Mika Haulo
Thursday 18.09.2014

Tasainen verensokeri on tyyntä myrskyn edellä

Vaakasuora verensokeriviiva on yleensä hyvä asia. Paitsi silloin, kun tasaisuutta ei odottaisi. Se saattaa olla merkki siitä, että sonta on leviämässä tuulettimeen. Näin kävi viimeksi eilen.

Olin pitkästä aikaa lähdössä pyöräilemään porukkalenkille. Kotiseurani Kaupin Kanuunat kun järjestää niitä pyöräilykaudella useamman kerran viikossa. Jotenkin vain olen onnistunut jättämään kimppa-ajelut väliin koko kesän ajan.

Olin kotona valmistautumassa hyvissä ajoin. Mutta tapani mukaan onnistuin taas kuhnailemaan siten, että lähtö meinasi viivästyä. Autoton kun olen, joudun polkemaan 20 km, että pääsen edes yhteislenkin lähtöviivalle. Mutta sehän on aivan sopiva lämmittely.

Ruokailuni venyi tällä kertaa aika lähelle lähtöä. Olin päättänyt jo etukäteen sortua toiseksi pahimpaan paheeseeni, eli karkin naposteluun (pahin on suklaa). Pistin siis pikainsuliinia reippaasti. Lähtöarvo noin varttia ennen syömistä oli 5,6 mmol/l.

Jokainen liikuntaa harrastava diabeetikko tietää, että aktiivinen pikainsuliini ja urheilu voi olla kinkkinen yhdistelmä. Olisin toki mieluusti odottanut, että insuliinin voimakkain vaikutus menee ohi. Sille ei kuitenkaan ollut aikaa. Kotoa oli pakko lähteä jo noin tunti syömisen jälkeen.

Lähtiessäni verensokerini oli 4,3 mmol/l. Lukema on sinänsä mainio. Mutta olin pistänyt yhteensä 8 ky pikainsuliinia ja lähdössä pyöräilemään. 

Tietysti olin syönyt hiilihydraattejakin turhia kitsastelematta. En kuitenkaan ollut aivan varma, oliko niiden suhde täysin oikea. Olen nimittäin usein kovin laiska laskemaan hiilarigrammoja – toimin aika paljon ”perstuntuman” ja mittarin näyttämien lukujen perusteella. Lisäksi liikunnan vaikutuksesta verensokeriin ei aina voi olla täysin varma. Toisaalta se laskee, mutta kovalla intensiteetillä suoritettuna voi nostaakin.

Tyhjensin karkkipussin jämät suuhuni ja toivoin parasta. Lamminpään urheilumajalle saapuessani mittasin verensokeriksi 4,6 mmol/l. Kappas, mainiota! 

Jos olisin lukenyt läksyni kunnolla, olisin tajunnut, että tässä on jotain mätää:</p>

Verensokeriani oli vetämässä voimakkaasti alaspäin kaksi asiaa: reipas liikunta ja aktiivinen insuliini. Silti lukema tuskin muuttui tunnin aikana. Se tarkoittaa, että jokin oli hinaamassa sitä yhtä voimakkaasti ylös.

Pyöräilimme porukalla pari tuntia metsäpoluilla. Ei mtään maksimivetoja ylämäkeen, vaan kevyehköä aerobista pyörittelyä. Puolenvälin paikkeilla vetäisin huiviin yhden geelin (n. 15 ghh), jonka arvelin taittavan sopivasti aktiivisen insuliinin vaikutusta.

Ei olisi pitänyt. Lenkin päätteeksi mittasin rumat lukemat: 17,7 mmol/l. Mikä meni pieleen?

Jälkiviisas on tietysti helppo olla, ja tapahtumien kulku tuntuu nyt täysin selvältä.

Olin siis popsinut mahan täyteen terveellistä ja epäterveellistä apetta. Osa siitä oli nopeita hiilihydraatteja. Täydestä mahasta nekin kuitenkin imeytyvät viiveellä.

Menomatkalla Lamminpäähän ei ongelmia ollut, vaan insuliinin ja liikunnan vaikutus osui sattumoisin yhteen hiilihydraattien imeytymisen kanssa. Mutta kun lenkin aikana insuliinin vaikutus alkoi hiipua, sai hiljakseen tyhjenevä vatsa nostaa verensokeria esteettä. Kevyt rasitus ei riittänyt sitä vaimentamaan.

Tietysti olisin voinut ennakoida asian pistämällä vielä pienen satsin pikainsuliinia, ennen kuin lähdimme ryhmässä ajamaan. Mutta se olisi toisaalta voinut olla liian aikaista. Rohkeus ei riittänyt – tai järki sallinut – että olisin pitänyt lisää, kun mittari näytti vain hitusen yli neljää.

Kesken lenkin puolestaan oli kovin hankala lähteä insuliinin ja mittarin kanssa pelaamaan. Pidin mieluummin kädet ohjaustangossa.

Jos verensokerisi on voimakkaassa nousussa tai laskussa, varaudu hankaluuksiin. Mutta jos se pysyy pitkään tasaisena, varaudu sitäkin pahempaan paskamyrskyyn.

</div> </div>