Mika HauloSunday 22.12.2013
Hiilareista on joskus vain harmia
Kävin kaupassa ruokaostoksilla. Jääkaappi kaikui jo tyhjyyttään, ja jotain apetta piti saada varastoon.
Kaupan paistopisteellä näin vastapaistettuja patonkeja. Ne olivat vielä lämpimiä, ja tuoreen leivän tuoksu oli lähes vastustamaton. Vesi herahti kielelle. Mietin hetken, tohtisinko ostaa yhden.
Patonki olisi herkullinen eväs, mutta viljatuotteet tekevät mahani kipeäksi, jos erehdyn syömään niitä liikaa. Lisäksi tuollainen hiilihydraattipommi saisi verensokerin kipuamaan taivaisiin kovin helposti.
Jos siis ostaisin tuon vehnäpötkön, saisin varautua vatsavaivoihin ja verensokerin heilahteluihin. Päätin kuitenkin ottaa riskin, ja patonki päätyi ostoskoriin.
Kassalla pakkasin ostokseni. Patongin asettelin kangaskassiini viimeiseksi, ettei se murskaantuisi muiden ostosten alle. Mutta koska en tunkenut sitä syvälle, meinasi se koko ajan keikahtaa kassin reunan yli. Kävellessäni kotiin sain jatkuvasti korjailla patongin asentoa, jotta se ei tippuisi maahan.
Kotiovella kaivoin avainta taskustani. Ja juuri silloin se perhanan patonkin murtui kannastaan kahtia. Kassin reunaa vasten nojannut yläpää pyörähti reunan yli, luiskahti pois paperipussistaan ja putosi jalkojeni juureen.
Vesilätäkössä uinut vehnäherkku lensi vielä höyryävänä roskikseen.
Hiilareista totta vieköön on joskus vain harmia.