Kuulostaako tutulta: verensokeri nousee, nousee ja nousee vaikka kuinka paljon koittaisit pistää tai bolustaa insuliinia sen korjaamiseksi?

Toimi näin:

1) Varmista ensin, että mittaustulos tai sensorin näyttämä lukema on oikea. Pienikin makea hiukkanen sormenpäässä voi vääristää mittaustulosta useilla millimooleilla. Ja verensokerisensoreille on aivan tyypillistä, että ne eivät aina näytä oikeita verensokerilukemia – niiden vahvuus on verensokerin suunnan näyttämisessä.

2) Tarkista insuliinin annosteluvälineiden toimivuus. Varsinkin pumpuilla kanyyliongelmat ovat yleisiä: vuoto (teippi kastuu!), kanyylin taittuminen, katetrin tukkeutuminen jne. Kynillä huolimattomasti tehty pistos saattaa jättää insuliinin patiksi ihon alle. Edes täydellisen oikeasta insuliiniannoksesta ei ole hyötyä, jos se ei imeydy tai pääse oikein.

Vasta näiden kahden tarkistuskohdan jälkeen ala miettiä, olisiko arviosi tai laskelmasi mennyt pieleen.

Onneksi esimerkiksi huonoksi mennyt kanyyli on helppo tunnistaa, kunhan vain tiedät mitä merkkejä katsoa.

Kun insuliini ei virtaa kunnolla, ei basaalin (eli perusinsuliinin) taso enää vastaa sitä, mitä vaaditaan maksasta sokerintuotannon hillitsemiseen. Verensokeri alkaa nousta sitkeästi (mutta ei välttämättä jyrkästi), eivätkä edes suuret ja toistuvat bolukset tunnu taittavan nousua.

(Samankaltainen ilmiö voisi muuten tapahtua monipistoshoidossa silloin, jos pitkävaikutteisen insuliinin pistäminen unohtuu.)

Jos näin käy, vaihda koko pumpun infuusiosetti uuteen samantien. Jos tykität epäluotettavilla välineillä lisää insuliinia, kerjäät takuuvarmasti ongelmia.

Murphyn laki takaa, että jonnekin ihon alle luuraamaan jäänyt insuliini alkaa vaikuttaa juuri silloin, kun se aiheuttaa eniten ongelmia.

Jaa mistäkö tiedän? No, kokemuksesta.

 

Kuva: Ubé. Käytetty Creative Commons -lisenssillä.