Aina kun käyn diabeteslääkärin vastaanotolla, saan katsella lääkärin hämmästynyttä ja joskus jopa kauhistunutta katsetta hänen nähdessään HbA1c-arvoni. Se on kuulemma epänormaalin alhainen. Jopa vaarallisen alhainen. Aika kummaa. Terveen ihmisen HbA1c-viitearvo on nimittäin 4-6 %. Edellisen labrakäyntini tulos 5,6 % osuu oikein nätisti tuohon haarukkaan.

Ai niin. Terveydenhuollolla on outo tapa määritellä näitä ”normaaleja” arvoja diabeetikoille erikseen. Koska esimerkiksi korkea verensokeri on diabeetikoilla muita yleisempää, on siitä jollakin käsittämättömällä logiikalla tehty myös normaalia.

Taistelin pitkään lääkäreiden ja hoitajien kanssa siitä, että sain heidät myöntämään 10-15 verensokerimittaliuskaa päivässä ”normaalin” viiden sijaan. Sekä lääkärit että hoitotarvikejakelun henkilökunta ihmettelevät lähes aina ”vieläkö sulla menee näitä näin epätavallisen paljon?” No, meneehän niitä. Katsokaapa epänormaalin hyvää hoitotasapainoani. Ehkä näillä kahdella asialla on joku yhteys.

Sama hämmästely jatkuu, kun esitän omia mittaustuloksiani. Osaan kuulemma pitää verensokerini tasaisena epätavallisen hyvin. Normaalia olisi ilmeisesti se, että verensokeri heittelisi kahden ja kahdenkymmenen välillä harva se päivä.

Täysin tavalliseksi katsotaan ilmeisesti myös se, että merkittävä osa diabeetikoista kärsii yhdestä tai useammasta diabeettisesta lisäsairaudesta. Sisäelinvauriot, sokeus, amputaatiot ja ennenaikainen kuolema pitäisi tämän saman logiikan mukaan siis hyväksyä normaaleina asioina.

Minulla ei muuten ole pienintäkään mielenkiintoa olla normaali.