Mika Haulo
Monday 12.01.2015

Matkailu muuttaa insuliinintarvetta

Aloitin tämän vuoden matkustamalla. Tie kulki ensin Tallinnaan, sitten Tukholmaan ja lopuksi Bremeniin.

Diabeteksen näkökulmasta reissaaminen tarkoittaa tutuista arkirutiineista poikkeamista. On hieman yllättävää, että vaikka kyse olisi lomasta – siis rentoutumisesta – on ensimmäinen matkapäivä oikeastaan täynnä stressiä. Siksi varsinkin perusinsuliiniannoksia joutuu aluksi tunkkaamaan ylöspäin.

Jaa että miksikö näin? Ja mikä ihmeen lomastressi?

Tässä on varmaankin taas kyse siitä aivoissamme asuvasta luolamiehestä, joka pelkää sapelihammastiikeriä ja ruoan loppumista. Pikkuaivoihin pinttyneet primitiiviset vaistot saavat vielä tänäkin päivänä aikaan kaikenlaisia erikoisia reaktiota.

En nyt kuitenkaan ala ruotimaan asiaa tieteellisellä tasolla. Oli syy mikä tahansa, on diabeetikolle oleellista siitä seuraava ilmiö:

Matkustaminen aiheuttaa elimistössä stressireaktion, joka saa verensokerin nousemaan. Siksi ensimmäisenä matkapäivänä perusinsuliinimäärää on syytä nostaa hieman.

Kannattaa muistaa, että stressi ei tarkoita ainoastaan esimerkiksi työasioista stressaamista tai muuta vastaavaa ajatukset ryöstävää hermoilua. Usein verensokeriin sitkeimmin vaikuttavaa stressiä ei edes huomaa, tai se tuntuu vain pienenä kihelmöintinä vatsanpohjassa. Verensokeri pääsee salakavalasti nousemaan juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Lisäksi matkustuspäivänä voi joutua istumaan pitkään autossa, lentokoneessa tai junassa. Pitkään aloillaan oleminen heikentää insuliiniherkkyyttä, joten myös tästä syystä perusinsuliinin annosta on syytä nostaa väliaikaisesti.

Jotta diabeetikon elämä ei olisi liian helppoa, pitää muistaa toinenkin asia:

Perillä matkakohteessa tilanne voi kääntyä nopeasti päälaelleen ja insuliinintarve vähentyä.

Stressi laantuu, kun ei tarvi huolehtia matka-aikatauluista, ja ympäristö rauhoittaa mieltä.  Kun uuteen paikkaan tutustuu kävelemällä ympäriinsä, insuliiniherkkyys kasvaa. Etelään matkustaessa lämmin ilmasto voi myös pienentää insuliinintarvetta ja saada insuliinin imeytymään tavallista nopeammin.

Toisaalta aikaerot voivat sotkea perusinsuliinin annostelun, ravintolaruoka olla yllättävän tuhtia, eivätkä ruoka-annosten hiilihydraattimäärät ole läheskään yhtä selviä kuin kotona.

***

Palatakseni omaan matkaani: mitä tällä kertaa tein ja mitä olin oppinut edellisistä reissuista?

Esimerkiksi viime kesänä, kun kävin Ibizalla, oli paastosokerini ensimmäisinä päivinä ihan reilusti koholla. Tarkkoja lukuja en nyt muista, mutta luultavasti siellä 12 – 14 mmol/l tienoilla. Samoin hotelliaamiaisen jälkeen luvut olivat usein rumia, kun pöytään tuli käytyä oikeastaan heti herättyä toisin kuin kotona, jolloin syön vasta 30 – 60 minuuttia sängystä nousemisen jälkeen, ja pikainsuliininkin pistän noin vartin ennakkoon.

Nyt uudenvuodenmatkalla pistin perusinsuliinia ensimmäisinä päivinä 10 – 11 ky; normaaliannokseni on 8 ky. Isompi annos toimi aika hyvin, ja nyt aamujen lukemat olivat huomattavasti parempia kuin kesällä, joskaan eivät aivan yhtä hyviä kuin kotiloloissa.

Muutenkin pyrin matkan aikana ottamaan huomioon, että käsillä ei ole aina ”loiventavaa”, kuten limsaa, karkkia tms.,  joten korjailin korkeita maltillisemmin kuin kotona. Tavallisesti pistän tarkoituksella 2 -3 kertaa laskennallisesti sopivaa annosta enemmän korjausinsuliinia, jotta saan verensokerin jyrkkään laskuun.  Kun verensokeri lähestyy normaalilukemia, loivennan laskua hiilihydraateilla.

Toisaalta välillä käytin pikainsuliinia tavallista enemmän, koska jos verensokeri olisi päässyt lipsahtamaan liian korkealle, en olisi voinut aina lähteä kävelylenkille korjausinsuliinin vaikutusta tehostamaan (tämä on toinen kotioloissa käyttämäni rutiini).

Kaiken kaikkiaan tämä matka sujui verensokerin hallinnan näkökulmasta edellisiä paremmin. Vielä on kuitenkin rutiineissa parantamisen varaa. Niitä hion taas seuraavalla reissulla.

***

Diabetes ei estä matkasta nauttimista, kunhan opettelee, mitkä kaikki asiat verensokeriin matkan aikana vaikuttavat. Teoria auttaa ja ohjeet ja vinkit kannattaa pitää mielessä, mutta kyllä se Siperia viimeistään – ja parhaiten –  opettaa.

 

Kuva: Asher Isbrucker, käytetty Creative Commons -lisenssillä.