Yhdysvaltalainen diabetesjärjestö ADA pani kesäkuussa 2004 työryhmän pohtimaan, miten hypoglykemia (eli liian matala verensokeritaso) pitäisi oikeastaan määritellä ja miten se tulisi raportoida tieteellisissä tutkimuksissa. Työryhmän pohdinnat julkaistiin Diabetes Care -lehdessä toukokuussa 2005.

Tutkijat tulivat siihen johtopäätökseen, että on olemassa viidenlaisia hypoglykemioita. Tämä ei tietenkään tarkoita, että yhdenkään diabeetikon fysiologisesti luonnollinen verensokeritaso voisi esimerkiksi olla tavallista korkeampi. Sen sijaan työryhmän erilaiset määritelmät liittyvät pitkälti oireiden laatuun, havaitsemiseen ja hoitoon.

1. Vakava hypoglykemia tarkoittaa tilannetta, jossa diabeetikko on joko menettänyt tajuntansa tai muutoin tarvinut ulkopuolista apua verensokerin korjaamiseen. Alhaisesta verensokerista johtuvaa tajuttomuustilaa kutsutaan myös insuliinisokiksi.

2. Havaittu oireellinen hypoglykemia on sellainen, jossa sekä tuntemukset että mittaus paljastavat verensokerin liian alhaiseksi (Suomessa < 4,0 mmol/l).

3. Oireeton hypoglykemia ei aiheuta matalan verensokerin tuntemuksia, mutta mitattu arvo on silti alle 4 mmol/l.

4. Mittamaaton (tai vahvistamaton) hypoglykemia tarkoittaa sitä, että diabeetikko on tuntenut matalan verensokerin oireet ja syönyt jotain hiilihydraattipitoista. Verensokeria ei ole kuitenkaan mitattu tuntemusten hetkellä, joten täysin varma asiasta ei voida olla. Voidaan kuitenkin sanoa, että kyseessä on todennäköisesti ollut liian alhainen verensokeritaso.

5. Suhteellinen hypoglykemia ei varsinaisesti tarkoita liian matalaa verensokeritasoa vaan sitä, että oireet alkavat jo normaaleilla tai jopa kohonneilla sokeriarvoilla. Tämä johtuu heikosta hoitotasapainosta*. Normaalit verensokeriarvot ovat siis suhteellisesti matalia verrattuna siihen tasoon, millä verensokeri on pysytellyt pitkään.

 

Normaalilla verensokerialueella on jokseenkin tarkka määritelmä; terveen ihmisen glukoositaso pyrkii pysymään suunnilleen välillä 4 – 6 mmol/l.

Kuitenkin jotkut diabeetikot päätyvät jopa määrittelmään itse oman ”hyporajansa”. Yleensä sillä tarkoitetaan sitä tasoa, jolloin hypotuntemukset alkavat. Jokaisen olisi kuitenkin syytä ymmärtää todellisen hypoglykemian ja hypoglykemian oireiden ero.

Tärkeitä yllä olevassa listassa ovat niiden ääripäät. Vakavat hypoglykemiat ovat tietysti terveyden kannalta vaarallisia. Vaikka verensokerin laskusta selviäisikin, voi tajunnan menetys johtaa loukkaantumiseen kaatuessa tai aiheuttaa vaaratilanteen liikenteessä.

Suhteellinen hypoglykemia on haitallinen hieman toisenlaisella – salakavalalla – tavalla. Jos jokaisen hypo-oireen seurauksena popsii hiilihydraatteja, vaikka verensokeri ei olisi lähelläkään matalaa, jää keskimääräinen verensokeritaso auttamatta sairaalloisen korkeaksi. Ainoa tapa päästä eroon suhteellisesta hypoglykemiasta on totuttaa elimistö alempiin sokeriarvoihin.

 

* Usein diabeetikot saavat hypotuntemuksia myös silloin, kun verensokeri laskee nopeasti kohti hyporajaa. Tämäkin voitaneen laskea suhteelliseksi hypoglykemiaksi, vaikka sitä ei viitatussa artikkelissa mainittukaan.

 

Kuva: Daniel Dionne. Käytetty Creative Commons -lisenssillä.