Viime kesänä innostuin osallistumaan maastopyöräkilpailuihin. Kipinä sai alkunsa siitä, kun seuratoveri Ari kalasteli seuran sähköpostilistan kautta lisää osallistujia maratoncupin* Nivalan osakilpailuun.

Kilpailuun osallistuminen oli erityisen mielenkiintoista kahdesta syystä. Ensinäkin en ole oikeastaan koskaan ajanut maastossa vauhtilenkkejä. Maastopyöräily on siis ollut minulle lähinnä leppoisaa ”sunnuntaiajelua” ja rentoutumista metsäpoluilla.

Toisekseen halusin selvittää, miten verensokerin hallinta onnistuu rankassa koitoksessa. Kilpailumatka oli sentään 60 kilometriä. Kun kellon lisäksi vastassa on muitakin kilpailijoita, ei varsinkaan pitkille pysähdyksille ole aikaa.

Sijoituksen puolesta ei debyyttikisani ehkä ollut mikään menestys, mutta onneksi näissä kisoissa ei liian vakavalla naamalla ajetakaan. Verensokerin kannalta sen sijaan kilpailu meni enemmän kuin hyvin. Onnistuin sentään mittaamaan muutaman kerran ajon aikana – siis vauhdissa pyörän päällä – ja lukemat pysyivät komeasti 4,5 – 6,5 mmol/l välillä. Siitäkin huolimatta, että täydensin energiavarastoja vajaan neljän tunnin polkemisen aikana 140 grammalla hiilihydraattia enkä pistänyt tippaakaan pikainsuliinia.

Nivalan kilpailun ansioista olen oppinut paljon uutta siitä, miten verensokerin pitäminen tasaisena onnistuu erilaisissa liikuntasuorituksissa. Joskus omat havaintoni ovat ristiriidassa lääkärien antamien hoito-ohjeiden kanssa.

Esimerkiksi tyypillinen ohje diabeetikoille on, että rasittavan liikunnan jälkeen on syytä pienentää ainakin seuraavan illan perusinsuliiniannosta, koska liikunta voi vaikuttaa verensokeria alentavasti pitkälle yöhön. Maastopyöräkisojen jälkeen joudun itse kuitenkin nostamaan perusinsuliiniannoksia parin päivän ajaksi, tai muuten varsinkin aamusokerit hipovat pilviä.

Koska kaikenlainen liikunta tuntuu olevan iso haaste monelle diabeetikolle, ajattelin alkaa kertoa esimerkkien avulla, kuinka itse hallitsen sokerini liikunnan aikana. Näistä esimerkeistä kirjoittelen erillisiä blogipostauksia.

Omat liikuntatottumukseni todennäköisesti poikkeavat aika paljon siitä, miten keskivertodiabeetikko liikkuu. Kertomukseni kuitenkin hyviä esimerkkejä, kuinka joskus voi joutua kehittämään hoitorutiineja, jotka poikkeavat siitä, mitä aikaisemmin on opppinut.

Seuraavassa postauksessa kerron, kuinka viime lauantaina ajettu Joupiska XCM sujui.

  • Maastopyöräilyn maratoncup eli XCM on sarja maastopyöräkilpailuja, joissa matka on noin 60 km ja maasto on teknisesti melko helppoa. Tai ainakin pitäisi olla helppoa. Kyllä sitä juurakkojumppaakin usein käytännössä on.