Tämä juttu on julkaistu alunperin Deeblogissa 25.7.2015.

Eräänä kesäpäivänä satoi. Pisaroiden ropistessa ikkunaan oli mainiosti aikaa pyöritellä päässä kaikenlaisia ajatuksia. Tässä niistä muutama.

1 Salarakkaani suklaa

4146894012_b65b6c6dbc_b

Sitä himoitsee ja siitä nauttii, mutta ei sitä aina julkisesti kehtaa tunnustaa.

Puolet suklaasta saattaa olla sokeria. Mutta silti suklaan syönti tuntuu olevan mitä mainioin keino pitää verensokeri tasaisena.

Esimerkiksi jos vaikka tekisi mieli hoitaa kauppareissu kävellen, mutta perusinsuliinin annostelussa tuli varauduttua sohvaperunana olemiseen. No problemo, suklaata naamariin niin ei tule glukoosikäyrään kumpuja tai kuoppia.

Runsaasta sokerimäärästä huolimatta suklaan rasvaisuus pitää huolen siitä, että sokeri imeytyy verenkieroon sopivan rauhallisella tahdilla. Joku muu hiilarilähde saattaisi aiheuttaa aivan turhan verensokeripiikin.

2 Siedettävän makuinen pakkopulla

Kun hypo yllättää, tärkeintä on syödä jotain, joka saa verensokerin nousemaan nopeasti.

Toisaalta nopeimmastakaan hypoeväästä ei ole hyötyä, jos se maistuu niin etovalta, ettei sitä halua tunkea suuhunsa kuin äärimmäisessä hädässä. Parhaimman makuiset herkut taas tuppaavat katoamaan leipäläpeen aivan tarpeettomasti.

Toisikohan joku markkinoille tuotteen, jota voisi mainostaa lauseella ”juuri ja juuri siedettävän makuinen glukoosipastilli”?

3 Toinen manaa äitiä, toinen tytärtä

gordon

Vertaistukiryhmät (netissä tai livenä) ovat mainioita, koska niissä voi purkaa paineita ihan huoletta, jos diabeteksen hoito ei jostain syystä suju. Vaikka vaiva ei maagisesti parantuisikaan, niin onpahan ainakin ihmisiä, jotka ymmärtävät tuskan.

Useimmiten diabeetikot manaavat tällaisissa tapauksissa sitä, kuinka paska tauti diabetes on. Minä taas kiroan, kuinka surkeita hoitovälineet ovat. En siis tuomitse lainkaan sitä perimmäistä syytä, miksi näitä välineitä ylipäätään pitää käyttää.

Johtuukohan tämä siitä, että olen täysin sinut sairauteni kanssa? Vai yrittääkö aivoni peittää loppuelämän mittaisesta sairaudesta johtuvan ahdistuksen viemällä huomion toisaalle, mutta en vain itse huomaa sitä?

4 Ämpärillinen insuliinia

17627708693_6cc918da67_k

JAMA-lehti julkaisi alkuvuodesta artikkelin, joka antaa hieman osviittaa ykköstyypin diabeetikoiden keskimääräisestä eliniästä diagnoosin jälkeen.

Tuota tutkimusta pohjana käyttäen ja lukuja reippaasti pyöristäen oletan, että suunnilleen normaalikokoinen sokerisoturi elää 55 vuotta diabeetikkona.

Insuliinimäärät ovat tunnetusti yksilöllisiä ja vaihtelevat yhdelläkin henkilöllä elämän aikana enemmän tai vähemmän. Mutta 50 yksikön kokonaisannos vuorokaudessa on varmasti melko realistinen arvio.

55 vuotta on 20 075 päivää. Siinä ajassa insuliinia kuluu siis noin miljoona yksikköä. Kun insuliinin vahvuus on 100 yksikköä millilitrassa, on miljoonan yksikön tilavuus 10 litraa.

Diabeetikko käyttää siis elämänsä aikana ämpärillisen insuliinia.

5 Viimeisten mohikaanien taistelu

3872959826_f203c8017f_b

Diabetekseen keksitään parannus- ja ehkäisykeino ennemmin tai myöhemmin.

Kuka tulee olemaan maailman viimeinen (ykköstyypin) diabeetikko? Onko hän edes syntynyt vielä?

Harvinaiseen ja ennestään tuntemattomaan tautiin sairastuvaa voi kohdata yksinäinen ja avuton olo; kohtalotovereita tai varmaa tietoa taudista ei juurikaan ole. Samanlaisia tunteita saattaa käydä läpi myös sukupuuttoon kuolevan sairauden viimeiset kantajat.

Jos diabeetikoita on enää jäljellä enää kourallinen, ei määrätietoinen lääkkeiden ja hoitovälineiden kehitys enää kannata. Katse on jo käännetty parantamiseen ja ehkäisemiseen.

”Milloin minä pääsen parantavaan hoitoon? Mitä jos se ei jostain syystä toimikaan juuri minun kohdallani? Mitä minulle sitten käy?”

Milloin loppuu insuliinin valmistus? Milloin viimeinenkin diabetesyhdistys sulkee lopullisesti ovensa? Miten käy diabeetikoiden edunvalvonnan, jos yhtäkkiä heitä jääkin maailmaan vain muutamia satoja?

Tuleeko diabeteksen katoaminen olemaan utopiaa vai dystopiaa?

 

Tässä postauksessa käytetyt kuvat: Snugg LePup, allispossible.org.uk, Jes, memegenerator.net, Jeff Golden, B Rosen