Mika Haulo
Wednesday 13.02.2013

Mittaria ei tarvi miellyttää

Diabetesliiton Kohtauspaikka-forumilla käy keskustelu verensokerimittausten tuloksista. Toisinaan kiljutaan riemusta, kun mittari näyttää kerta toisensa jälkeen mallikkaita lukemia. Joskus taas hämmästellään huuli pyöreänä korkeita lukemia. Erilaisia yllätystilanteita yritetään ymmärtää yhteisön tuen avulla. Ei siis mikään ihme, että viestiketju on yksi Kohtauspaikan suosituimmista.

Eilen (12.2.2013) nimimerkki vokaali kyseli muilta kohtauspaikkalaisilta, minkälaisia raja-arvoja ihmiset ovat mittareihinsa asettaneet, ja kuinka hyvin he ovat onnistuneet pitämään verensokerinsa rajojen sisällä. Hetkeä aikaisemmin dadda oli kertonut väljentäneensä tavoiterajojaan iloisen perhetapahtuman myötä vaikeutuneen sokerinhallinnan takia, jotta saisi insuliinipumppunsa näyttämään kauniimpia tilastoja.

Pussukka-81 puolestaan oli raskautensa myötä tiukentanut hieman tavoitteitaan, ja harmitteli toisinaan piippailevaa mittaria verensokerin ollessa tavoiterajojen ulkopuolella. Rivien välistä pystyi myös lukemaan pientä tyytymättömyyttä siihen, että tarkistusmittausten takia tilastonäkymät vääristyvät hieman.

Mutta eihän diabeteksen hoidossa tilastojen kauneus ole itseisarvo. On aivan selvää, että elämäntilanteen vaikeutuessa myös verensokerin pitäminen kurissa voi hankaloitua. Miksi siis tilanne pitäisi saada näyttämään todellista paremmalta? Tavoitealuiden rukkaamisella ja tilastojen kaunistelulla ei saavuteta mitään konkreettista hyötyä*.

Kun vuosituhannen vaihteessa olin sairauteni alkutaipaleella, en ollut erityisen innokas mittaamaan verensokeria. Oikeastaan kyse ei niinkään ollut mittaamisen epämiellyttävyydestä, vaan pidin verensokerivihkon täyttämistä ylimääräisenä vaivana. Päädyin mittailemaan lähinnä silloin, kun tuli sellainen olo, että verensokeri saattaisi olla pielessä. Siksi myös vihkoon kertyi enimmäkseen selkeästi korkeita tai matalia lukemia.

Lääkärit tietysti halusivat kontrollikäynneillä tarkastella mittaustuloksiani. No siitähän se soppa sitten syntyi. Oli melko turhaa koittaa selitellä merkintöjen edustavan lähinnä ääripäitä, kun vihkoa selaillut vanha ja kaljuuntuva jääräpää veti omat johtopäätöksensä koko hoitotasapainostani. Myöhemmin lopetin mittaustulosten kirjaamisen ylös lähes kokonaan. Itselleni riitti muistinvarainen tieto mittaustuloksista, ja lääkärille oli ilmeisen turha viedä mitään tuliaisia**.

Verensokerimittari on vain työväline. Sen näyttämiä lukemia ei saa pelätä, eikä omahoito saa fokusoitua tilastojen tuijotteluun. Diabeteksen hoidossa ei kilpailla siitä, kenen mittari näyttää parasta keskiarvoa. Hoitovälineistä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Jos luovalla väärinkäytöllä saavuttaa selkeästi etua normaalin käyttötapaan nähden, kannattaa niin myös tehdä.

• Sitä paitsi käytännössä kaikki verensokerimittarien tilastonäkymät perustuvat olettamukseen, että verensokeria mitataan joka päivä kankean kaavan mukaan vain ennen aterioita ja niiden jälkeen. Koko toiminto sellaisenaan on harhaanjohtava ja varsin hyödytön.

** Tämä oli sitä aikaa, kun epäluottamukseni kipinä diabeteksen hoitosuosituksia ja hoitohenkilökunnan ammattitaitoa kohtaan alkoi kyteä.