Pharmanovan tuotespesialisti Heidi Paananen otti yhteyttä kesäkuussa. Hän ehdotti, että ottaisin testikäyttöön yrityksen maahantuoman insuliinipumpun.

Myönnän ihan rehellisesti olleeni aikaisemmin vähän liiankin kielteinen pumppuja kohtaan. Nykyään olen kokeilunhaluisempi. Siispä suostuin tähän testiin oikopäätä.

Olen nyt käyttänyt insuliinipumppua pari kuukautta. Toiset kiintyvät pumppuhoitoon välittömästi, mutta itse en osaa vieläkään sanoa, rakastanko vai vihaanko tätä vehjettä. Insuliinikynillä piikittelyyn verrattuna pumppailussa on sekä hyviä että huonoja puolia.

Pumppu ei siis mielestäni ole selkeästi parempi tai huonompi kuin monipistoshoito. Edut ja haitat vain ovat muuttaneet muotojaan.

Se on kuitenkin selvinnyt, että varsinaiset ennakkoluuloni olivat liioiteltuja. Insuliinipumpun kantaminen taskussa tai vyöllä ei ole ylipääsemätön vaiva, eikä ylimääräinen mötikkä yöuniakaan häiritse.

Pumppu tuntuu sopivan omaan aktiiviseen omahoitooni ja hieman vinoutuneeseen päivärytmiini pääsääntöisesti ihan hyvin. Tarkasti säädettävän basaaliprofiilin (basaali on pumppuhoidossa vastine perusinsuliinille) avulla aamun ja aamupäivän pieni nousu sokereissa tasoittui entisestään. Ihokin varmasti kiittelee, kun tiheä insuliinin annostelu ei vaadi aina uutta pistosta. Ja onhan ”bolustaminen” muutenkin varsin kätevää muutamalla napinpainalluksella varsinkin ahtaissa paikoissa (esim. bussit) tai kun kynillä pistäminen olisi muuten vain hankalaa (paksu vaatekerros, pyöräily, tärisevä ja pomppiva auto jne).

Näissä teknisissä laitteissa on myös se hyvä puoli, että ne juttelevat tietokoneen kanssa. Saan siis näppärästi siirrettyä insuliiniannokset ja hiilarimäärät Sokeriseurantaan tarkempaa tutkistelua varten. Tuskin olen ainoa diabeetikko, joka inhoaa tietojen kirjoittelua käsin.

Mutta kyllä pumppu myös saa minut kihisemään raivosta aina silloin tällöin.

Pumpun fyysinen läsnäolo ei tosiaan häiritse, ja jatkuva infuusiosetin vaihtaminen ja insuliinisäiliön täyttäminenkin ovat melko pieni vaivoja. Päällimmäinen syy tyytymättömyyteeni on koko systeemin – pumppu, kanyyli ja katetri – ajoittainen arvaamattomuus.

Välillä tulee vastaan tilanteita, jolloin insuliini toimii poikkeusellisen voimakkaasti ja joskus taas sillä ei tunnu olevan mitään tehoa. Toki näin tapahtuu monipistoshoidossakin joskus, mutta pumpun kohdalla ääripäät korostuvat vähän liikaakin. Välillä 0,5 yksikköä on reilusti liikaa, välillä taas 5 yksikköä ei tee yhtään mitään – paitsi ehkä yllättäen joskus muutaman tunnin päästä.

Insuliinikynien kiistaton etu on se, että jokainen pistos on itsenäinen. Jos yksi menee pieleen, se ei vaikuta seuraavaan millään tavalla. Mutta pumpulla kaiken tarvittavan insuliinin perillemeno riippuu siitä, toimiiko kanyyli kunnolla.

Pahinta on se, että jos pumpattu insuliini ei mistä tahansa syystä imeydy kunnolla, myös perusinsuliinin perillemeno katkeaa.

Kaikkihan sen tietävät, mitä tällaisesta voi seurata; happomyrkytys on vain muutaman tunnin päässä, jos tilannetta ei saa korjattua.

Sillä ei nyt hirveästi ole merkitystä, että monesta ongelmasta pääsee eroon, kun kanyylin ja katetrin muistaa vaihtaa usein. Siitä huolimatta takaraivossa muhii ajatus siitä, että vaikka pumppurojujen kanssa koittaisi muistaa olla huolellinen, on aina mahdollista, että jotain menee pieleen. Ja kun jotain menee pieleen, leviää paska tuulettimeen ihan huolella.

Eikä kaikkea voi laittaa käyttäjän huolimattomuuden piikkiin. Insuliinipumppu kun on elämää ylläpitävä laite. Sen käyttö ei saisi vaatia monimutkaisia ylläpitotoimia.

Omat kokemukseni pohjautuvat toistaiseksi vain yhteen pumppuun ja yhteen kanyylimalliin. Voi siis olla, että esimerkiksi kanyyliä vaihtamalla osa ongelmistani katoaisi.

Joka tapauksessa insuliinipumppu on ollut positiivinen yllätys. Pienistä hankaluuksista huolimatta se ei ole ollut mikään häiriötekijä kuten joskus ennakkoluuloisesti ajattelin. En ole vielä päättänyt, päädynkö vaihtamaan pumppuhoitoon tämän kokeilun jälkeen. Mutta kun ottaa huomioon, kuinka nopeasti pumpun käyttöön tottui ja mitä kaikkia hyviä puolia siinä on, voi hyvinkin olla, etten enää raaski luopua siitä.

 

Tämä teksti on julkaistu alunperin Deeblogissa 28.8.2015.