaalinen piirini on laajentunut siten, että olen tutustunut ehkä jopa enemmän diabeetikoihin kuin terveisiin. Tärkeänä solmukohtana on ollut Facebookin Ykköstyypin diabetes – aikuiset -ryhmä. Sen kautta myös Diabetesseura Plasma on saanut alkunsa.

3. Parhaita diabetesopuksia ovat bisneskirjat

Kuulostaa ehkä hieman oudolta, että saan parhaita vinkkejä omahoitooni bisneskirjoista. Mutta ajatellaanpa: liiketoiminnan kehittäminen vaatii oma-aloitteisuutta, sinnikkyyttä, rautaista asennetta ja luovaa ajattelua – siis kaikkea, mitä diabeetikkokin tarvitsee.

Etkö usko? Lue postaukseni Sokerivammaisen oppaasta, jossa olen kopioinut muutaman tekstikappaleen eräästä bisnesopuksesta sanasta sanaan ja vaihtanut vain aihepiirin liiketoiminnasta diabetekseen: Heitä hoitosuunnitelma roskakoriin, mutta älä luovuta.

4. Oli aika, jolloin en mitannut juuri yhtään

Ne jotka minut tietävät, tietävät myös sen, että mittaan verensokeriani todella usein – siis ainakin silloin, kun en käytä sensoria. Parikymmentä mittausta päivässä on pikkujuttu.

Aina en kuitenkin ole ollut näin tunnollinen mittaaja. Joskus en mitannut juuri yhtään; lähinnä aamuisin, iltaisin ja silloin kun olo tuntui epänormaalilta. Silti hobikseni pysyi ihan siedettävästi 6,5 % tuntumassa.

5. Pahinta ei ole insuliinin hitaus vaan sen arvaamattomuus

Joskus turhaudun siihen, kun pikainsuliini ei mielestäni vaikuta riittävän nopeasti. Mutta tarkemmin ajatellen insuliinin hitaus ei ole hankalin asia diabeteksen hoidossa. Kaikista pirullisinta on, jos insuliini käyttäytyy arvaamattomasti. Näin on minulle käynyt parin viime kuukauden aikana insuliinipumppua kokeillessani.

Asia on loppujen lopuksi selkeä: jos tiedän tarkalleen milloin insuliini vaikuttaa milläkin teholla, osaan ennakoida myös verensokerini liikeet. Mutta jos insuliini toimii välillä nopeasti ja välillä ei tunnu vaikuttavan lainkaan, on oikean annoksen ottaminen lähes mahdotonta.

 

Alkuperäinen kuva: Peterned. Käytetty Creative Commons -lisenssillä.

Jaa tämä teksti
Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn4Share on Google+1Pin on Pinterest0Email this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*