Oletko koskaan perustellut heikkoa hobistasi sillä, että diabeteksesi on ns. labiili? Ehkä ei kannattaisi. Mitään biologista todistetta labiiliudesta ei nimittäin ole. Se on vain samankaltainen lume kuin esimerkiksi keskipakoisvoima.

Labiilia diabesta käytetään selityksenä heittelehtiville verensokeriarvoille. Mutta jos nyt ihan tarkkoja ollaan, ei labiilius ole niiden syy vaan määritelmä.

Labiilius tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että verensokerin hallitseminen on usein vaikeaa, ja että verensokeriarvot pyrkivät sahaamaan matalien ja korkeiden arvojen välillä ilman selvää syytä.

Verensokerin outo käytös voi johtua ties mistä. Pelikortteja ei myöskään ole jaettu aina tasan. Joku diabeetikko voi päästä ainakin näennäisesti helpommalla kuin toinen. Kyse voi olla myös ihan puhtaasta sattumasta; hyvin pärjäävä diabeetikko on saattanut löytää parhaiten toimivat hoitorutiinit jo ensimmäisellä yrittämällä.

Kotikonstit eivät riitä kaikkien verensokerin kummallisuuksien selvittämiseen. Siksi kampoihin onkin pistettävä niillä välineillä ja keinoilla, mitä käytössä on. Siis verensokerimittareilla, insuliineilla ja mahdollisesti muilla diabeteslääkkeillä, hyvillä elämäntavoilla ja ruokailutottumuksilla.

Miksi sitten labiiliuteen vetoaminen on niin vaarallilsta? Vastaus on yksinkertainen:

Jos selittelet hoitotasapainosi huonouttaa labiiliudella, uskottelet itsellesi, ettei mitään muka olisi tehtävissä. Samalla annat itsellesi luvan lepsuilla omahoidossasi, koska ”ei se kuitenkaan siitä parane”.

Hoitovälineet kehittyvät koko ajan. Samoin tieto diabeteksesta ja sen hoidosta. Näistä ei kuitenkaan ole juurikaan hyötyä, jos diabeetikko on ankkuroinut itsensä motivaatiokuoppaan.

Labiili diabetes on henkinen ansa. Sen voit välttää vain olemalla sinnikäs ja päättäväinen omahoitosi suhteen.